Koti-isä on selityksen velkaa
Jotakin vikaa siinä on oltava, jos mies jää kotiin hoitamaan lapsia. On se niin ämmämäistä, että vähintäänkin hyvä selitys on löydyttävä. Lapset ovat aina olleet äitien omaisuutta ja ovat vastakin.
On merkillistä, missä määrin koti-isyyttä joutuu selittelemään. Tässä blogissa jo kolmas kommentti vaati perusteluja ratkaisulle. Muuallakin erilaiset tahot ovat penänneet minulta lukemattomia kertoja todellisia syitä. Harvoilta kaltaisiltani olen kuullut vastaavia tarinoita.
Jopa julkisissa palveluissa toimii henkilöitä, joiden ymmärrykseen koti-isyys ei sovi. Voisi kuvitella, että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut osaisi edes poliittisen korrektiuden nimissä olla töissä ihmisiksi, vaikka henkilökohtainen ajattelu olisikin jumiutunut menneisyyteen kuuluviin sukupuolirooleihin.
Joskus olen jaksanut selitellä omaa valintaani tarkemmin, monesti en. Perusteluksi pitäisi riittää se, että olemme päättäneet pitää lapset kotihoidossa heidän varhaisimman lapsuutensa, mutta kyselijöiden mieltä kaihertaa usein se, että hoitaja on väärää sukupuolta.
Toisaalta sekin on vähän vaivaannuttavaa, kun ihmiset ihastelevat. Koti-isä on niin harvinainen elikko, että hän kerää huomiota: “On se niin söpö; mies ja lasta hoitaa, ehana.”
Voin hyvin ymmärtää, miltä rekkakuskinaisesta tuntuu, kun hän kuule äijien murisevan: “Kato ko tyttö ajaa – peruuttaa ja kaikkea.”
Selitysvastuusta huolimatta suhtautuminen on ollut pääasiassa kuitenkin hyvää. Ihastelut mainitaan usein ääneen, mutta tuomitsevammat kannat on yleensä luettava rivien välistä tai kuultava hiljaisuudesta: joskus tiedän olevani tunkeilija äitien maailmassa, eikä oikeata vastausta kysymyksiin ole olemassakaan. Omassa pihapiirissämme en tällaiseen ole kuitenkaan onneksi törmännyt.
Ei minua kiinnosta lainkaan olla mikään edelläkävijä tai näyttää kenellekään esimerkkiä. Ei sellaisen pitäisi olla edes tarpeellista vuonna 2014. Bloggauksen aloittamista mietiskellessäni ajattelin, että jonkun kai se silti on kerrottava, että ei se sen kummempaa ole, vaikka kotona onkin mies, ja minun olisi se tehtävä, koska muitakaan ei juuri ole.
En usko, että kirjoitukseni muuttavat mitään miksikään, mutta onpahan olemassa jotain todistusaineistoa, että minunlaisianikin on. Valitettavasti tulevatkin koti-isät joutuvat luultavasti selittelemään ratkaisujaan.
Tämä sukupolvi ei koti-isiä vielä selityksittä hyväksy, mutta toivottavasti se ei estä ketään sellaiseksi ryhtymästä.
Lue myös:
Kuinka minusta tuli koti-isä?