Teksti:
Jussi Korhonen

kaleva20140218-yskanlaakeKummarruin lähemmäksi lehteä. Oululainen sanomalehti Kaleva pitää kiinni perinteisestä, isokokoisesta broadsheet-muodosta. Aukeaman kaikkea tekstiä ei näe, ellei liikuta joko lehteä tai itseään.

– Mitä sinä kurkottelet? kysyi kolmevuotias.
– Minä tässä…, yritin vastata.
– Kakkaa sinä luet, tyttö vastasi puolestani ja nauroi päälle.

Niinpä niin, lapsikin sen tietää: journalismin taso on romahtanut.

Tuota laulua tavataan kailottaa varsinkin silloin, kun uutisten sisältö ei miellytä. Maahanmuuttokriitikkoja kismittää, kun on muutakin kuin heidän näkemyksiään tukevia juttuja. Maahanmuuttokriitikoita kritisoivia harmittaa, kun media ei näe natseja joka paikassa. Euroskeptikot tietävät, että kaiken takana on joku bilderbergiläinen salaliitto.

Kaikki on toimittajien vikaa. Läpeensä mätää koko porukka. Joukosta löytyy punaviherhyysäreitä ja porvareiden sätkynukkeja riippuen vähän siitä, kenen mielestä ja mistä kohti journalismi kulloinkin on romahtanut. Tyhmiä ovat ja ennen oli paremmin.

Harvempi tulee ilmeisesti ajatelleeksi, että kyllä Suomesta osaavia toimittajia löytyy. Ongelma piilee siinä, että palkanmaksajista on koko ajan suurempi uupelo. Harveneva palkkatoimittajien joukko tekee töitä kiireellä, eikä asioita keretä tutkimaan kunnolla. Usein yksi ja sama juttu julkaistaan lukuisissa medioissa; yksi ja sama näkemys jää aiheen ainoaksi totuudeksi.

Minun mielestäni Kalevan juttua kannatti kumartua lukeamaan tarkemmin. Siinä kerrottiin, että Suomessa syötetään lapsille edelleen yskänlääkkeitä, vaikka ne on jo ainakin kahdeksassa tutkimuksessa todettu tehottomiksi. Turhaan lääkitykseen syyllistyvät niin itsehoitolääkkeitä annostelevat vanhemmat kuin vanhasta tottumuksesta lääkkeitä määräävät lääkäritkin.

Enpä olisi tuotakaan arvannut, ellei toimittaja Heli Väyrynen olisi asiasta kirjoittanut.

Mutta mitäpä minä mistään tiedän. Journalismin taso on romahtanut. Lapsikin sen tietää.

———-
Kalevan jutun lyhennetty nettiversio:
Lapsille määrätään turhia yskänlääkkeitä

X