Aivan tavallinen arkipäivä

Jaa kaverilleTilaa Seura

Suurin osa päivistä on aivan tavallisia. Elämä on helpompaa, kun kaikki tietävät, mitä seuraavaksi tapahtuu. Toisaalta tavallisuuden keskelle voi tehdä pieniä juhlahetkiä, kun vähäinenkin poikkeama rutiineista on merkityksellinen.

Ilman rutiineja lapsiperheen elämä on kaaosta. Pienet ihmiset joutuvat sopeutumaan jatkuviin yllätyksiin. Elämässä ei ole jatkuvuutta, eikä pysyvää rakennetta. Vaatii paljon, että sellaisen keskellä voi opetella kaikkia niitä taitoja, joiden oppimiseen lasten pitäisi saada keskittyä.

Meidän päivämme ovat asettuneet omaan uomaansa lähinnä lasten päiväunien kautta. Nykyään tosin ainoastaan nuorempi tyttö torkkuu ja hänkin vain kerran päivässä, mutta rytmi on säilynyt aika muuttumattomana.

Aamulla heräämme yleensä kahdeksaan mennessä. Monesti äiti on jo ehtinyt lähteä töihin, ennen kuin me muut nousemme. Herätyksen huutaa useimmiten kuopus.

Lähiaikoina nuorempikin tyttö on kuitenkin ruvennut nukkumaan aamuisin pitempään, ja toisinaan olen kerennyt kahvitella ihan rauhassa ennen elämän alkamista. Ja sitä kahvia minä aamuisin todella tarvitsen.

Aamut ovat yleensä melko verkkaisia. Ensin istuskellaan vähän sohvalla makustelemassa uutta päivää. Siitä siirrytään aamupalapöytään. Kolmevuotias saattaa pureskelemassa tarjoiluja tunninkin, jos häntä ei hoputa. Nuorempi tyttö on sutjakampi.

Esikoinen käy kolme kertaa viikossa kerhossa, ja sinne pitäisi keretä puoli yhdeksäksi. Koko viime syksyn aikana olimme vain kerran ajoissa. Vuoden vaihduttua olemme olleet, ihmeellistä kyllä, monesti etuajassa.

Lähteminen hoituu hyvinkin varttituntia rivakammin kuin vielä muutama kuukausi sitten nyt, kun tytöt pukevat melkeinpä avustamatta. Ensin pukemisen oppi vanhempi tyttö ja sitten nuorempi, kun siskokin tekee niin.

Jos ei ole kerhoaamu, lähdemme jossakin kohtaa aamua ulos. Yleensä jäämme kotipihalle, josta löytyy useimpina päivinä leikkikavereita.

Kahdentoista aikoihin palataan sisään, ja ruvetaan syömään lounasta. Ruuaksi on tarjolla jotakin aikaisemmin valmistettua. Jos aamulla aikoisi kokkailla, jäisi ulkoilu helposti väliin. Liian pitkät ajat sisätiloissa tekevät koko porukan hulluksi.

Ruokailun jälkeen nuorempi tyttö menee nukkumaan. Unta riittää yleensä tunnin tai korkeintaan parin verran. Sillä aikaa yritämme olla esikoisen kanssa hiljaa ja vähän keräillä voimia itsekin.

Kun torkut on nukuttu, ruvetaan taas kohta syömään. Välipalaa nautitaan kolmelta. Tarjolla on usein hedelmiä. Sen jälkeen odotellaan, että äiti tulee kotiin. Jos tarvitsee käydä jossain, on tässä välissä sen aika. Noihin aikoihin minä rupean yleensä hiljalleen valmistelemaan päivällisruokia.

Jos ei minnekään ole asiaa, lähtevät lapset usein äidin kanssa ulos, ja minä jään tekemään ruokaa. Nykyään yhä useammin lapset haluavat kuitenkin auttaa keittiössä, jolloin aikaa kuluu helposti sen verran, että ruoka valmistuu juuri päivällisajaksi.

Päivällistä nautitaan kuudelta. Tämän jälkeen on vielä mahdollista käydä hetki ulkona. Nuorempi tyttö ei välttämättä enää tuohon aikaan ulkoilusta perusta, jolloin molemmat lapset saavat omia vähäksi aikaa yhden vanhemman itselleen.

Sisään tullaan viimeistään kahdeksalta. Silloin siirrytään välittömästi iltapalan pariin, ja sen jälkeen iltatoimille. Yhdeksältä sammuvat lastenhuoneen valot.

Tämän jälkeen minä useimmiten valvon aivan liian pitkään. Seuraavana aamuna juon taas ylettömästi kahvia, ja edellisen päivän ohjelma toistuu hyvin pitkälti samanlaisena.

Lue myös:
Arjenpyörittäjän kylä
Hylkäsin perheen
Kotiruokanatsi

 

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Tykkäisitkö käydä jossain perhekerhossa tai vaikka isälapsikerhossa? Tai onko ystäväpiirissä muita koti-isejä tai -äitejä. Tuntuisi vain, että jokainen aikuinen tarvitsee myös aikuisen seuraa, muunkin kuin oman kumppanin sitten illalla.
Kirjoitat kivasti, toivottavasti innostat lisää isiä jäämään kotiin jos se muuten elämäntilanteeseen sopii.
🙂

Enpä vain tiedä, mahtaako Oulussa olla mitään isien ja lapsien kerhoja. Epäilen. Enkä oikein tiedä, mahtaisinko moisissa viihtyä, vaikka olisikin. Aikuisia kyllä tapaa ulkoillessa, mutta ei olisi varmasti pahitteeksi, vaikka tapaisi vähän enemmänkin. Olen vähän erakkoluonne, joten mieluummin korvaan kontaktien määrää laadulla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X