Teksti:
Jussi Korhonen

blogitabletissaKatselin blogin kävijätilastoja, ja rupesin pohtimaan, että kukahan näitä minun juttujani lukee. Osa on luultavasti tuttuja tai Facebook-kavereita, mutta he eivät riitä selittämään kuin pienen osan kaikista lukijoista.

Tilastot kertovat, että yli puolet kävijöistä tulee pääkaupunkiseudulta. Puolet katselee blogia tietokoneelta, muut joko tabletilta tai puhelimesta. Mobiilikäyttäjistä puolella on joko iPhone tai iPad.

Osa kävijöistä tulee Facebookista, jokunen Twitteristä. Jonkun verran lukijoita tulee Kaksplussan etusivulta tai blogisivulta. Osa eksyy paikalle varsin kummallisilla hakusanoilla. Merkittävä osa liikenteestä tulee blogiin kuitenkin jostakin teiltä tietämättömiltä.

Jotkut luonnollisesti pistäytyvät blogissa, eivätkä koskaan palaa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että hyvin moni tulee uudestaankin.

Tilastojen tiedoista voi jotakin päätellä, kuten esimerkiksi sen, että tyypillinen Isän pikajunan lukija on Applen laitteita käyttävä helsinkiläinen. Kovin paljoa se ei tietystikään kerro siitä, minkälaiset ihmiset blogia lukevat.

Blogi on kerännyt lyhyessä ajassa kävijöitä ihan mukavasti, vaikka lisääkin varmaan serverit kestäisivät. Sinänsä minua motivoi kirjoittamaan raapustuksiani tieto, että ainakin joku ne aina lukee.

Olisi hauska tietää vähän enemmän blogin lukijoista. Olisin kiitollinen, jos voisit kirjoittaa kommentteihin vaikka ihan lyhyestikin, että kuka olet ja kuinka päädyit blogiini.

———-

Tykkää blogista Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/isanpikajuna
Seuraa minua Twitterissä: @jussimkorhonen

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistoihin käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed. Bloglovinista löydät Isän pikajunan klikkaamalla tässä.

 

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

30v kolmen lapsen kotiäiti Oulusta 🙂

Löysin sinun blogisi vasta eilen, toisen blogin kautta 🙂 Ihastuin heti kirjoituksiisi ja on ihailtavaa, että isätki uskaltaa jäädä ”kotiin”. Varmasti seuraan sinua myös jatkossa!

Terveisin 24 vuotias Oululainen

Minä löysin sinut Kaksplussan blogisivuilta, kun luen myös Emilian ja Demin blogeja. Hauskaa, kun mies kirjoittaa perheblogia ja sinä teet sen tosi mukaansatempaavasti! Kempeleestä olen minä ja kahden pojan äiti.

Löysin blogisi kaksplussan etusivulta joku aika sitten ja ihastuin kirjoitustyyliisi. Oon kahden pienen poitsun äiti Pirkanmaalta 🙂

Täältä kaksplussan kautta bongasin blogisi ja tosiaan hymyssä suin saa postauksia lukea, tykkään tyylistäsi! ja eiköhän se tuo oululaisuuskin kiinnittänyt huomion. Itse kahden lapsen kotiäiti myös Oulusta 🙂

Täällä kolmevitonen äiti-ihminen keskisestä Suomesta. Syntyperäinen oululainen! 🙂

Kolmevitonen parivuotiaan vauhtiveeran äiti pk-seudulta. Mieheni on osittaisella hoitovapaalla eli olemme toinen ”kummajaisperhe”, jonka isä on kotona lapsen kanssa.

20-vuotias äiti Oulusta. Kirjoitustyylisi kolahti!

Kahden lapsen äiti pääkaupunkiseudulta

Itäsuomalainen nelikymppinen työssäkäyvä äiti 🙂

Löysin blogisi KaksPlussan perheblogeista, mistä seuraan myös muita blogeja. 23 vuotias 1 vuotiaan äiti. Läheltä Helsinkiä.

Seurailen viikoittain kaksplussan perheblogi-sivua mistä sitten klikkailen tabeihin auki blogeja joiden uusimman tekstin otsikko on mielenkiintoinen. Eli sellainen satunnainen vakiolukia, 24-vuotias esikoistaan odottava keski-suomalainen nainen.

Vähän päälle parikymppinen äiti pirkanmaalta, blogiin törmäsin kaksplussan palstalla hengaillessani. Pikkunälkä-blogia olin muistaakseni menossa lukemaan kun klikkasin väärän blogin auki, ja aian välillä käyn täällä kurkkailemassa.

Helsingissä majaileva, mac-laitetta käyttävä ensimmäisen lapsesi kummi. Terkkuja!

Jaa niin, saatanhan minä oikeasti tunteakin teitä Helsingin mysteerimäkkeilijöitä.

Moi. Kaksplussan perheblogista minäkin blogisi bongasin. t. Parin tyttölapsen äiti Joensuusta.

Pk-seudulta kahden lapsen äiti!

Kahden pikkutytön äiti pk-seudulta. Tykkään kirjoitustyylistäsi ja siitä, että tekstin lopussa huomaan kasvoilleni hiipineen hymyn.

Kiitos kaikille vastauksista! Hauska tietää edes vähän, että minne minun sanani menevät.

Luen blogiasi ipadiltä Yhdysvaltojen Keskilännessä, mutta olen ollut lukiossa sun kanssa samaan aikaan ja käyn Oulusa lasteni mummulassa ainakin kerran vuodessa. Ikää 33 vuotta ja lapsia kaksi.

Twitteristä kaksplussan RT:llä! Muutaman postauksen perusteella, niin kivaa tekstiä että klikkasin kirjanmerkkeihin. 🙂
t. sateenkaariperheen 35v äippä Mansen seudulta.

21v 2 lapsen kotiäiti pohjois-savosta. 🙂

Kemiläinen yli kolmikymppinen neljän lapsen äiti. Tunnistin sinut kuvasta kaksplussan nettisivuilta ja klikkasin blogiisi. Blogistasi luen(aina kun ehdin)sen, mitä päässäni liikkuu. Kiitos että tuot sen kaiken näkyväksi. Olet rohkea mies, onneksi on sinunlaisiasi! Kaikkea hyvää!

taidan olla nuorimpia lukijoitasi. olen 13 vuotias tyttö järvenpäästä. löysin blogisi jostain googlen syövereistä oudoilla hakusanoilla 😀 ihastuin kuitenkin heti ja nyt olen aktiivinen lukijasi!

Hei! Kiva kun oot mukana!

Vastaa käyttäjälle Tee Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X