Nooralotta Neziri: ”Unelmoin arvokisamitalista”

Ensimmäisiin olympialaisiinsa lähtevä pika-aituri Nooralotta Neziri itki ilosta, kun hän juoksi uuden Suomen ennätyksen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ensimmäisiin olympialaisiinsa lähtevä pika-aituri Nooralotta Neziri itki ilosta, kun hän juoksi uuden Suomen ennätyksen.
Teksti:
Jari Jokinen

TUNNUSTAN, että rakastan monia asioita. Kesällä päällimmäiseksi nousevat koti, läheiset ja Pori. Niitä oppii arvostamaan, kun muuten on paljon reissussa. Siellä on hyvä levähtää, kun nyt on ollut niin paljon kisoja.

 

TUNNUSTAN, että juuri nyt tekisi mieli kotitekoista pitsaa. Sitä en ole vähään aikaan tehnyt. Viimeksi hain luomutilalta vähärasvaista jauhelihaa ja joukkoon vähän mausteita, se voittaa kaikki pitserioiden pitsat.

Tärkeintä on, että aineet ovat tuoreita ja puhtaita, vaikka esimerkiksi luomun suhteen en ole erityisen tarkka. Teen mielelläni kotona ruokaa, mutta en harrasta mitään erikoisuuksia. Meillä on aina syöty ihan tavallista kotiruokaa.

Olen kiinnostunut ruokavaliojutuista jo urheilunkin vuoksi. Syön ihan normaalisti proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvaa. Yhdessä vaiheessa yritin välttää hiilihydraatteja, mutta huomasin, että ilman niitä ei vain jaksa urheilla.

 

TUNNUSTAN, että unelmoin paljon, esimerkiksi arvokisamitalista. Nyt se mahdollisuus on lähempänä kuin koskaan ja toivon, että käytän tilaisuuden hyväkseni. Se on ehdottomasti suurin unelmani.

Uskoin myös siihen, että pystyn juoksemaan uuden Suomen ennätyksen. Mutta se oli kuitenkin kaukainen ajatus. Sitä on aikaisemmin katsonut televisiosta, että toiset tytöt juoksevat noin kovia aikoja ja miettinyt, miten sinne pääsisi. Itseluottamukseni on nyt kasvanut ja olen varma, että kaikki ei ollut vielä tässä.

 

ENNUSTAN, että jos paikat vain pysyvät kunnossa, jatkan uraani mahdollisimman pitkään. Uskon, että pystyn kilpailemaan urallani kolmet olympialaiset. Vuonna 2024 olen 32-vuotias. Suomessa tuota ikää saatetaan pitää jo vanhana, mutta esimerkiksi maailmalla on paljon yli kolmekymppisiä pika-aitureita.

Ruotsalainen Susanna Kallur on ollut hyvä esimerkki: hänellä meni kuusi kautta pilalle loukkaantumisten johdosta ja välissä synnytti vielä lapsen ja palasi silti huipulle.

 

TUNNUSTAN, että lihasmassaa on tullut lisää, olen pysynyt terveenä ja harjoittellut vuoden kovaa. Tästä syystä juoksukin on kulkenut.

Olen harjoitellut nyt enemmän pikajuoksijamaisesti ja harjoituksiin on tullut enemmän tehoja. Olen tehnyt aika paljon aerobisia harjoituksia ja sitä kautta on rakennettu perustaa, että kroppa kestäisi näitä kisoja ja kovaa voimaharjoittelua.

Noiden pohjien ansiosta olen päässyt harjoittelemaan oppikirjamaisesti pikajuoksua. Aikuisuuden myötä minusta on tullut vahvempi.

 

TUNNUSTAN, että pahin tyylimokani on sandaalit ja urheilusukat. Minulla on aina pinkit Niken sandaalit ja valkoiset sukat. Se on mielestäni aika mukava yhdistelmä, mutta veikkaan, että aika moni pitää sitä erittäin pahana tyylimokana.

Yleinen käsitys on, että sukat ja sandaalit eivät kuulu yhteen, mutta urheilupiireissä monilla on koripallosukat ja urheilusandaalit. Niissä piireissä se on aika ”cool” yhdistelmä.

 

TUNNUSTAN, että itken oikeastaan aika vähän. Viimeksi niin tapahtui Suomen ennätyksen jälkeen. Oli hienoa huomata, että pystyy itkemään aidosta ilosta.

Toki itken myös surusta. Kun minulta meni pari vuotta sitten takareisi, itkin varmaan viikon joka päivä. Tuntui siltä, että maailma romahti.

Minulla tunteet liittyvät aika paljon urheiluun, näin kesällä se antaa niin paljon positiivisia ja negatiivisia asioita. Nyt kun olen ollut ehjä, tunnelma on ollut positiivinen, vaikka treeneissä välillä tuntee myös epäuskoa.

Ainoa takaisku oli mahatauti. Oksensin vuorokauden ja muutama päivä sen jälkeen oli heikko olo. Muuten en ole joutunut jättämään treenejä väliin.

 

TUNNUSTAN, että en ole vielä miettinyt perheen perustamista. Olen nyt 23-vuotias eikä se ole vielä ihan lähitulevaisuutta. Totta kai se tulee jossain vaiheessa eteen urheilu-uran jälkeen, yli kolmikymppisenä. Minulla ei ole vielä miesystävääkään.

 

ENNUSTAN, että 50-vuotiaana voisin tehdä töitä yrittäjänä. Todennäköisesti se liittyisi urheiluun, terveyteen ja ruokavalioon. Tässä vaiheessa tuleva työura ei vielä paljoa pyöri mielessä, se olisi liian stressaavaa urheilun kannalta. Mutta jos joku hyvä liikeidea tulee mieleen, sen voi panna korvan taakse.

 

TUNNUSTAN, että raha ei motivoi minua urheilu-uralla. Nyt opiskelen Porissa yliopistokeskuksessa kauppatieteitä, joulukuussa valmistuin kandiksi ja asun vuokrayksiössä. Tietysti jos menestystä tulee, voi taloudellinenkin tilanne parantua ja voisi elää ammattiurheilijana.

X