Teksti:
Jussi Korhonen

Keskipäivän pikapäivitys sai kommentoijat paheksumaan yritystäni saada viranomaisilta tietoa siitä, miksi meidän pihallamme ajelee poliisiautoja. Kommentoijien mielestä poliisia ei pitäisi häiriköidä, vaan kansalaisten tulisi odotella tietoa rauhallisesti.

Rohkenen olla toista mieltä.

Viranomaiset ovat meillä töissä. Me emme ole alamaisia, vaan julkisissa tehtävissä toimivat ovat meidän palvelijoitamme. Pääsääntöisesti viranomaistoiminta on julkista, ellei sitten ole jotain erityistä syytä jotakin salailla.

Poliisin tiedotustoimintaa määrittää kirjava joukko lakeja ja ohjeita. Poliisilaitokset tiedottavat ajankohtaisista asioista yleensä melko aktiivisesti esimerkiksi internetsivuillaan. Oulun poliisi on tässä laiskempi. En ole varma, lähetetäänkö Oulusta kuitenkin tiedotusvälineille sellaisia tiedotteita, jotka eivät ole julkisesti saatavilla.

Tässä vankikarkuritapauksessa tiedotusvastuu oli Rikosseuraamuslaitoksella, joten soitto poliisilaitokselle tuskin olisi paljoa tietoa tuonut, vaikka puheluuni olisi vastatukin. Poliisilaitos on kuitenkin oikea paikka aloittaa kyseleminen, jos silmien edessä on selkeästi meneillään poliisioperaatio.

Mistä minun olisi pitänyt odottaa lisätietoja, kun en itse olisi niitä saanut kysyä?

Ainakaan tätä kirjoittaessani Rikosseuraamuslaitoksen nettisivuilla ei ole asiaa koskevaa tiedotetta, joten sieltä tietoa ei olisi saanut edes iltaan mennessä. Vesiperän vetää myös etsimällä Oulun poliisin tiedotetta asiasta.

Parikymmentä minuuttia sen jälkeen, kun olin yrittänyt saada tietoa poliisilta puhelimitse, luin asiasta Kalevan nettisivuilta. En tiedä, mistä Kaleva sai tietonsa.

Olennaista kuitenkin on, että toimittajat eivät ole sen kummempia tai etuoikeutetumpia kuin muutkaan. Kaikilla on yhtäläinen oikeus tietoon. Kuinka toimii toimittaja, kun hän haluaa tietoa havaitsemastaan poliisioperaatiosta? Hän kysyy asiasta. Jos saadut tiedot ovat kertomisen arvoisia, hän kertoo niistä yleisölleen. Kuka hyvänsä olisi oikeutettu hankkimaan samat tiedot itsenäisesti, mutta toimittaja säästää työllään useimmilta tämän vaivan.

Foliohattu päähän ja nimbyilemään

Minä en pelkää, vaikka tiedän, että vapaalla juoksentelee monenlaista vaarallista otusta. Uskallan viedä lapsetkin pihalle. Itse asiassa he ovat tälläkin hetkellä äitinsä kanssa ulkona, eikä minua hirvitä laisinkaan.

Jos kuitenkin satun tietämään, että lähistöllä on liikkeellä ainakin aikaisemmin arvaamattomaksi mainittu murhaaja, en vie lapsiani nimenomaan hänen kulkureitilleen. Olkoon se sitten vaikka ylivarovaisuutta. Kestän sen taakan, ja uskon, että lapsetkin siitä toipuvat, jos joutuvat viettämään yhden aamupäivän sisätiloissa.

Tänäänhän minä en tiennyt mistään mitään, joten ulkoilutkin hoituivat normaalisti.

Jos olisin oikein pelokas, en varmastikaan olisi muuttanut jälkikasvuani vankilan kupeeseen. Vankilan vieressä sijaitsee vielä Kenttätien palvelukeskuskin, jossa asustelee päihdeongelmaisia ihmisiä, joita tapaa usein vaihtelevissa kunnoissa pitkin lähiseutua. Kaipa sitä kuuluisi kunnollisen ihmisen heitäkin kavahtaa.

Not in my backyard eli ei minun takapihallani, sanovat hysteerisimmät. Tässä se kaikki on liki minun takapihallani, ja silti tämä on mielestäni oikein hyvä paikka asua.

Eräs kommentaattori neuvoi minua pukemaan foliohatun päähäni. Kiitos tästä. Se oli luultavasti ilkein suoraan blogiin saamani palaute ja huvitti minua suuresti.

Ehdin vastata kommenttiin, että en ole ikinä käyttänyt foliohattua, enkä aio niin ruveta tekemään jatkossakaan. Siinä minä tulin kuitenkin valehdelleeksi. Eräänä syksyisenä iltana vuonna 2012 minä itse asiassa kätkin pääni folioiseen hattuun, ja lähdin kaupungille.

Päähine oli hyvin huono. Se ei pysynyt päässä, vaan oli koko ajan karata tuulen mukana.

Samana iltana esiinnyin kahteen eri otteeseen julkisella paikalla vailla rihmankiertämää. Oli muuten viimeinen kerta, kun osallistuin sellaisiin opiskelijabileisiin.

Lue myös:
Murhamies meidän pihalla?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Toimittajat saavat tiedon, kunnes poliisi tai joku muu toimiva viranomainen on tehnyt mediatiedotteen.

Olisi aika surkea tilanne, jos tiedonvälitys makaisi sen varassa, että viranomaiset oma-aloitteisesti kertovat. Viranomaiset kertovat, kun kysytään tai kertovat ainakin perustellun syyn sille, miksi eivät kerro.

Noinhan se alkuun menee. Ei tietoja tule viranomaisilta ennen mediatiedotetta. Sen jälkeen on eri asia.

Mutta turha kai tässä on mitään kirjoittaa, koska luulet tietäväsi asian paremmin. Tai vähintäänkin kumoat mielipiteilläsi todellisen tiedonkin.

Toivon kuitenkin, että jätät viranomaiset rauhaan ainakin tilanteen ollessa päällä. Tai voit kai ainakin kerran kokeilla saada tietoa soittelemalla ympäriinsä eri tahoille, kun tilanne on päällä. Informoi sitten täällä kuinka onnistuit tietoa keräämään.

Hyvää jatkoa, kaikesta huolimatta!

Tehhäänpä näin. Seison edelleen sanojeni takana. Ilman perusteltua syytä viranomaiset eivät tietoa pimitä. Valehdellakin voivat, mutta siihen on oltava jo painavat perusteet.

Minä toivon, että tällaisia tilanteita ei tule, että tietoja on ryhdyttävä itse hakemaan suoraan lähteiltä.

Jatkoja sinullekin.

Rispektiä,Jussi! Älyttömän hauskaa, että joukkoihimme on saapunut sarkasmia ja huumoria. Äitimaailmaskene (ok. vanhemmuusskene) kun on välillä niin samperin kuiva. Whooop wooop!

Kiitos! Ja kyllä se muuten taitaa olla äitimaailmaskene kuitenkin ihan oikein sanottu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X