Lohta syövät lapset nukkuvat, oppivat ja käyttäytyvät paremmin

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Teksti:
Jussi Korhonen

Lohesta saa omega-3-rasvahappoa, joka auttaa esimerkiksi lasten unihäiriöissä.Lohesta saatava rasvahappo on hyväksi lapsille. Sen puute heikentää unta ja aiheuttaa sitä kautta oppimisvaikeuksia ja käytöshäiriöitä.

Brittitutkimuksen mukaan omega-3-rasvahapot auttavat huonosti nukkuvia 7–9-vuotiaita nukkumaan jopa liki tunnin pitempiä yöunia. Oxfordin yliopiston tutkijat havaitsivat myös, että rasvahappokapseleita nauttineiden testiryhmäläisten uni katkesi keskimäärin seitsemän kertaa harvemmin kuin lumelääkettä saaneiden verrokkiryhmäläisten.

Tutkijat arvioivat, että omega-3-rasvahappojen puutteesta johtuva huono uni saattaa selittää osaltaan oppimisvaikeuksia ja käytöshäiriöitä. Rasvaiset kalat, kuten lohi, ovat erinomaisia omega-3-rasvahappojen lähteitä.

Tutkimuksesta kertoi verkkosivuillaan brittilehti Daily Mail.

*************

Kerroin aiemmin amerikkalaistutkimuksesta, jossa selitettiin perheen varakkuuden vaikutusta kielen oppimiseen. Näihin havaintoihin kun yhdistää ylellisyystuotteeksi muuttuneen kalan vaikutukset, voi helposti kuvitella tulevaisuuden maailman: hallitseva yläluokka puhuu merenelävillä lastatun herkkupöydän takaa viisaita rahvaalle, joka rupeaa riehumaan, kun ei jaksa ymmärtää yli kolmen sanan lauseita.

Nykyisin lohi ja muu kala on niin järkyttävän kallista, että pienituloinen joutuu tarkkaan harkitsemaan näiden terveystuotteiden ostamista. Häikäilemättömimmät kiskurit vaativat lohesta pariakymmentäkin euroa kilolta.

Tiedostava nykyihminen ei syö kalaa muutenkaan: Eväkkäitä ostamalla tukee ryöstökalastusta. Ennen kuin kala on pöydässä, on kulutettu tynnyreittäin fossiilisia polttoaineita, kun saalista on kierrätetty pitkin maailmaa. Eikä kala ole edes kasvis.

Lapsuuteni punaisessa Kemissä kalaa puputettiin ymmärtääkseni paljon, mutta ehkäpä ilmiö rajoittui koskemaan vain työväenluokkaa. Porvareiden ruokavalion liiallinen ankanrinta- ja sisäfilepainotteisuus saattaisi osaltaan selittää heidän väitettyä huonounisuuttaan.

Lue myös:

Tutkimus: Tämän vuoksi rikkaiden lapset oppivat kieltä paremmin
Turhat luistimet

Aiheesta internetissä:

Daily Mail: How oily fish could help children sleep better: Daily dose of omega-3 stops youngsters waking during the night

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

X