Teksti:
Jussi Korhonen

Nuorempi tyttö oli vähän flunssassa. Oli kuumetta ja veto poissa. Onneksi sitä ei kuitenkaan kestänyt kuin pari päivää.

Juuri muuta tyttö ei tehnyt, kuin istui sylissä ja tuijotti Pingua. Tiedättehän sen vaha-animaatiosarjan, jonka pääosissa seikkailee pingiviinilapsi, joka sanoo noot-noot?

Sitä sitten katsottiin. Jos yritin vähäksikään aikaa pistää television kiinni tai vaihtaa ohjelmaa, tuli tuomio surkealla äänellä: “Pemmu, Pemmu!”

Esikoinenkin tykkäsi pienempänä Pingusta. Silloin tuli haalittua arkistoihin kaikki, mitä sarjasta löytyi. Yksittäisiä jaksoja on varmaan satakunta.

Olen katsonut ne kaikki. Monta, monta kertaa.

Vaan ei siinä mikään auttanut. Pingu onki. Pinga kuoriutui. Mäkeä laskettiin, ja iglusta meni ikkuna rikki. Noot-noot tunti toisensa jälkeen.

Eikö katsottaisi välillä vaikka uutisista Kiovan kaaosta? Tai curlingia?

Esikoinenkin oli vauhkoontua, kun ei päässyt ulos kuin vasta illalla. Yleensä me yritämme käydä ulkona vähintään pari kertaa päivässä, ellei aivan kauhea sää ole. En edes muista milloin viimeksi olisimme sään vuoksi pysyneet sisällä.

Mutta kuinka sitä voisi kieltää pientä kuumeista raukkaa?

Parin päivän Pingu-kuuri paransi flunssan. Toivottavasti muutaman päivän rautaisannos ulkoilua riittää viemään pingviinit minun unistani ja päässä jatkuvasti soiva tunnusmusiikki vaimenee.

X