Teksti:
Jussi Korhonen

Venäjä hyökkää SuomeenVenäjä hyökkää suomeen. Olen asiasta niin varma, että en päätä otsikkoa kysymysmerkkiin.

Naapurivaltakunnassa pitää valtaa verenhimoinen diktaattori. Hän on vakauttanut maataan vanhoilla konsteilla: orastava vapaus on kitketty pala kerrallaan. Menneiden vuosikymmenien hirmuhallinto on jälleen todellisuutta. Etuoikeutetuimmat erimieliset pakenevat ulkomaille, mutta vähemmän onnekkaat Siperia opettaa menneisyyden malliin.

Kun hajaannuksen tilaan punakoneen ruostuttua ajautunut valtio saatiin palautettua keskusvallan tiukkaan mutta muuten epäoikeudenmukaiseen kuristukseen, saattoi hirmuhallitsija luoda katseensa jälleen maan vuosisataisiin tavoitteisiin. Venäjä rakentaa imperiumiaan uudelleen ja on varustautunut valloitussotiin.

Tervetuloa 1800-luvulle.

Kun Neuvostoliitto hajosi, ajautui Venäjä sekasortoiseen tilaan. Demokratiaa kohti otettiin horjuvia askelia, mutta valtaa kasautui eritoten aikaisemman järjestyksen romahduksesta ovelimmin hyötyneille. Jokseenkin nimellisenä valtionpäämiehenä esiintyi melko harmittomalta vaikuttanut juoppo.

Uusi vuosituhat avasi Venäjälle uuden ajan. Presidentiksi nousi Vladimir Putin, joka ei ole sen koommin vallasta luopunut. Välillä presidenttinä esiintyi tyhjänpäiväinen nukkehallitsija, mutta todellisuudessa johtaja on ollut Johtaja myös lepovuosiensa aikana.

Putin ei ole arastellut käyttää voimaa politiikan jatkeena. Epäsuorilla ja suorilla painostuskeinoilla erimieliset on vaiennettu. Talous ja tiedotusvälineet ovat presidentin hallussa. Lakiin on kirjattu sopivia pykäliä, joiden nojalla hankalat henkilöt voidaan kuljettaa jonnekin kauas unohtumaan. Jos lakikaan ei auta, on käyttöön otettu tiettävästi myös vanha tapa etsiä nopeasti sopiva diagnoosi toisinajattelijoille, jotta heidät voidaan ohjata asianmukaiseen hoitoon mielisairaalaan.

Ja hulluhan se on, joka Venäjällä Putinia vastustaa.

Putinin ympärille on rakennettu mahtipontinen henkilökultti. Venäläismedia on maalannut massiivisen potretin supersankarista, joka on kaikkien taistelulajien suvereeni mestari ja osaa lentää. Jokaisella itseään ihailevalla diktaattorilla täytyy olla myös monumenttinsa – Putin huomasi järjestää kunniakseen talviolympialaiset.

Putinin pohjois-korealaiselle kollegalle on helppo naureskella: hän on kaukana ja suuresta armeijastaan huolimatta varsin hampaaton louskuttaja. Sotatilassa hän saisi toki vahinkoa aikaiseksi, mutta konflikti päättyisi auttamattomasti hänen ja koko valtakunnan tuhoon.

Putin on toista maata.

Hän on jo pitkään ollut vaarallinen Venäjän omille kansalaisille. Nyt käy koko ajan selvemmäksi, että hän on vaarallinen myös naapurivaltioille. Muutama vuosi sitten Georgiassa kalisteltiin vielä kiltisti sapeleita, mutta Ukrainassa ammutaan niin sanoakseni kovilla. Venäjä valtaa uusia alueita.

Tämän ei pitäisi yllättää ketään. Venäjä on aina toiminut noin. Välillä sodissa on käynyt kehnomminkin, mutta samoille valloitusten teille on palattu aina, kun haavat on nuoltu.

Kylmässä sodassa kärsitty tappio vei Venäjältä maa-alueita ja vasallivaltioita. Parikymmentä vuotta tämän jälkeen laajeneminen on saatu käynnistettyä uudelleen. Tämä on johdonmukainen jatkumo Venäjän vuosisataiselle perinteelle.

