”Minä näytän sinulle munat kaupassa”

Jaa kaverilleTilaa Seura

Siunailin toissapäivänä, että jonakin päivänä en ymmärrä lapsiani. Sitä odotellessa ymmärrän heitä kuitenkin koko ajan paremmin.

Varsinkin kuopuksen kanssa kommunikointi käy nykyään päivä päivältä helpommaksi. Puhe on vielä yksittäisten tai korkeintaan muutamien sanojen tasolla, mutta niitä alkaa olla varastossa jo sen verran, että viesti tulee useimmiten ymmärretyksi.

Jos jotakin jää epäselväksi, voin esittää kysymyksen, johon hän osaa vastata vähintäänkin myöntävästi tai kieltävästi. Kaikkinainen stressi on vähentynyt huomattavasti, kun ei enää tarvitse niin usein arvailla, mitä joku mahtaa olla vailla.

Aika kauan sitä arvailua kestikin. Kun esikoinen syntyi syksyllä 2010, olin aivan pihalla. Joka paikassa neuvottiin, että kyllä niistä itkuista ja muista merkeistä oppii tunnistamaan, mitä vauva tarvitsee. Oppihan sitä aikanaan, mutta ei se suinkaan aivan hetkessä tapahtunut.

Asioiden olisi voinut kuvitella sujuvan helpommin toisen lapsen kohdalla, mutta kävikin niin, ettei hän ollut täydellinen kopio siskostaan. Kukapa olisi arvannut?

Jälleen oli opeteltava uudet merkit kokeilemalla. Jälleen kävi niin, että lapsen oli opeteltava puhumaan, kun typerät vanhemmat eivät muuten ymmärtäneet.

Pistin hiljattain merkille, että vanhempi tyttö osaa nykyään puhua aivan oikeasti. Sanoja ja ilmaisuja tarttuu selvästi muualtakin kuin vanhemmilta. Lauseet rakentuvat oikeaoppisesti, ja monesti kuulee ihan järkeviä useamman lauseen virkkeitä.

– Miksi teillä on täällä makuuhuoneessa vain yksi sänky, kun meillä on lastenhuoneessa kaksi sänkyä ja meitäkin on kaksi? hän esimerkiksi ihmetteli jokunen päivä sitten.

Se oli muuten ihan hyvä kysymys, johon oli yhtäkkiä aika hankala keksiä järkevä vastaus. Hätäpäissäni kerroin, että isät ja äidit tapaavat nukkua samassa sängyssä. Vastaus kelpasi, vaikka eihän se tietystikään aivan koko totuus ole. Asiaan varmasti vielä palataan joskus myöhemmin.

Juttujen hauskuus perustuu nykyään siihen, mitä sanotaan eikä niinkään siihen, miten se sanotaan. Toisaalta minä hihittelen monesti mielessäni, kun sanavalinnat poimivat merkityksiä aikuisten maailmasta ja osuvat lapsellisimpaan kohtaan minun huumorintajussani.

Näimme kaupassa viime viikolla hyvissä ajoin näkyvälle paikalle asetellut suklaamunat ja muut pääsiäisroippeet. Tuolloin lupasin, että sellaisia voidaan harkita sitten, kun on pääsiäinen. Eilen hän rupesi yllättäen penäämään, että onko niitä munia hankittu ja arveli, että olen unohtanut koko homman.

– Siellä niitä on Prismassa. Siellä isossa hyllyssä. Minä näytän sinulle munat kaupassa.

Pääsiäisen ihmeitä ei oltu valmisteltu sen kummemmin etukäteen. Nyt lienee aika turhaa yrittää sepittää tarinoita munivista kukoista, pääsiäispupuista tai mitä niitä nyt voisi ollakaan. Nykylapsen mystiikka asuu osuuskaupassa.

Olen tavannut muutamia ihmelapsia, jotka ovat höpötelleet kaikenlaista jo vuoden ikäisinä. Meillä puhe on tullut tärkeysjärjestyksessä vasta kuperkeikkojen jälkeen. Tärkeitä ne ovat temputkin, mutta on se vaivatonta, kun asioita voi viimein selvittää muutamalla sanalla.

Toisaalta on vähän haikeaa huomata, että aivan varhaisin lapsuus on viimein päättynyt. Ei meillä ole enää aikoihin ollut vauvaa.

Lue myös:
En ymmärrä lapsiani
Sitten minäkin rupesin lässyttämään

X