Isäblogin alku

Jaa artikkeli
Aleksi Lumme - isyydestä puhutaan liian vähän
Aleksi Lumme - Isäblogi Eila Lumme

Isyydestä puhutaan liian vähän, eikä ole olemassa kovin hyviä syitä sille miksi. Viivyttelin tämän blogin aloittamisen kanssa pitkään. Mietin, että kuka tavallisen isän pohdinnoista kiinnostuisi, mutta sitten tajusin, että ei tällainen jarruttelu korjaa niitä haasteita, joita isyyteni alkutaipaleella havaitsin.

Ensimmäisen lapsen synnyttyä minun oli vaikea löytää esimerkkejä miehen näköisestä isyydestä. Esimerkkikuvasto vanhemmuudesta näytti minusta ensi hetkistä alkaen liian pastellisävyiseltä ja tarinoissa äänessä olivat ensisijaisesti äidit. Miksi valittaa tilanteesta, johon on omalla panoksella helppo tuoda muutosta? Kaikkien arvokkaiden äitien äänten ja edelläkävijäisien rinnalla on nyt uusi isäblogi, jonka tavoitteena on olla avoin, rehellinen, jopa raadollinen.

Isyyteni haastava alku

Minun polkuni vanhemmuuteen alkoi yllätyksen kautta. Esikoinen ilmoitti tulostaan heti seurustelusuhteeni alkamisen jälkeen. Kerron tämän kriisin käsittelystä toisessa blogikirjoituksessani täällä

Kaikki meni lopulta hyvin, ja nyt perheessämme on kaksi lasta, joiden kanssa selviäminen muodostaa tämänhetkisen elämäni suurimmat haasteet ja tunteet. Olen jollain tasolla aina halunnut isäksi tietämättä, mitä isyys sisältää. Juuri vaikeiden tilanteiden kanssa selviäminen ja ennen kaikkea negatiivisten tunteiden käsittely ovat asioita, joihin en osannut valmistautua. Tämä blogi kuvaa tämän sisäisen sodan taisteluita. 

Päätimme puolisoni kanssa heti alkumetreillä, että meidän tapauksessamme vanhemmuuden vastuun jakaminen tasan on ainoa mahdollinen toimintamalli. Se tuntui minusta oikealta, eikä puolisoni olisi mihinkään muuhun suostunutkaan. Täysi varmuuteni tasa-arvoisen työnjaon oikeellisuudesta ja tasa-arvon luonteesta ylipäätään on matkan aikana kuitenkin kokenut kolauksia. Myös näitä pohdintoja tämä blogi tulee käsittelemään syvemmin.

Ennen kaikkea tämä blogi tulee käsittelemään sitä, minkälaisia temppuja miehen näköisen, minulle itselleni sopivan isyyden mallin löytämiseksi on pitänyt tehdä. Oman mausteensa pohdintoihin on tehnyt myös se, että maailma on näinä viitenä vanhemmuusvuonna muuttunut valtavasti. Myös minä olen muuttunut. Suuri osa siitä muutoksesta on ollut kohti kypsyyttä, mutta kipua muutoksesta ei ole kuitenkaan puuttunut. Vanhemmuuden ruusuisuutta ja onnea korostavia sisältöjä lienee jo tarpeeksi, joten tämä blogi tutkii avoimesti myös ihmisyyden varjopuolia. Toivon onnistuvani tuomaan niiden joukkoon myös valoa. Jotain, johon erityisesti isien olisi helpompi samaistua. Ja jotta se onnistuisi, rehellisyys ja jopa raadollisuus ovat välttämättömiä.

Minä olen epätäydellinen mies ja isä. Molemmat ansaitsevat tulla nostetuksi nykyistä paremmin esiin. Isyydestä puhutaan liian vähän, tämän jälkeen toivottavasti enemmän. 

X