Isin kiukkuviikot

Jaa kaverilleTilaa Seura

Kyllä minua on sitten kiukuttanut viimeaikoina. On käynyt näköjään yhä suositummaksi huviksi toistaa vanhoja virheitä. Ihmisen muisti on lyhyt ja ymmärrys vähäinen.

Eniten harmittaa Suomen säästötoimet. Talous on kuralla. Kyllä minä sen tiedän ja ymmärrän. Sitä minä en vain mitenkään jaksa ymmärtää, että lääkkeet kaivetaan taas samasta kaapista, jota Iiro Viinanen ja kumppanit onnettomasti kolusivat parikymmentä vuotta sitten. Kuinka tyhmiä päättäjiä me kansalaiset olemme asettaneet huolehtimaan yhteisistä asioista?

Ymmärrämme nykyään, että asbesti ei ole oikein hyvä juttu. Sillä kyllä pystytään yksittäisiä paloja torjumaan, mutta pitemmän päälle siitä on joka puolelle ripoteltuna enemmän haittaa kuin hyötyä.

Poliitikoilla on suuri kiima kääräistä valtakunta asbestiseen talouspolitiikkaan.

Kotihoidontukea leikataan. Päivähoito-oikeutta rajataan. Lapsilisiä pienennetään. Opintotuista nipistetään. Opiskelija-asuntojen tukia tiputetaan. Opiskelijaterveydenhuoltoa heikennetään. Uskokaa huviksenne: mikään nousukausi ei tuo noita etuuksia entiselleen.

Toisaalta mikään toimi ei vaikuta siltä, että sen seurauksena ihmisillä olisi tulevaisuudessa paremmat edellytykset kustantaa palvelut omasta pussistaan.

Monenkaan ihmisen elämässä leikkaukset eivät luultavastikaan aiheuta välittömästi kovin suuria mullistuksia. Suuremmassa mittakaavassa sakset kuitenkin leventävät edellisen laman aikana leikattua kuilua entisestään. 90-luvun arvet märkivät edelleen, ja nyt niitä ollaan repimässä uudelleen ammolleen.

Lasten ja nuorten selkiin iskettävät säästötikarit törröttävät kantajiensa kehoissa vielä aikuisenakin. Tulevaisuuden veronmaksajia rampautetaan jo paljon ennen kuin he saavat ensimmäistäkään mahdollisuutta kantaa kortensa yhteiseen kekoon.

En minä tällaista maailmaa tilannut, kun päätin tehdä lapsia. Tiesin, että oikeudenmukaisuus on ajan kulahduttama kuriositeetti, mutta en arvannut, että se halutaan häivyttää entistäkin mitättömämmäksi. Suomeen rakennetaan markkinatalouden huonot puolet sisältävää järjestelmää sosialistisella veroasteella.

Joskus minusta tuntuu, että Suomeen pitäisi perustaa sosialidemokraattinen kansanliike pelastamaan valtakunta Suomen Sosialidemokraattien Puolueen näköalattomalta puuhastelulta.

En minä jaksaisi jauhaa jatkuvasti politiikasta, mutta minkäs teet. Olen monesti miettinyt, että minun pitäisi lähteä politiikkaan mukaan ja yrittää sillä tavalla tehdä maailmasta vähän parempi paikka.

Yksinään ihminen ei saa mitään aikaiseksi, mutta mihin puolueeseen minä voisin muka liittyä? Yksikään niistä ei tunnu olevan edes kovin hyvin selvillä siitä, mitä se edustaa.

Ei kai tässä muuta voi kuin kiukutella.

Seuraavaksi kirjoitan jostakin vaaleanpunaisista hattaroista tai muusta harmittomasta. Politiikasta en puhu ainakaan viikkoon mitään. Olkoon se vaikka vaalilupaus.

X