Paluu luontaiseen elinympäristöön

Jaa artikkeliTilaa Seura
Valoa riittää pitkälle iltaan, vaikka seitsemän aikoihin varjot ovat vielä tähän aikaan vuodesta pitkiä.
Valoa riittää pitkälle iltaan, vaikka seitsemän aikoihin varjot ovat vielä tähän aikaan vuodesta pitkiä.

Valoa riittää pitkälle iltaan, vaikka seitsemän aikoihin varjot ovat vielä tähän aikaan vuodesta pitkiä.

Pidän keväästä. Se on matkaa kohti kesää, joka on minun luontainen elinympäristöni. Se on mielestäni normaali vuodenaika. Syksyssä on puolensa, mutta sen pilaa ajatus tulevasta: talven kylmyys ja pimeys vievät minun voimani.

Lempivuodenaikani on kevään ja kesän taitekohta. Siinä yhdistyy vielä jatkuva odotus ja vasta alkanut luonnon normaaliolotilan olemassaolo. Rakastan pieniä vaaleita lehtiä koivuissa. Mutainen löyhkä muuttuu kevyen vihreäksi tuoksuksi.

Huomasin eilen ensimmäisen vihertävän ruohokaistaleen. Tästä on varmasti vielä jokunen hetki aikaa siihen, kun kesä varsinaisesti rupeaa tekemään tuloaan, mutta lasken tuon merkin aloittaneen lempivuodenaikani. Nyt voin ruveta jälleen päivittäin tiiraamaan puita ja pensaita, että koska ne rupeavat vihertämään.

Viime kesä oli hieno. Koska suvet ovat täällä päin yleensä säiltään vähintäänkin vaihtelevia, kävimme varsinkin alkukesän helteillä jatkuvasti torilla jäätelöllä. Ajattelin, että lämmöstä täytyy ottaa kaikki irti, koska pian olisi taas sateista ja tympeää. Eipä ollut. Jäätelöä kului taatusti yli kaikkien suositusten.

Oli mahtavaa lähteä ulos, kun tytöillekään ei tarvinnut laittaa useimmiten kuin lakit päähän. Kesä sujui hyvin pitkälti ulkoillessa.

Esikoinen oppi loppukesästä viimein pyöräilemään. Polkupyörän hän sai jo keväällä, mutta ei suostunut sillä polkemaan. Kun hän viimein istahti satulaan, osasi hän ajella kuin vanha tekijä. Hyvin pian kävimme jo useamman kilometrin lenkeillä: tyttö pyöräillen ja minä kävellen.

Keväällä pyöräily on ollut vähän ikävää kaduilla lojuneen hiekoitushiekan vuoksi. Nyt kadut on viimein suurimmaksi osaksi puhdistettu, ja eilen pääsimme ensimmäistä kertaa oikein kunnon lenkille tänä vuonna. Vauhtia esikoisen menossa on jo sen verran reippaasti, että minä joudun tapailemaan tuon tuostakin juoksuaskelia.

Vietän edelleen paljon enemmän aikaa kahdestaan nuoremman tytön kanssa, kun siskonsa on kolme kertaa viikossa kerhossa. Nämä iltaiset lenkit ovat mainiota yhteistä tekemistä esikoisen kanssa. Sitä paitsi se toimii liki huomaamatta kuntoiluna ja tarjoaa erinomaisen tekosyyn minullekin laskea liukumäestä matkan varrella osuvalla leikkikentällä.

Lue myös:

Onko tämä ihmisen paikka?

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

X