Kuinka minusta tuli koti-isä?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Meille oli itsestään selvää, että tytöt saavat olla varhaisimman lapsuutensa kotihoidossa. Minulle oli yhtä lailla selvää, että hoidan lapsia kotona, kun minun vuoroni tulee.

Ensimmäinen blogikirjoitukseni kirvoitti erään lukijan tivaamaan tarkempia syitä koti-isyyteeni. Kommentissa arveltiin, että taustalla olisi muutakin kuin kirjoituksessa “hehkuttamani asiat”.

Lukija arveli, että puolisollani on paremmat tulot kuin minulla. Siinä hän on oikeassa. Taloudellisessa mielessä oli järkevämpää, että minä jäin kotiin. Vielä järkevämpää olisi tosin ollut viedä lapset ensimmäisen tilaisuuden tullen päiväkotiin.

Vaikka kaikki asiat mitataan nykyään mielellään rahassa, ei vanhemmuudelle voi asettaa hintalappua. Jälkikasvusta ei saa bonusta edes vihreällä kortilla. Yhteiskunnan tuki kotiin jäävälle vanhemmalle on hyvin nimellinen, eikä tarvitse kummoiseenkaan paskaduuniin pestautua, että pääsee paremmille tienesteille.

Lapselle vanhempi on arvokkaampi kuin raha, ja kaksi läheistä vanhempaa on paljon enemmän kuin yksi. Varhaisin lapsuus on näiden suhteiden syntymiseen otollista aikaa. Juuri tämä aika kannattaa mielestäni isienkin käyttää hyödykseen.

Lapsien hankkiminen ei ole taloudellisesti kovin järkevää. Tarkan markan, tai minkä hyvänsä muun valuutan, ihminen ei lisäänny lainkaan. Jos kuitenkin lapsia ruvetaan hankkimaan, olisi uhrauksiin toivottavaa olla valmiutta. Jo muutama kuukausi lapsen kanssa on paljon.

Ennen ensimmäisen lapsen syntymää olin keikkatöissä. Käytännössä olin joka viikko reissussa. Lasketun ajan lähestyessä kävi koko ajan ahdistavammaksi ajatella, että entä jos olenkin jossakin satojen kilometrien päässä, kun synnytys käynnistyy.

Esikoisen synnyttyä tein sovitut työt, enkä ottanut uusia toimeksiantoja pääasialliselta työllistäjältäni. Asia tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä. Olisin varmasti voinut jatkaa halutessani aikaisemmalla “urallani” ensimmäisen koti-isyyden jälkeen. Oli kuitenkin selvää, että hotelleissa lojuminen ei ole perheellisen ihmisen hommaa.

Isyys merkitsi elämänmuutosta. Päätin kouluttautua uudelle alalle. Pidin ensimmäisen välivuoden ennen kuin opinnot olivat edes alkaneet. Nyt olen vuoden opiskeltuani toisella ja viimeisellä tauolla. Tuntuu valmiiksi haikealta, että jo muutaman kuukauden kuluttua tämä aika elämästäni päättyy.

Yhteiskunta ei tee koti-isyydestä järin houkuttelevaa. Hallitus yrittää saada isät kotiin vaikka väkisin, mutta työpaikoilla, toreilla ja baareissa ymmärrystä ei monestikaan heru. Kotiäitiyttä harvempi kyseenalaistaa, ellei sitten kyse ole kansantalouden mittakaavassa esitetystä huolesta tai lapsettomien ihmisten tietämättömyydestä johtuvasta möläyttelystä.

En usko, että isät jäävät joukolla kotiin, vaikka valtiovalta kuinka painostaisi. Asenteissa on vikaa yleisemminkin, mutta on isien ja miesten asia muuttaa vielä nykyistäkin terhakammin suhtautumistaan vanhemmuuteen. Edistystä on tapahtunut, mutta kaikkien tulisi ymmärtää ja tunnustaa, että kaksi läheistä vanhempaa ei ole lapselle liikaa. Lapset eivät ole äitien yksinoikeus, eikä äitien tule olla yksin vastuussa lapsista. Isien pitää ottaa tasavertainen asema vanhempina.

Yhteiskunnan tulee tukea isiä ottamaan nykyistä suurempi rooli vanhempina. Valtiovallan ei pidä tässä asiassa ruveta kiristämään tai painostamaan varsinkaan, kun pääasiallisiksi kärsijöiksi ovat jäämässä lapset.

——–

Tämän kirjoituksen myötä olen mielestäni kertonut melko tarkasti itsestäni ja siitä, miten tähän tilanteeseen on tultu. Jos jotakin oleellista jäi kuitenkin kertomatta, kysy.

Lue myös
Mulukkuemäntä
Blogin avauskirjoitus ja lyhyt esittely.

Onko minusta isäksi?
Vaati pitkän pohdinnan, että saatoin todeta olevani sopiva vanhemmaksi.

———

Tykkää blogista Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/isanpikajuna
Seuraa minua Twitterissä: @jussimkorhonen

Lisää Isän pikajuna Bloggerin tai Bloglovinin lukulistoihin käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed.

 

 

 

X