Olympialaisten järjestäjillä huikea kisamenestys – Onko isäntämaan helpompi välttää dopingkäry?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kesäolympialaissa järjestäjämaan urheilijat ovat yltäneet huimaan tasonnostoon vuosikymmenien ajan. Mistä menestyspiikki johtuu? Mikä on dopingin osuus kisaisäntien venymisessä?

Vuonna 1992 Barcelona isännöi ensimmäistä kertaa Espanjassa pidettyjä kesäolympialaisia. Maan aiempi olympiamenestys oli jäänyt laihaksi.

Vaan kas: kun kyse oli omista kisoista, niin johan alkoi tapahtua.

Kesällä 1988 Soulin kisoissa Espanjan saalis oli ollut vaivaiset neljä mitalia, mutta Barcelonassa niitä irtosi 22. Kultaa tuli uinnista, judosta, pyöräilystä, purjehduksesta, jousiammunnasta, yleisurheilusta, jalkapallosta ja maahockeysta.

Espanjan sijoitus mitalitaulukossa oli lopulta kuudes. Se on edelleen maan kaikkien aikojen paras olympiatulos.

Espanja keräsi kultamitalinsa pääosin lajeista, joissa dopingin hyödyt ovat vähäiset ja vilungin riski matala. Luvattomien aineiden käyttäjien varovaisuutta saattoi Barcelonassa lisätä vuoden 1988 sokkikäry. Soulissa 100 metrillä olympiakultaa napannut kanadalaisprintteri Ben Johnson jäi kiinni dopingista vain kolme päivää voittonsa jälkeen.

Menestysnälkäinen Espanja taitoi myös taktikoinnin. Taekwondon piti tulla Barcelonassa uudeksi olympialajiksi. Uusissa lajeissa taso on yleensä matala, ja siksi niihin kannattaa panostaa.

Taekwondo jäi Barcelonassa lopulta näytöslajiksi, mutta Espanjan rajut panostukset uutuuslajiin olivat ilmeiset. Isäntämaa nappasi neljä kahdeksasta näytöslajin voitosta – kolme voitoista meni naisille. Kun myös kaksi judokultaa pujotettiin espanjalaisnaisten kaulaan, mahcokulttuuriin tottuneilla miehillä riitti ihmeteltävää.

Australian hylkeet

Kotikisojen taika ilmeni myös vuoden 2000 kesäolympialaisissa Sydneyssä.

Australia oli osallistunut jo ensimmäisiin uuden ajan olympiakisoihin vuonna 1896, mutta maa ei ollut koskaan noussut suurten menestyjien joukkoon. Urheilumaailman katseiden kohdistuessa vuosituhannen vaihteessa syrjäiseen maahan aussit päättivät näyttää kykynsä.

Australian olympiamitalikäyrä oli ollut nousussa jo ennen kotikisoja. Soulissa vuonna 1988 mitalisijoitus oli viidestoista (14 mitalia), Barcelonassa vuonna 1992 kymmenes (27 mitalia) ja Atlantassa vuonna 1996 seitsemäs (41 mitalia).

Sydneyssä nähtiin vielä suurempi tulosparannus. 58 mitalillaan Australia kiri kotikisoissaan neljänneksi menestyneimmäksi maaksi. Joka kolmas isäntien mitali tuli uinnista, jossa ei ole totuttu näkemään dopingkäryjä.

Kaiken kaikkiaan Sydneyssä dopingista kärysi yksitoista urheilijaa. Yksikään heistä ei ollut australialainen. Kengurumaan menestys rakentui pitkäjänteiseen valmennusprojektiin, jossa urheilijoiden ei tarvinnut potea rahahuolia. Sponsoreista muun muassa Coca-Cola, IBM, Samsung, Panasonic ja Visa toivat kisakassaan satoja miljoonia Australian dollareita, joista osa meni valmennusrahastoon.

Kaksi kovaa käryä

Kreikan piti saada vuoden 1996 olympiakisat, jotka järjestettiin sata vuotta sen järjestämien ensimmäisten nykyaikaisten olympialaisten jälkeen.

Raha ja kaupallisuus painoivat kuitenkin enemmän Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) vanhojen herrojen vaakakupissa. He valitsivat kisakaupungiksi Yhdysvaltojen Georgian osavaltion pääkaupungin Atlantan. Kreikan vuoro tuli vasta vuonna 2004.

Viive antoi olympialaisten syntymämaalle lisää aikaa valmistautua – hyvässä ja pahassa. Kreikasta ei ollut koskaan tullut huippuluokan pikajuoksijoita, mutta kotikisoissa heitä oli sekä miehissä että naisissa: Kostas Kenteris ja Ekaterini Thanou.

Heistä piti tulla Ateenan kisojen sankareita. Kenteris oli voittanut jo Sydneyn olympiakisoissa 200 metriä, Thanou ottanut hopeaa 100 metrillä.

Päivää ennen kisojen avajaisia sprintterien piti tulla dopingtestiin, jota he olivat vältelleet jo kahdesti aikaisemmin samana kesänä. He eivät tulleet, vaan ilmoittivat joutuneensa ”moottoripyöräonnettomuuteen”. Todellisuudessa sellaista ei ollut tapahtunut.

