Senni Salminen suuntaa Tokion olympialaisiin hyppy kerrallaan: ”Opin hiljentämään sisäisen kriitikkoni”
Kolmiloikkaaja Senni Salminen on kokenut kovia urheilun ulkopuolella, mutta se on myös vahvistanut uskoa omaan tekemiseen. Nyt hän on yksi Suomen Tokion-joukkueen seuratuimpia urheilijoita.
Senni Salminen vaatii yhä itseltään paljon, mutta ei mahdottomia. Tulosparannukset ovat osoittaneet, että hän on oikealla tiellä.
Kevät vuonna 2019 oli Senni Salmiselle pimeä. Sängystä ei tahtonut päästä ylös, saati sitten ulos ja treenihallille. Ajatukset kiersivät tahmeaa kehää, päivät puuroutuivat ja jatkuvasti itketti.
Oli lähes ylivoimaista lähteä harjoituksiin, mutta vielä hirveämpää oli, mikäli koko ikänsä urheiluun keskittynyt kolmiloikkaaja jätti ne väliin. Ahdistus ja pakokauhu velloivat mielessä: jos hän ei olisi urheilija, mikä hän sitten olisi?
Tyttöystävä ja läheiset olivat Salmisesta huolissaan ja patistivat monta kertaa hakemaan ammattiapua. Vaikka mielenterveysongelmista puhumisen ja hoitoon hakeutumisen kynnys on madaltunut, yksin pärjäämisen eetos elää yhä Suomessa vahvana. Erityisen vahva se oli nuorella yksilöurheilijalla, joka on tottunut kantamaan paineet ja tekemään valintansa itse.
”Aika monta kertaa tuli sanottua, että ei tässä mitään, pärjään kyllä”, Salminen hymähtää nyt.
Senni Salmisen diagnoosi oli masennus. Kuten usein, mitään yhtä tiettyä laukaisevaa tekijää ei löytynyt, vaan kyseessä oli pidempään kehittynyt tila ja monen asian summa.
Salminen oli sikäli onnekas, että hän pääsi pikaisesti aloittamaan psykoterapian. Mielialalääkkeitäkin määrättiin, mutta niistä hän luopui huomattuaan terapian toimivan ilmankin.
”Ajattelen nykyään, että mielen huolto ei ole sen kummempaa kuin vaikka hajonneen polven kuntouttaminen fysioterapeutilla. Pääsin terapian avulla jopa yllättävänkin pian takaisin treeni- ja kilpailurytmiin, ja opin hiljentämään sisäistä kriitikkoani. Vaadin yhä itseltäni paljon, mutta en enää mahdottomia. Tiedän mitä osaan, ja että olen oikealla tiellä.”
Ennätysloikka toi julkisuusrumban
Salmisen tulokset olivat parantuneet tasaisesti jo muutaman vuoden, mutta suuremman yleisöön tietoisuuteen ja Tokion kisakoneeseen hän ponnisti Turussa Paavo Nurmen kisoissa 8. kesäkuuta. Heli Koivulan lähes täysi-ikäiseksi ehtinyt Suomen ennätys rikkoutui 14 sentillä uusille lukemille 14,51 metriin.
Koivula totesi onnittelusoitossaan Salmiselle tärisseensä innosta, kun näki suorituksen: nyt menee pitkälle. Sen Salminen tiesi itsekin jo ilmalennon aikana, mutta tulostaulun lukemat tuntuivat silti hetken epätodellisilta.
Suurempi eikä pelkästään miellyttävä yllätys on ollut ennätysloikan tuoma julkisuusrumba. Salmiselle on tulvinut onnitteluja, yhteydenottoja ja haastattelupyyntöjä.
”Aika paljon on muuttunut, kun hyppy kantaa pari senttiä pidemmälle… No, tuli senttejä vähän enemmän kuin pari, mutta silti.”
Salminen paransi SE:tä vielä uudestaan Romaniassa lukuihin 14,63. Huomionarvoista on sekin, että hän on useimmissa kisoissaan kyennyt hyppäämään tasaisen varmasti päälle 14-metrisiä tuloksia. Maailmassa 15 metrin haamurajan on ylittänyt vain Venezuelan Yulimar Rojas.
Tokiossa Sennillä on realistiset mahdollisuudet yltää ainakin finaaliin ja pistesijoille. © LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kaapissa ei kulje henki
Sosiaalisen median aikana uudet urheilijapolvet ovat ottaneet eri tavoin omaa julkista tilaa kuin aiemmin. Osa on tehnyt Instagramista ja muista sovelluksista itselleen tulonlähteen, osa profiloitunut yhteiskunnallisina kannanottajina.
Salminen, 25, ei koe tarvetta avata elämäänsä määräänsä enempää, mutta yhden asian hän julkisti syksyllä 2020 Instagramissa: kuvan itsestään ja pitkäaikaisesta tyttöystävästään, kuvataiteilija Piiti Blomqvistista.
