Teksti:
Jussi Korhonen

Kotihoidontuki ei ole keskustalle kynnyskysymys seuraavissa hallitusneuvotteluissa, vaikka puolue ilmoitti viime viikolla, että se peruu hallituksen tukeen suunnittelemat muutokset, jos puolue pääsee valtaan ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen painottaa kuitenkin, että perheiden valinnanvapauden säilyttäminen nykyisessä muodossaan on puolueen keskeinen tavoite.

 – Meidän kantamme asiaan on selvä, ja ihmettelen, jos neuvotteluissa joku muu puolue tarraisi pakkokiintiöintiin. Ensin on käytävä vaalit ja tässä kokonaistilanteessa ei ole viisaasta asettaa kynnyskysymyksiä hallitusneuvotteluille, Tiilikainen linjaa.

Tiilikaisen mukaan keskusta toivoo, että uudistus jäisi kokonaan toteutumatta. Jos eduskunta hyväksyy esitetyt muutokset, niiden on määrä tulla voimaan ensi vuoden elokuussa.

Kokoomuksen Jyrki Kataisen johtama hallitus ajaa lasten kotihoidon tuen muuttamista siten, että puolet tuesta olisi isien ja puolet äitien nostettavissa. Nykyisin perheet voivat vapaasti päättää, kumpi samassa taloudessa asuvista vanhemmista tukea nostaa. Yhdestä lapsesta kotihoidontukea voi saada enimmillään kolme vuotta.

Keskusta on kritisoinut muutosta, jonka se katsoo puuttuvan perheiden oikeuteen valita lapsilleen sopiva hoitomuoto.

Hallitus perustelee tuen jakamista tasan vanhemmille muun muassa sillä, että näin voitaisiin parantaa naisten asemaa työmarkkinoilla.

Yhteisvastuullisuutta sairausvakuutusmaksuja korottamalla

Tiilikainen parantaisi nuorten naisten asemaa jakamalla vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvia kuluja. Hän muistuttaa, että jo nyt suurin osa äitiyslomien palkkakuluista korvataan työnantajille, mutta hänen mielestään korvaus saisi olla vielä suurempi.

 – Vanhemmuuden kustannuksia pitäisi kantaa yhteisvastuullisemmin. Työnantajille vanhemmuudesta aiheutuvia kuluja tulisi kompensoida nykyistä enemmän.

Valtion menoja Tiilikainen ei kuitenkaan kasvattaisi, vaan kattaisi kuluja keräämällä työntekijöiltä ja työnantajilta nykyistä suurempia sairausvakuutusmaksuja.

Myös muissa puolueissa on halua jakaa vanhemmuuden kustannuksia tasaisemmin. Esimerkiksi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie esitti tiistaina blogissaan, että kustannukset tulisi tasata kaikkien työnantajien kesken.

“Ruohonen-Lernerin puheet ei poliitikolle sopivia”

Kimmo Tiilikainen kummastelee kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lernerin (ps) puheita siitä, että nuorten naisten sijaan olisi kannattavampaa palkata mies.

– Kannattaa mieluummin palkata nuoria miehiä kuin nuoria naisia. Viisain olisin ollut kun olisin ottanut vuonna 2007 nuoren miehen avustajaksi, ei olisi tullut äitiysloman sijaisia ja sijaisen sijaisia, Ruohonen-Lerner sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa.

Tiilikainen ei kiellä, etteivätkö Ruohonen-Lernerin puheet voisi heijastella monien työnantajien tuntemuksia nuorten naisten palkkaamisesta.

– Poliitikon ei kuitenkaan pitäisi tuollaisia puhua, Tiilikainen summasi.

Keskiviikkona Ruohonen-Lerner kertoi Helsingin Sanomille, että hänen puheensa olivat ironiaa ja että hän kannattaa tasa-arvoa työmarkkinoilla.

——–

Haastattelin Kimmo Tiilikaista puhelimitse keskiviikkona 19.2.2014.

Lue myös:
Vaalikarjan ammuntaa perheiden päätösvallalla

————–

Aiheesta internetissä:
Annika Lapintie: Vanhemmuuden kustannukset jaettava tasaisemmin kaikille työnantajille

Helsingin Sanomat: Perussuomalaisten Ruohonen-Lerner: Kannattaa mieluummin palkata nuoria miehiä kuin nuoria naisia

Helsingin Sanomat: Ruohonen-Lerner: Äitiyslomakritiikkini oli ironiaa

Helsingin Sanomat: Keskusta lupaa perua kotihoidontuen jakamisen vanhemmille

 

X