Teksti:
Aleksi Lumme

Mikäli en saa vanhemmuuden vastuusta selvää taukoa, seuraus on joko katkeroituminen tai uupumus.

Vietimme muutaman viikon asuntovaihdossa Berliinissä kun esikoisemme oli kaksivuotias. Lapsen kanssa reissaaminen ei tuntunut lomalta ensinkään, koska jokaisessa tilanteessa minun täytyi olla riittävän tarkkaavaisena seuraamassa missä lapsi liikkui ja minkälaisia tarpeita hänellä mahdollisesti oli. Ärtymys oli kasvamassa huolestuttaviin mittoihin ja aloin tiuskia sen seurauksena puolisolle siitä, miksi minun aina pitää miksei hän voi. Puolison kypsyys kuitenkin auttoi kääntämään alkavan riidan keskusteluksi. Kävi ilmi, että tilanne oli meille molemmille raskas, mutta ratkaisu toisaalta hyvinkin yksinkertainen. “Minä vahdin nyt, sinulla on vapaata”

Vapauden tunne oli välitön. Jäin makaamaan leikkipuistoon katsellen ympäristöä täysin uusin silmin. Minun ei hetkeen tarvitsisi välittää lainkaan siitä mitä ympärilä tapahtuu. Otin repusta kirjan ja aloin nauttia lomasta täsmälleen samassa leikkipuistossa, joka oli vielä äsken tuntunut ahdistavalta vankilalta. 

Osittainen vastuu polttaa loppuun

Tämä ilmiö on tullut vanhemmuudessa vastaan tämän jälkeen toistuvasti. Minun kohdallani valtaosa vanhemmuuden aiheuttamasta tuskasta on johdettavissa siihen, että olen osittain vastuussa. Se johtaa poikkeuksetta siihen, että asiat joita haluaisin ilman lapsia tehdä, alkavat painostaa ja muistuttaa itsestään. Sen seurauksena yritän karata tekemään niitä, mistä vaimoni puolestaan närkästyy, koska en tee omaa osaani, josta minä puolestaan närkästyn lisää. Ongelmaan on aina sama ratkaisu ja se toimii joka kerta. “Minä vahdin nyt, sinulla on vapaata.”

Tämän arvo on molemmille valtava. Ilman selvää vapaata vaimonkin kuorma kasvaa sietämättömäksi. Ilman kokemusta siitä että toinenkin hoitaa hommansa, vapaalle ei voi asettua. Ja silloin kun selvän jaon kautta näemme, että hyvä, nyt minun ei tarvitse puuttua tähän mitenkään, paine voi vihdoin purkautua. Ja koska tiedämme kuinka valtavan tärkeää ja arvokasta tämän paineen purkaminen kaikille on, toisen vapaasta ei aiheudu katkeruutta. Päinvastoin. Tiedän sitä kautta ansaitsevani vapaan itsekin silloin kun sitä eniten tarvitsen. 

X