Homojen hommaa

Jaa kaverilleTilaa Seura

Tasa-arvoinen avioliittolaki sekoittaa kansan ja sen edustajien päitä. Kokoomusjoukoissa ilmenee jopa halukkuutta antaa Venäjän sanella, mitä ja minkälaisia lakeja säädämme. Vastustajat valjastavat koulukiusaajatkin ajamaan omaa asiaansa. Lastenhoito on kuitenkin homojen hommaa siinä missä heteroidenkin.

Nyt luultavasti joku suuttuu minulle: kannatan tasa-arvoista avioliittolakia ja homoparien adoptio-oikeutta. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista on kanssani samaa mieltä. Noin kolmannes kansalaisista kuitenkin vastustaa näitä uudistuksia. Vastustus on siinä määrin kiihkeää, että oletettavasti minäkin saan nyt jonkun vihat niskoilleni.

Monet vastustajista ajattelevat lapsia tai ainakin lapsia käytetään perusteluna vastustukselle: homojen lapsilla jää toisen sukupuolen malli saamatta, koulussa kiusataan armottomasti ja niin edelleen.

Jos vaikka myönnettäisiinkin, että perinteinen isän, äidin ja lasten muodostama perhe olisi ihannetilanne, ei tähän lähellekään aina päästä, vaikka lapsi olisikin siitetty pyhien kirjoitusten ja luonnonlakien määrittelemillä menetelmillä. Liki joka kymmenes lapsi syntyy yhden vanhemman perheeseen. Kaikkiaan yksinhuoltajien hoivissa elelee yli 180 000 lasta. 

Ei varmastikaan olisi haittaakaan, jos perheessä olisi aikuinen kummastakin sukupuolesta. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole. Yksikin läheinen aikuinen on hyvä, mutta on lapsen etu, jos heitä on kaksi – riippumatta siitä, mitä sukupuolta he sattuvat olemaan.

Koulukiusaaminen ontuu perusteena vielä pahemmin. Kiusaamista ei tarvitse hyväksyä. Ongelman ei saa antaa nousta estämään pyrkimyksiä tehdä yhteiskunnasta tasa-arvoisempi paikka. On jokseenkin halpamaista valjastaa kiusaajat edistämään omaa asiaansa.

Jos perinteisillä menetelmillä lapsia hankkivat joutuisivat ennen lisääntymistään käymään läpi saman seulan kuin adoptiovanhemmat, olisi asiat hyvin. Vuosien valmistautuminen vanhemmuuteen ja tarkat soveltuvuustutkimukset pitäisivät huolen, että huomattavasti nykyistä harvempi lapsi olisi heitteillä. Lapsia tosin olisi tällaisten selvitysten myötä kaikkiaan paljon nykyistä vähemmän.

Ehkä naurettavin peruste vastustaa homoparien adoptio-oikeutta on pelko, että Venäjä ei antaisi lapsia enää heteroillekaan. Jopa kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen oli esittänyt huolensa ulkomaiden reaktioista ääneen eduskunnan lakivaliokunnan kuulemisessa.

Jos jonkun, niin ainakaan Venäjän ei pidä antaa sanella meille, mitä ja minkälaisia lakeja säädämme. On suorastaan irvokasta, että yksi innokkaimmista naapurin keskiaikaisten lakien vaikutusten maahantuojista on valtakunnan virallisen oikeistopuolueen edustaja.

Onnellisen ja tasapainoisen lapsuuden kannalta ei ole merkityksellistä se, mitä vanhemman jalkovälistä löytyy. Sillä on merkitystä, kuinka lapsia hoidetaan. Adoptioprosessissa vanhemmuuteen sopivaksi katsottu pariskunta on todennäköisemmin hyväksi lapselle kuin vankilakierteessä riutuva huumeäiti tai -isä.

Lastenhoito on homojen hommaa siinä missä heteroidenkin.

Lue myös:

”Homous on sairaus” – Näin avioliittolakiin pettyneet purkautuivat

Kansanedustajat kieltäisivät adoptiot heteroiltakin?

Homoliitot on ok ’cause Stone Cold said so

Persulogiikkaa: tappaja sopivampi vanhemmaksi kuin minä?

Aiheesta internetissä:

Verkkouutiset: Homoparien oikeus adoptioon puhutti lakivaliokuntaa – ”muutos marginaalinen”

Verkkouutiset: Tahdon2013: Tasa-arvoisen avioliittolain kannatus kasvanut viime syksystä

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry: Yhden vanhemman perheet tilastoina

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

 

 

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Hyvä kirjoitus. Toi koulukiusaamisjuttu mua aina ihmetyttä, tiedän hekilökohtaisesti muutamia ja olen kuullut monista sateenkaariperheistä, enkä ole koskaan kuullut kenenkään heistä kertoneen että lapsia kiusattaisiin homovanhemmista.

Niinpä. Nykyisinkin kodin ulkopuolelle sijoitettuna elää kaikkiaan n. 16 000 lasta. Se on kyllä huikeasti suurempi pulma yhteiskunnassamme kuin homoparien vielä kuvitteelliset perheen ulkopuoliset adoptiot.

Venäjältä Suomeen adoptoitujen lasten määrä on todella pieni verrattuna muihin maihin, johtuen ymmärtääkseni lähinnä Venäjän erittäin nihkeästä suhtautumisesta lapsien ”luovuttamiseen” ulkomaalaisille vanhemmille (koska uskovat lapsella ilmeisesti olevan paremmat olosuhteet venäläisessä ylipaikoitetussa lastenkodissa, kuin suomalaisessa perheessä). Tiedän muutamia perheitä, jotka ovat itänaapurista lapsia adoptoineet ja asian käsittely ja hoito, sekä ylipäätään koko prosessi oli ERITTÄIN hidasta ja työlästä.

Ja tuo kiusaamis-juttu… voi elämä! Lasta voidaan kiusata siitäkin, että hänellä on silmälasit tai hammasraudat. Kehotetaanko kaikkia vanhempia, joilla on vinot hampaat ja silmälasit olemaan hankkimatta lapsia, koska heidän jälkeläisiään voidaan kiusata koulussa?? Kiusaamiseen ei tarvita välttämättä mitään ns. ”normaalista poikkeavaa” ominaisuutta, kiusaajat keksivät sen vaikka väkisin, jos sikseen tulee.

Hyvä kirjoitus! Seison kanssasi samassa rintamassa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X