Salminen alkoi pohtia seksuaalisuuttaan noin 13-vuotiaana, mutta ei osannut oikein itsekään sanoittaa, mistä on kyse. Oma lesbous vahvistui 16–17-vuotiaana.
”Minulla ei ollut mitään seurustelusuhteita. Kun urheili, ei ehtinyt miettiä sellaisia juttuja, eikä kotipaikkakunnalla Imatralla ollut juuri Pride-rientoja tai muuta toimintaa.”
Homoseksuaalisuus ei ole aikoihin ollut yhteiskunnassa tabu, mutta urheilukentillä ilmapiiri voi olla ahtaampi. Salminen kertaa monen asiaa pohtineen urheilijan kokemuksen.
Eli sen, että kun ääneen lausumaton oletus on, että kaikki ovat heteroita, oma olo alkaa tuntua yksinäiseltä, ahdistuneelta ja siltä, että on jotain salattavaa.
”Leireillä muut puhuivat poikaystävistään, miehistään ja lapsistaan, ja minä olin hiljaa. Menin niissä tilanteissa jotenkin lukkoon. Pelkäsin, että lipsautan jotain kumppanistani, jolloin muut tajuavat hänen olevan nainen – ja sekin tuntui pahalta, ikään kuin asiassa olisi jotain väärää.”
Kaapissa ei henki kulje: salailu vie energiaa ja ahdistaa. Salminen arvelee, että seksuaali-identiteetin piilottelu saattoi olla ”yksi pieni lisäsyy” masennuksen puhkeamiseen.
Omalaatutuiset menetelmät
Ex-seiväshyppääjä Matti Mononen on valmentanut Senni Salmista vuodesta 2018. Himoharjoittelijana tunnettu persoona oli Salmisen esikuva. Omalaatuistenkin menetelmien, keskinäisen huumorin ja vedonlyöntien värittämä valmennussuhde on toiminut alusta alkaen.
Treeniohjelmaan on kuulunut muun muassa pitkiä lumihankispurtteja, porrasjuoksua ja raskaita punttikävelyjä, ja aamut aloitetaan jääkylmällä suihkulla kelistä riippumatta.
Senni Salminen luottaa Monoseen, ja arvostus on selvästi molemminpuolista. Silti tai juuri siksi Salmista jännitti, mitä valmentaja sanoo tyttöystävästä.
”Matti oli lähinnä, että jaha, mitä sitten. Ainoa millä on väliä, on se, että voin hyvin ja urheilun ulkopuolinen elämä on tasapainossa. Olin valtavan helpottunut.”
Salminen korostaa olevansa onnekas, koska myös hänen vanhempansa, kaksosveljensä Kalle ja muut läheiset ovat suhtautuneet asiaan mutkattomasti.
”Tiedän valitettavasti itsekin ihmisiä, joita perhe tai sukulaiset eivät hyväksy sellaisena kuin he ovat.”
Matti Mononen oli kisa-aikoinaan perfektionisti, joka harjoitteli liikaakin, ajautui loukkaantumiskierteisiin ja saattoi epäonnistua kisoissa silkan yliyrittämisen vuoksi. Valmentajana hän on Salmisen mukaan rauhallinen ja rento tyyppi, joka ymmärtää omien kokemustensa pohjalta puolesta sanasta tai ilman sanojakin, missä mennään.
Senni Salminen on parannellut Suomen ennätystä tänä kesänä jo kahteen kertaan. © Jaakko Stenroos/All Over Press
Keskittyminen olennaiseen
Tokion olympialaiset ovat poikkeukselliset monin tavoin. Koronapandemian vuoksi kisakupla on äärimmäisen tiukka. Yleisöllä ei ole pääsyä kisatapahtumiin. Isäntämaa Japanissa monet vastustavat kisojen järjestämistä, ja myös kansainvälistä kritiikkiä on esiintynyt.
Senni Salminen suhtautuu asiaan käytännöllisesti: kun kisat pidetään ja hänet on sinne valittu, kannattaa keskittyä siihen mihin voi. Eli toteuttamaan 8-vuotiaasta asti elänyttä tavoitetta ja unelmaa olympialaisista.
”Kisat ovat vain joka neljäs vuosi, ja siellä on kolme hyppyä, joista yhdellä pitää päästä finaaliin. Mutta en ota paineita, ainakaan ulkoa tulevia. Emme Matin kanssa aseta ylärajoja, vaan mennään hyppy kerrallaan kohti parasta tulosta, ilman rajoja.”
Kohti ääretöntä ja sen yli?
”No joo, kuulostaa vähän mahtipontiselta mutta tavallaan. Kun asiat pitää tarpeeksi yksinkertaisina ja käy ne läpi rauhassa, epäonnistumisen pelko ei jää kummittelemaan takaraivoon.”