Ensimmäisenä vaarassa ovat valtiot, jotka itsenäistyivät Neuvostoliiton luhistuttua. Putin on kertonut varsin avoimesti, että häntä Suuren ja mahtavan kaatuminen harmitti. Hän tuskin panisi pahakseen, jos rajat tavalla tai toisella palautuisivat 80-luvun loistoon. Jotkut puhuvat jopa vuoden 1914 rajojen palauttamisesta. Näiden rajojen sisään mahtui Suomikin.

Vladimir Putin on mitä ilmeisimminkin hullu. Mutta onko hän niin hullu, että hyökkäisi Suomeen?

Putin on vielä verrattain nuori valtiomies. Hän on nyt 62-vuotias, ja hänellä voi hyvinkin olla vielä parikymmentä vuotta aikaa huseerata vallan huipulla. Vaikka hän onkin vaarallinen, hän tuskin tunkeutuu Suomeen vielä tänään tai huomenna. Voi olla, että hänen uransa kuluu Neuvostoliiton mahdin palauttamiseen, ja minä saan elää loppuelämäni rauhassa.

Mutta kuinka tämä liittyy lapsiin? Ajattelenko edes minä tällä kertaa lapsia?

Minun tyttäreni elävät melko suurella todennäköisyydellä vielä ainakin 80 vuotta. Se on pitkä aika. 80 vuotta sitten Stalin oli ehtinyt olla vallassa suunnilleen saman aikaa kuin Putin nyt. Venäjä ei ollut vielä tuolloin laajentunut mahtavimpiin mittoihinsa. Venäjän viimeisin hyökkäys Suomeen tapahtui vasta vuosia tämän jälkeen.

Kuka tietää, kuinka Venäjä toimii seuraavan kahdeksan vuosikymmenen aikana? Kuka tietää montako diktaattoria ehtii siinä ajassa tulla ja mennä?

Sen tietää, että Venäjä ei lakkaa olemasta Venäjä. Se pyrkii laajentumaan jatkossakin. Jos amerikkalainen imperialismi on kuin syöpä, joka lähettää etäispesäkkeitä joka puolelle, on venäläinen imperialismi kuin suuri kasvain, joka pyrkii kasvamaan tappamalla kaiken terveen ympäriltään. Siihen syöpään en usko parannuskeinoa löytyvän ajankaan kanssa.

Olen käynyt vain kerran elämässäni Venäjällä. Istuin iltaa mielenkiintoisessa pietarilaiskapakassa, ja keskustelin englanniksi erään paikallisen yrittäjän kanssa. Kysyin häneltä, että mitä mieltä hän on Venäjän hallinnosta. Hän vastasi varovasti, mutta suostui sanomaan, ettei valtio hänen elämäänsä millään tavalla ole ainakin helpommaksi tehnyt. Kun kysyin, minkälaiseksi hän kuvitteli tilanteen muuttuvan seuraavan viiden vuoden aikana, hän kertoi, että ainakaan parempaan suuntaan ei mikään mene. Tuosta illasta on nyt kulunut noin viisi vuotta.

Rakastan venäläistä kirjallisuutta. Olen tavannut pelkästään mukavia venäläisiä ihmisiä, vaikka tiedän, etteivät he tietenkään kaikki mukavia ole. Minä en missään tapauksessa vihaa venäläisiä tai edes heidän kulttuuriaan.

Venäjän valtiota minä vihaan, mutta niin tekee valtava määrä venäläisiäkin. Siihen on hyvä syy.

Vielä jonakin päivänä Venäjä hyökkää Suomeen, koska niin Venäjä on aina tehnyt ja tekee jatkossakin. Se ei ehkä ole Putinin Venäjä, mutta se tuskin on paljon sitä parempi Venäjä. Se ei ehkä tapahdu minun tai edes lastenikaan elinaikana, mutta se tapahtuu. Siihen on varauduttava.

*************

Olen ottanut huomioon, että tästä hyvästä minun ei kannata varmaankaan havitella enää jatkossa viisumia Venäjälle. Pystyn elämään sen tiedon kanssa.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

 

X