Sitten minäkin rupesin lässyttämään

Varsinkin ennen kuin minulla oli omia lapsia kummastelin, miksi ihmiset lässyttävät lapsilleen: Kuinka kukaan voi oppia puhumaan tai edes ymmärtämään oikeaa puhetta, jos ympäriltä kuuluu vain ihmeellistä ääntelyä? Korkeintaan sivusta voi ehkä huomata, että oikeista asioista puhutaan ihan toisella tavalla. Lapset, idiootit ja muut vähäarvoiset saavat tyytyä sisältököyhään piipitykseen.

Sitten syntyi esikoinen, ja minäkin rupesin lässyttämään. Puhuin itsestäni kolmannessa persoonassa: isi sitä ja isi tätä. Pian syntymänsä jälkeen tyttö sai kuulla puolittain laulettuna, kuinka “isi juo nyt vähän kahvia”.

Varsinkin pienille lapsille puhutaan kummallisesti: hitaasti, tavallista korkeammalla äänellä ja korostetulla nuotilla. Käytämme yksinkertaisia sanoja ja rakenteita. Joskus sotkemme puheeseemme kieleen mitenkään kuulumatonta ääntelyä.

Ilmiö ei ole pelkästään suomalainen tai edes länsimaalainen, vaan sitä esiintyy hyvin laajasti ympäri maailmaa. On esitetty, että se olisi ihmislajille ominaista.

Yksi selitys puhetavalle on se, että korkealla äänellä ja voimakkaalla intonaatiolla saadaan kätevästi lapsen huomio. Muitakin perusteluja löytyy.

Kerroin aikaisemmassa päivityksessäni tuoreesta amerikkalaistutkimuksesta, jonka mukaan lapsille olisi kuitenkin parempi puhua rikkaampaa kieltä: monipuolista sanastoa, mutkikkaampia lauserakenteita ja kunnollista kielioppia.

Mutta minä lässytin menemään, enkä ajatellut koko asiaa pitkiin aikoihin. Tuntui luontevalta höpöttää koko ajan jotakin. Lopulta piti oikein keskittyä, että en esimerkiksi yksin kaupassa käydessäni tullut selostaneeksi kaikkea toimintaa: “Isi ottaa nyt banaanin ja laittaa sen kärryyn. Banaani on keltainen. Kel-tai-nen.”

Kiinnitin huomiota omaan ääntelyyni vasta sitten, kun esikoinen rupesi itsekin puhumaan. Kun minän, sinän ja hänen ero oli käynyt selväksi, lakkasin tietoisesti – ei ollut muuten helppoa – puhumasta itsestäni kolmannessa persoonassa. Yritin hillitä puheen intonaatiota suomalaisemmaksi ja sallin itselleni runsaamman synonyymien käytön. Yritin puhua normaaliin tapaani, mutta kuitenkin ymmärrettävästi.

Nuorempi tytär vasta opettelee puhumista, mutta on saanut kuulla hieman aikuisempaa kieltä kuin siskonsa. Tällä hetkellä tärkeintä on oppia sanoja, joten se on kommunikoinnissa etusijalla. Olen yrittänyt olla lässyttämättä ainakaan niin korostetusti. Isosiskon temput vievät huomiota kuitenkin sen verran, että suoraan kuopukselle suunnattua puhetta on luultavasti ollut paljon vähemmän kuin mitä jatkuvasti kaiken keskipisteenä ollut esikoinen sai aikanaan osakseen.

Tärkeintä on joka tapauksessa se, että lapsille ylipäänsä puhutaan. Oli hieno hetki, kun kerran saunassa havahduin siihen, että käyn ihan oikeaa keskustelua oman tyttäreni kanssa. Asia koski ämpäriä.

Lue myös:
Tutkimus: Tämän vuoksi rikkaiden lapset oppivat kieltä paremmin

Aiheesta internetissä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Baby_talk
Artikkelin lopussa on lista lähteistä, joista pääsee jo aika syvälle aiheeseen.

Esimerkiksi haku “infant-directed speech” tuo Google Scholarista paljon mielenkiintoista luettavaa.