Kun hätävalhe alkoi paljastua, molemmat juoksijat katsoivat itse parhaaksi jäädä pois kisoista. Heidän valmentajansa Hristos Tzekosin hallusta löydettiin suuria määriä erilaisia dopingaineita.

Kreikka sai 2004 kotikisoistaan kaikkien aikojen parhaan mitalisaaliinsa: kuusi kultaa, kuusi hopeaa, neljä pronssia. Menestystä varjostivat Kreikan kaikkien aikojen rumimmat dopinglukemat. Ateenassa viisi kreikkalaista kärähti, heidän joukossaan painonnoston pronssimies Leonidas Sampanis.

Kaikkiaan kisoissa tehtiin 3 500 dopingtestiä. Niissä kärysi 28 maan urheilijoita.

Unkarilainen kiekonheittäjä Róbert Fazekas piilotti peräsuoleensa virtsapussin, jossa oli puhdas virtsanäyte. Huijausyritys paljastui ja Fazekas menetti kultamitalinsa.

Myöhemmin kisoja on alettu kutsua pilkkanimellä Ateenan dopingialaiset.

Mitaleita kuin rakeita

Iso-Britannia oli syvässä aallonpohjassa Atlantan kesäolympiakisoissa 1996. Brittiurheilijat saavuttivat USA:ssa yhteensä vain 15 mitalia, joukossa yksi ainoa kulta. Sijoitus mitalitaulukossa oli 36:s. Suurelle urheilumaalle se oli pohjakosketus, josta saattoi päästä vain ylöspäin.

Vuonna 2005 lordi Sebastian Coe, kaksinkertainen 1 500 metrin olympiavoittaja, veti Lontoon olympiahanketta niin vakuuttavasti, että se voitti KOK:n täysistunnon neljännellä äänestyskierroksella Pariisin. Lontoo sai järjestettäväkseen vuoden 2012 kesäkisat. Se sai valmistumisaikaa ruhtinaalliset seitsemän vuotta.

Coe käytti ajan tehokkaasti organisoimalla yhden olympiahistorian tehokkaimmista valmennusprojekteista. Valtiovallan tuesta piti aluksi huolen pääministeri Tony Blair sen minkä Irakin sodan puuhasteluiltaan ehti.

Nousu kuudentoista vuoden takaisesta Atlantan katastrofista oli huikea. Lontoon kisoissa Britannia oli kolmanneksi menestynein maa.

Mitaleita ropisi kuin rakeita: 29 kultaa, 17 hopeaa ja 19 pronssia eli yhteensä 65 mitalia. Kisojen suurimmaksi sankariksi nousi 5 000 ja 10 000 metrin voittaja Mo Farah. Riossa hän saattaa uusia temppunsa eli tehdä vireenit.

Lontoossa 2012 kotikisojen taika näkyi ennen kaikkea brittiurheilijoiden venymisissä. Menestystä tuli myös lajeista mistä sitä ei osattu odottaa.

Pyöräilystä tuli kisaisännille todellinen mitalisampo. Brittien menestystä Ranskan ympäriajossa – tuoreimpana esimerkkinä Chris Froom – ei tarvitse ihmetellä, kun muistaa brittipyöräilijöiden Lontoossa polkemat huikeat seitsemän olympiavoittoa.

Loikka taaksepäin

Olympiaisäntien venymisestä on esimerkkejä kauempanakin kisahistoriassa.

Valtakunnankansleri Adolf Hitlerin määräyksestä Berliinin vuoden 1936 olympiakisoista oli tultava Saksan kansan fyysisen kyvykkyyden näyteikkuna.

Führerin tavoite onnistui. Saksalaiset urheilijat saavuttivat 33 kulta-, 26 hopea- ja 30 pronssisijaa, eli yhteensä 89 mitalia. Kaikkien siihenastisten kesäolympiakisojen ykkösmaan Yhdysvaltojen saalis oli kolmisenkymmentä mitalia pienempi.

Diktatuurivaltiossa koko yhteiskunta saatettiin valjastaa tukemaan urheilijoita. Valtion panostukset ja niiden avulla luotu monitasoinen tukikoneisto olivat menestyksen avaimia. Doping oli vielä tuolloin vieras ilmiö.

1980-luvulla olympialaisten menestykseen vaikuttivat myös politiikan sanelemat boikotit. Moskovan 1980 kesäkisat jäivät tyngäksi presidentti Jimmy Carterin päätettyä Yhdysvaltojen boikotoivan niitä protestina Neuvostoliiton aloittamalle Afganistanin sodalle.

USA:n esimerkkiä seurasivat muun muassa Länsi-Saksa, Japani, Kiina ja Etelä-Korea. Kisoihin oli arvioitu osallistuvan noin 120 maata, mutta lopulta mukana oli vain 81. Neuvostoliitto ja dopingjärjestelmän valtionuskonnoksi nostanut kommunistinen Itä-Saksa rohmusivat yhteensä 127 kultamitalia. Muiden maiden yhteenlaskettu kultamitalimäärä oli vain 77.

Dopingista ei jostain kumman syystä Moskovan kisoissa kärähtänyt yhtään urheilijaa.

FB_logo    Jaa juttu Facebookissa

Twitter_icon    Jaa juttu Twitterissä

Seura_Logo

   Tilaa Seura

X