Timo Paasikunnas puolustaa kyitä ja saa sen tähden jopa tappouhkauksia

Timo Paasikunnas puolustaa kyitä ja jatkaa lampeen hukkuneen isänsä luonnonsuojelutyötä. BB-talosta tunnettu eläintenhoitaja on saanut käärmeiden vihaajilta jopa tappouhkauksia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Timo Paasikunnas muistuttaa, ettei kyy ole aggressiivinen eläin, vaan puree ihmistä vain uhattuna.

Timo Paasikunnas puolustaa kyitä ja jatkaa lampeen hukkuneen isänsä luonnonsuojelutyötä. BB-talosta tunnettu eläintenhoitaja on saanut käärmeiden vihaajilta jopa tappouhkauksia.
(Päivitetty: )
Teksti: Ville Vanhala

Timo Paasikunnas esittelee pistoskynänsä.

Adrenaliinia sisältävä pistos on tarkoitettu äkillisen ja voimakkaan yliherkkyysreaktion hoitoon hätätilanteessa.

Paasikunnas ei muista, miten monta kertaa kyy on häntä purrut, mutta hän arvioi saaneensa noin tusinan verran vakaviksi luokiteltavia puremia. Pahimmillaan niistä on seurannut anafylaktinen shokki, mikä on aiheuttanut hengenahdistusta ja turvotusta, jopa hengenvaaran.

Paasikunnas on saanut kaikki puremansa käärmeiden tutkimus- ja kartoitustehtävissä.

Kun hän astelee Loviisan Södra Krono­skogenin metsätiellä, hän toivoo kohtaavansa taas kyyn.

Loviisan lähimetsät ovat Paasikunnaksen kotimaastoja, joiden kyistä hän tunnistaa niiden niskan ja pään yksilöllisten kuvioiden perusteella koko joukon. Ehkä jonkun kannon tai kiven katveessa lekottelee Paasikunnaksen vuosikymmen sitten ensimmäisen kerran tapaama kyymamma.

Terapiaa BB-talossa

Viimeistään sen jälkeen, kun Timo Paasikunnas liittyi vuoden 2020 tuotantokaudella Big Brother -talon asukkaisiin, hänestä tuli Suomen tunnetuin kyykäärmeiden suojelija.

Paasikunnas kuvailee yhdeksän viikon rupeamaansa BB-talossa terapeuttiseksi kokemukseksi. Suositun tosi-TV-ohjelman aikana hänelle syntyi oma kannattajakuntansa ja hän sai tuhansia seuraajia sosiaalisen median eri kanavissa.

Paasikunnas sanoo lähteneensä BB-taloon ajamaan nimenomaan kyykäärmeiden asiaa.

”Jos olemiseni BB-talossa säästi yhdenkin kyyn hengen, se aika ei mennyt hukkaan.”

Suomalaisten asenteet kyytä kohtaan ovat muuttuneet hieman myönteisemmiksi, mutta kyytä myös yhä vihataan. Varsinkin pihalle ilmestynyt, mutta jopa metsästä tavattu kyy otetaan Paasikunnaksen mukaan valitettavan usein hengiltä.

Hän korostaa, että kyy on Suomen luontoon kuuluva matelija, joka ansaitsisi vainoamisen sijasta lainvoimaisen suojelun ja rauhoittamisen.

Kyyn suojelu Suomessa -hanketta koordinoinut Paasikunnas valmisteli kuusi vuotta sitten kansalaisaloitetta kyyn rauhoittamiseksi, mutta aloitteelle ei saatu tarvittavaa 50 000 allekirjoitusta.

”Se ei tarkoita sitä, että pitäisi antaa periksi. Ehkä on jo pian otollisempi aika uuden kansalaisaloitteen keräämiseksi.”

Käärmeiden vanhainkoti

Timo Paasikunnas on myös käärmetutkija, joka kuuluu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kyyasiantuntijaryhmään. Työskenneltyään Korkeasaaren Africans-talossa Paasikunnakselle syntyi yhteys eteläafrikkalaisiin biologeihin ja tutkijoihin ja ennen pitkää hän löysi itsensä Afrikan eteläkärjen sademetsistä tekemässä sammakoiden ja matelijoiden lajikartoituksia.

Kaikkiaan Paasikunnas on tehnyt Etelä-Afrikkaan yhdeksän kartoitus- ja tutkimusmatkaa.

