Teksti:
Jussi Korhonen
2014-04-20-oulun-tori

Torilla ei näkynyt tuttuja eikä paljon muitakaan. Näkymä täyttyy ihmisvilinällä, kun kesän lämpö houkuttelee oululaiset koloistaan.

Olenkohan minä yksinäinen? Minulla on mahtava perhe ja niin edelleen, mutta sitten kun jotakin muuta seuraa kaipaisi, ei sitä monestikaan ole saatavilla.

Useimmiten minä kaipaan mahdollisuutta olla ihan yksin. Joskus tulee kuitenkin hetkiä, jolloin olisi kiva jutella jonkun muunkin kuin perheenjäsenten kanssa. Eilen sellainen hetki jälleen koitti, vaikka vastahan minä reilu viikko sitten rupattelin.

Mietin, että ketähän sitä kehtaisi kesken pääsiäisen häiritä. Ymmärsin, että vaikka tunnen paljon ihmisiä, ei minulla juurikaan ole sellaisia kavereita, jotka voisivat hetken mielijohteesta lähteä menemään. Perheellisten ja muuten kiireisten ihmisten kanssa tapaamiset tulee sopia vähintään tunteja, mielellään päiviä etukäteen.

En minä itsekään voi noin vain lähteä, joten ymmärrän kyllä muiden kiireitä oikein hyvin.

En ole kovin aktiivisesti luonut tai pitänyt yllä suhteita muihin ihmisiin. Tilaisuuksia on kyllä ollut. Minua pyydeltiin aikaisemmin jatkuvasti mukaan kaikenlaiseen. Kaipaan aika harvoin mihinkään, joten kieltäydyin usein. Nyt sitten ei enää voi lähteä, ja olen jälleen joutunut kieltäytymään. Lopulta ei enää kutsuta mihinkään, ja olen melko arka itse aktiivisesti mitään järjestelemään.

Minä tarvitsisin faneja, jotka kuluttavat päivät odotellen kuumeisesti, että mahtaisinko olla halukas kunnioittamaan läsnäolollani heidän välitöntä läheisyyttään. Kävisin juttelemassa ja sitten katoaisin taas ehkä kuukausiksi.

Olispa kiva olla ekstrovertti: sillä tavalla ulospäin suuntautunut, että voisi mennä johonkin ihmisten ilmoille ja löytää sieltä seuraa, kun sitä kaipaa. Mutta ei. Minua oudot ihmiset enemmänkin ahdistavat, eikä heidän kanssaan noin vain ruveta kanssakäymiseen ja kuulumisia kyselemään.

Jo asiasta kirjoittaminenkin saa pulssin kiihtymään. Sekin hermostuttaa, että joku vielä lukee tämän, vaikka rationaalisesti ajatellen tiedän, että ei tätä todennäköisesti edes kovin moni näe. Jos kirjoitan lapsilisistä tai vankikarkureista, voi päivityksellä olla jopa tuhansia lukijoita, mutta tällaiset henkilökohtaiset jutut kiinnostavat parhaimmillaankin joitakin satoja uteliaita. Kirjoitanpa silti.

Outojen ihmisten seurassa on vaivaannuttavaa puhua, enkä oikein keksi mitään sopivaa sanottavaa. Osaan rupatella sujuvasti melkein aiheesta kuin aiheesta, mutta sitä ennen täytyy päästä vähän perille ihmisestä, että tietää, mitä voi sanoa ja mitä ei. Siihen menee aikaa ja se on melko raskasta. Siinä odotellessa ehdin käyttäytyä omituisesti ja antaa itsestäni kummallisen kokonaisvaikutelman.

Julkisesti puhuminen tai esiintyminen ei sinänsä ole minulle hankalaa, jos vain edustan jotakin muuta kuin itseäni. Voin pitää puheita suurellekin yleisölle jonkun järjestön tai joukon edustajana. Musiikkia varten olen kehitellyt itselleni sivupersoonan, joka on paljon arkiminääni mielenkiintoisempi tyyppi. Hän laulaa ja höpöttelee lavalla, kun minä lepään ja nautin esityksestä.

En soittanut eilen kenellekään. Lähdin pyöräilemään. Ajelin taas pari tuntia mietiskellen ja katsellen paikkoja. Kävin Raatteentiellä. Torilla jotkut ihmiset kuvittelivat, että on kesä ja söivät shortsit jalassa jäätelöä. Toiset käyskentelivät toppavaatteissa. Hyisessä viimassa se oli luultavasti oikeampi ratkaisu.

Ei näkynyt tuttuja. Minulle tuli kylmä. Lähdin kotiin leikkimään lasten kanssa ja kirjoittamaan.

——–

Sana ekstrovertti on tässä yhteydessä vähän väärä valinta, eikä se varsinkaan asiantuntijoiden puheissa tarkoita ihan sitä, mitä tämän tekstin perusteella voisi kuvitella. En keksi parempaakaan, joten menköön.

Lue myös:
Itsekkäästi, mutta vähällä paatoksella
Antakaa mun olla!
Kuka niitä lapsilisiä edes tarvitsee?
Murhamies meidän pihalla?
Olispa kiva olla päissään
Olispa kiva juoda olutta
Jo joutui armas oma aika

——————————–

Isän pikajuna Facebookissa: www.facebook.com/isanpikajuna

Bloggaaja Twitterissä: @jussimkorhonen

Isän pikajuna Bloglovinissa: www.bloglovin.com/blog/11750703/isan-pikajuna

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

 

X