Teksti:
Jussi Korhonen

Kuritusta Hitlerin Saksassa vuonna 1935. Kuva: Bundesarchiv, CC BY-SA 3.0 DERuumiillinen kuritus on vähentynyt merkittävästi Suomessa. Tieto käy ilmi Lastensuojelun Keskusliiton Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Tammi—helmikuussa 2014 tehdyssä tutkimuksessa 7 prosenttia vastanneista kertoi läimäyttäneensä lasta. Vielä vuonna 2006 lukema oli 17 prosenttia.

Harvempi kuin joka kymmenes lapsiperheiden vanhemmista pitää ruumiillista kuritusta hyväksyttävänä kasvatuskeinona. Vuonna 2004 peräti 27 prosenttia hyväksyi kurituksen.

Muuttuneista asenteista huolimatta joka viides kaikista kyselyyn vastanneista pitää edelleen esimerkiksi tukistamista hyväksyttävänä kasvatuskeinona. Vielä useampi, joka neljäs, kertoo niin myös tehneensä.

*************

Suunta on oikea. Väkivaltaa ei pidä hyväksyä. Varsinkaan lapsiin sitä ei tule kohdistaa. Siitä ei tule sen hyväksyttävämpää, vaikka sitä kutsuisikin kasvatukseksi, kuritukseksi tai joksikin muuksi kauniimmaksi asiaksi.

Väkivalta on väärin.

On tärkeää, että lapset oppivat, että väkivalta ei ole hyväksyttävä keino ratkoa kimuranttejakaan tilanteita. Voimakeinoihin turvautuva vanhempi välittää jälkikasvulleen viestin vahvemman perusteettomasta oikeudesta, joka ajaa yli ihmisen arvon ja jopa ihmisoikeuksien.

Kunnioittakaa pientäkin ihmistä. Lakatkaa hakkaamasta lapsianne.

Kuva: Kuritusta Hitlerin Saksassa vuonna 1935. Alkuperäinen kuva: Bundesarchiv CC BY-SA 3.0 DE.

Päivitys 9.4.2014 klo 11.39:
Muutettu otsikon sana tutkimus kyselytutkimukseksi

Lue myös:

Poliisi valvomaan lasten kurittamista?
Jotkut perussuomalaiset vaativat lasten ruumiillisen kurittamisen laillistamista. Kuinka määriteltäisiin, mitä on hellä tukistaminen tai sellainen erityistapaus, jolloin lapselle on perusteltua tuottaa kipua? Kutsuttaisiinko poliisi valvomaan kuritustapahtumien laillisuutta – kuten Yhdysvalloissa tehdään?

Kun lasta on pakko lyödä
Suomessa harva uskaltaa puolustaa julkisesti lasten ruumiillista kurittamista. Yhdysvalloissa asia on toisin, mutta sielläkin pohditaan, missä kulkee kasvatuksen ja väkivallan raja.

Aiheesta internetissä:

Heikki Sariola / Lastensuojelun keskusliitto: Herra Koivuniemi pantu viralta – 30 vuotta ruumiillisen kurittamisen kieltämisestä

Helsingin Sanomat: Harva hyväksyy lapsen kurittamisen – joka neljäs on tukistanut

Kaksplus: Tukkapölly on melkein historiaa

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mainos

Mainos

Kommentointi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X