Teksti:
Jussi Korhonen

Kuva: Kheel CenterMinun elämässäni on ja on ollut hienoja naisia. Äidiltäni olen saanut paljon. Mummu hoiti minua pienenä. Puolisoni kanssa olen kokenut kaikenlaista jo reippaasti yli kymmenen vuoden ajan. Minulla on hyviä naispuolisia ystäviä.

Suomi ei ole onneksi naiselle hassumpi maa. Ongelmia on vielä ratkottavaksi, mutta paljon on jo saavutettu. Voin olla melko varma, että omien lasteni sukupuoli ei ole este heidän taipaleellaan.

Naiset ovat onnellisempia kuin miehet. Naiset ovat terveempiä. Naiset tekevät vähemmän itsemurhia. Naiset käyttävät vähemmän päihteitä. Naiset kärsivät toki miehiä enemmän masennuksesta, mutta kaiken kaikkiaan naiset elävät keskimäärin selvästi miehiä vanhemmiksi. (Väestöryhmien väliset terveyserot)

Naiset ovat korkeammin koulutettuja kuin miehet.

Nykyhetken merkittävä ongelma työttömyys koskee harvempia naisia kuin miehiä. Toisaalta naiset saavat keskimäärin pienempää palkkaa. Naisia  näkee myös miehiä harvemmin johtavilla paikoilla, mutta tähän ongelmaan saatetaan ainakin pörssiyhtiöiden hallitusten osalta hakea ratkaisua maan hallituksen toimesta.

Naisia tapaa nykyään myös perinteisesti miehisiksi koetuista tehtävistä. Nainen poliisiauton ratissa ei ole lainkaan outo näky. Jokunen nainen toimii palomiehenäkin. Sukupuoli ei ole enää aikoihin ollut esteenä asepalveluksen suorittamiselle tai sotilasuralle. Siviilipalvelusta naisen on edelleen hankala päästä suorittamaan, mutta sekin on tietyin edellytyksin mahdollista.

Naisten oikeuksiin ja asemaan on kiinnitetty Suomessa erityistä huomiota. Toimissa on onnistuttu varsin hyvin. Täydellinen sukupuolten välinen tasa-arvo tuskin koskaan toteutuu. Suomessa on kuitenkin menty sillä tiellä pitkälle melko pitkälle.

Hyvää Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivää eli naistenpäivää!

X