”Sikäläiset tutkijat saattavat yhä kysellä sähköpostin välityksellä minulta, mistä päin Etelä-Afrikkaa kannattaa hakea sadesammakoita.”

Suomessa Paasikunnas auttaa viranomaisia, kun on syytä epäillä, että lemmikiksi otetut matelijat, pääsääntöisesti käärmeet, eivät tule hoidetuksi niiden vaatimalla tavalla.

Paasikunnaksen mukaan Suomessa on nykyään helppoa hankkia itselleen esimerkiksi boa, mutta jättiläiskäärmeen pitäminen kotioloissa voi muodostua käärmeelle kärsimykseksi. Paasikunnas kertoo, että kysymys on harvoin laiminlyönneistä, mutta esimerkiksi keskuslämmitteisissä asunnoissa käärmeitä uhkaa tuskallinen kuivuminen.

”Matelijoiden pitämisessä lemmikkeinä ei ole mitään väärää, jos eläintä pidetään hyvin ja sille luodaan kotioloissa oikeat olosuhteet.”

Hänellä on oman kotinsa terraarioissa, joita hän kutsuu käärmeiden vanhainkodeiksi, tällä hetkellä peräti 15 käärmettä, jotka ovat päätyneet hänelle yksityiskodeista eri syistä johtuvien pitovaikeuksien takia.

”Ihannetilanne olisi tietenkin se, että omat terraarioni olisivat tyhjiä, eikä käärmeitä olisi jouduttu ottamaan pois omistajiltaan.”

Timo Paasikunnas ei anna periksi käärmeen­vihaajien vastustuksesta ja uhkailuista huolimatta. Hänen tavoitteenaan on, että kyy saa Suomessa lainvoimaisen rauhoituksen. © Linda Varoma

Timo Paasikunnas ei anna periksi käärmeen­vihaajien vastustuksesta ja uhkailuista huolimatta. Hänen tavoitteenaan on, että kyy saa Suomessa lainvoimaisen rauhoituksen. © Linda Varoma

Nuoruuden nujakoinnit

Timo Paasikunnas liikkuu metsässä niin ketterästi, että on vaikea uskoa hänen olevan vasta toipumassa polvileikkauksesta. Aikaisemmin jalkojen lisäksi myös olkapäästään operoitu Paasikunnas myöntää olevansa altis tapaturmille.

”Päädyin työterveyden kautta koheltamiseni vuoksi psykiatrin vastaanotolle, eikä minulta todettu aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä. Olen vain tavallista vilkkaampi”, Paasikunnas toteaa.

”Toisaalta pystyn istumaan puolitoista tuntia tihkusateessa paikoillani katsomassa viitasammakoiden kutemista.”

Noin parinkymmenen vuoden ikäisenä Paasikunnaksen vilkkaus, jota hän tehosti vielä alkoholilla, johti hänet vaikeuksiin. Paasikunnas myöntää olleensa pahimmillaan kadulla nujakoinut alkoholisti.

Raitistumisensa jälkeen Paasikunnas muutti Helsinkiin ja sai vähän ennen vuosituhannen vaihdetta koulutustaan vastaavaa työtä sähköasentajana Korkeasaaren rakennusprojekteista. Sittemmin käärmeisiin ja matelijoihin perehtynyt Paasikunnas palkattiin eläintarhaan ensin matelijoiden ja myöhemmin muidenkin tarhan asukkaiden eläintenhoitajaksi.

Vielä toipilaana oleva Paasikunnas tekee tällä hetkellä Korkeasaaressa kaksipäiväistä työviikkoa eläinten rehukeittiössä. Erilaiset matelijoihin liittyvät tutkimus- ja kartoitustyöt ja nykyään myös luennointitehtävät pitävät hänen kuitenkin kiireisenä.

Paasikunnas sanookin, ettei hän osaa tehdä eroa työlle ja vapaa-ajalle.

Timo Paasikunnaksen elämäntehtävä näkyy myös tatuointina hänen käsivarressaan. © Linda Varoma

Timo Paasikunnaksen elämäntehtävä näkyy myös tatuointina hänen käsivarressaan. © Linda Varoma

Uhkauksia ja taikauskoa

Timo Paasikunnas on saanut kokea myös julkisuuden nurjan puolen. Sähköpostiviestissä tunnetun kyykäärmeiden suojelijan kotiovea on luonnehdittu helposti syttyväksi materiaaliksi, ja hän on saanut puhelimitse myös tappouhkauksia.

