”En ikinä halua omia lapsia”

Jaa kaverilleTilaa Seura

Isän pikajunan fanitapaamisessa kuulin mielenkiintoisia kommentteja. Yksi lapseton mieshenkilö päivitteli, että eipä olisi uskonut vielä vähän aikaa sitten, että hän jonakin päivänä suuntaa aamulla ensitöikseen Kaksplussan nettisivuille. Toinen, niin ikään lapseton mies, kertoi, että hän on blogistani oppinut, ettei koskaan halua omia lapsia.

Olenkohan tullut valittaneeksi liikaa? Kotivanhemmuus ja vanhemmuus yleensä on toki toisinaan puuduttavaa, mutta kaikkinensahan tämä on mahtavaa. Mistään mitään tietämättömät pikkuiset ovat mainioita. Naurua riittää jokaiselle päivälle. Ylpeyden aiheita ilmenee jatkuvasti: joskus ne ovat merkittävämpiä, kuten ensimmäiset askeleet ja sanat, joskus pienempiä, kuten vaikka hetki, kun puolitoistavuotias oppii itse pistämään sukat jalkaansa.

On valtaisan vastuullinen tehtävä olla tukena ja oppaana pienen ihmisen elämässä. Se on kuitenkin myös erittäin palkitsevaa. Lasten riemu tarttuu, ja pienistä asioista saadut valtavat elämykset lävistävät kyynikonkin kuoren. Maailman näkee uusin silmin, kun sitä hämmästelee yhdessä sellaisen kanssa, jolle kaikki on vielä uutta.

Lapset ovat kirkkaasti parasta, mitä minulla on tai on ollut. Lapset tekevät minut hyvin onnelliseksi.

Kaikki eivät sovellu vanhemmiksi. Kaikki eivät muuten vain halua lapsia. On harmillista, jos minun kirjoituksistani on saanut sellaisen kuvan, että tämä olisi jotenkin ylivoimaisen vaikeaa tai raskasta. Meneminen rajoittuu ja niin pois päin, mutta on se sen arvoista.

Jos minulta kysytään, lapsilta saa enemmän kuin menettää. Minä olen saanut enemmän kuin uskalsin toivoa. Tämä on hienoa.

Oman itsetuntoni pönkittämiseksi kuvittelen, että minulla oli fanitapaaminen. Oikeasti keskustelin tästä blogista parin henkilön kanssa ihan ohimennen. Mutta saa kai sitä aikuinenkin kuvitella.

X