Teksti:
Jussi Korhonen

Kiitoksia vielä kaikille pannuvinkeistä. Eiköhän niiden avulla löydy sopiva ratkaisu. Nyt kaipaisin neuvoja asiassa, jonka suhteen olen auttamattoman pihalla.

Kevät on saapunut. Sen tietää muun muassa siitä, että rouva rupeaa miettimään sisustusasioita. Huonekalut vaihtavat paikkaa, ja uudet verhot pitäisi saada.

Innostuin itsekin verhoista. Erityisesti joku sopivan pelkistetty, ilmava kaupunkimaisema houkuttelisi, mutta mistä sellaisia mahtaisi löytyä?

Vallilan kokoelmissa on jokunen ihan kiva, mutta ei ehkä aivan sellaista, mitä mietin.  Olen kahlannut verkkokauppoja läpi, mutta ainakaan kotimaisten toimijoiden valikoimista ei mitään juuri sopivaa ole vielä osunut silmään.

New York, Lontoo ja muut suurkaupungit näyttävät olevan ulkomaisten kauppojen  verhojen vakionäkymiä, mutta sellainenkaan ei kiehdo. Voisin kuvitella, että rauhaton ilmakuva miljoonakaupungista langettaisi kiireen ja pakokaasun tuoksun koko asumukseen. Sitä paitsi ilmakuva on luonnoton perspektiivi ja valokuvissa muutenkin on helposti liikaa yksityiskohtia.

Kiitollisuudella ottaisin vinkit vastaan, jos joku osaisi suositella jotakin hyvää verhokauppaa. Ei tietystikään olisi pahitteeksi, jos kauppa olisi myös luotettavaksi todettu.

Tietääkö joku peräti suoraan jonkun paikan, jossa olisi tuollaisia kaupunkimaisemaverhoja enemmänkin tarjolla?

X