Tähän mennessä Paasikunnas ei kuitenkaan ole tehnyt uhkauksista vielä ilmoituksia poliisille.

”Miltei kaikki puhelimitse tulleet uhkaukset on selkeästi tehty päihteiden vaikutuksen alaisena”, Paasikunnas toteaa.

Silti hän sanoo keskustelleensa toisinaan uhkaajiensa kanssa pitkäänkin, jolloin hän on huomannut, että käärmevihan taustalla on useimmiten vanhat ja väärät ennakkoluulot.

”Vieläkään ei uskota sitä, että kyy ei ole aggressiivinen eläin. Kyy ei pure muutoin kuin uhattuna. Pääsääntöisesti kyy pakenee kohdatessaan ihmisen jo usein ennen kuin ihminen huomaa kyyn.”

Paasikunnas kertoo, että Suomessa kyihin liittyvissä ennakkoluuloissa on jopa taikauskoa.

”Vieläkin, jopa verrattain nuoret ihmiset saattavat pilkkoa tappamansa kyyn, ettei se tulisi enää uudestaan pihalle. Kyitä myös poltetaan, että palaneen käärmeen haju muka pitäisi muut kyyt mökkirannasta loitolla.”

”Punkkia pidetään nykyään luontomme vaarallisimpana eläimenä. Kun kyy saalistaa punkkeja kantavia ja levittäviä jyrsijöitä, kyy suojelee omalta osaltaan ihmisiä punkeilta.”

Isänsä työn jatkaja

Kun Timo Paasikunnas oli kuuden vuoden ikäinen, hän ruokki Evon riistantutkimusasemalla orvoksi jäänyttä Harmiksi kutsuttua hirvenvasaa tuttipullolla.

Paasikunnaksen isä Yrjö Paasikunnas työskenteli aseman tutkimusmestarina ja poika kulki usein isänsä mukana metsäretkillä.

Isäänsä muistellessaan Paasikunnas muistaa myös sen, miltä Fazerin sininen maistui suussa.

”Saimme suklaasta energiaa pitkillä taivalluksilla ja valvoessamme kuvauskojuissa. Viimeiset viisi vuotta olen ollut vegaani enkä ole enää suklaata syönyt.”

Yrjö Paasikunnas hukkui metsälampeen hänen poikansa ollessa vasta yhdeksänvuotias, ja leskiäiti muutti poikansa kanssa Evolta Hämeenlinnaan.

Paasikunnas kertoo, ettei hän surrut isänsä menettämistä, vaan sulki tragedian mielestään yli kahden vuosikymmenen ajaksi. Vasta noin 30 vuoden ikäisenä Paasikunnas vapautui terapian avulla muistelemaan isäänsä.

”Kielsin itseltäni paljon. Nykyään muistot isästäni ja ajastani hänen kanssaan ovat minulle voimavara.”

Paasikunnas myös katsoo olevansa kyitä puolustaessaan isänsä työn jatkaja.

”Isä oli hirvien ja suurpetojen asialla. Minun asiani ovat käärmeet ja matelijat.”

Ihmistä suojeleva kyy

Kun pieni lampi on kierretty, saavutaan takaisin metsätielle. Timo Paasikunnaksen askel on yhä kevyt ja hyväkuntoisen toipilaan polvi on kestänyt hyvin kivikoissa loikkimisen.

Vanha tuttu kyymamma jää kuitenkin tällä retkellä tapaamatta.

”Kantavana olevat, elokuussa synnyttävät naaraat lekottelevat lämmössä ja parittelemattomat naaraat ja koiraat pysyvät näköjään piiloissaan ”, Paasikunnas toteaa.

Hän haluaa vielä muistuttaa, että kyy on myös ihmiselle hyödyllinen käärme.

”Punkkia pidetään nykyään luontomme vaarallisimpana eläimenä. Kun kyy saalistaa punkkeja kantavia ja levittäviä jyrsijöitä, kyy suojelee omalta osaltaan ihmisiä punkeilta.”

Lue myös: Tunnetko Suomen kolme käärmettä? Suomessa asustaa harmiton käärmekolmikko – lue kiehtovat faktat

X