Teksti:
Jussi Korhonen

Palkitun veteraanin sodan jälkeisellä taiteilijauralla luomat kuvat koristavat suomalaisia postimerkkejä. Tästä nousi hirvittävä ja pääosin täysin naurettava haloo. Elämöinti sai kliimaksinsa, kun kansan valitsemat edustajat ottivat asian puheeksi eduskunnassa.

En mainitse tässä yhteydessä ketään nimeltä, koska koko typerä näytelmä ei ole kenellekään kunniaksi.

Mekkalan yhteydessä on kuitenkin noussut uudestaan keskusteluun Suomessa hiljalleen etenevä hanke sukupuolineutraalista avioliittolaista. Eduskunnan lakivaliokunta aloitti lakialoitteen tietämiltä asiantuntijakuulemiset 1.4.

Lakialoitteen kiihkeimmät vastustajat saivat postimerkkikohusta uutta vettä myllyynsä. Asiattomuuksilta ei ole vältytty. Ollenkaan. Taaskaan.

Minä kannatan tasa-arvoa. Kannatan tasa-arvoista avioliittolakia ja myös samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta. Perustelin kantojeni tarkemmin maaliskuussa.

Myös Yhdysvalloissa samaa sukupuolta olevien oikeus avioliittoon puhututtaa. Huhtikuussa media heräsi  huomioimaan showpainilegenda Stone Cold Steve Austinin viime kesänä esittämän homoparien oikeuksia puolustavan jyrinän. Austin muun muassa arvosteli värikkäin sanankääntein liittoja vastustavia kirkkoja.

Painiaikoinaan ja sen jälkeenkin Austin on tunnettu kaljaa kittaavana punaniskana Teksasista. Hänen persoonansa on huokunut konservatiivista miehisyyttä, jota meillä usein puhutellaan äijämäisyydeksi.

Kuuntelisivatkohan meikäläisetkin vanhoillisäijät, jos oikein Ameriikan äijien äijä kertoo, kuinka asia on? Valitettavasti epäilen, mutta yritetään.

Homoliitot on ok ’cause Stone Cold said so.

*************

En viitsi suomentaa Austinin puheista suoria lainauksia, koska niiden sisältö kärsii, jos sensuroin kiroilun sille tasolle, mitä kehtaisin täällä julkaista. Kuuntele Austinin mietteet englanniksi tällä linkillä Youtubesta.

”What also chaps my ass is that some of these churches have the high horse that they get on and say, ’We as a church do not believe in that.'” ”Which one of these mother fuckers talked to God and God said that same-sex marriage was a no-can-do?”

”Okay, so two cats can’t get married if they wanna get married, but then a guy can go murder 14 people, molest five kids, then go to fucking prison and accept God and he’s gonna let him into heaven? After the fact that he did all that shit? See, that’s all horse shit to me.”

Lue myös:

”Homous on sairaus” – Näin avioliittolakiin pettyneet purkautuivat

Homojen hommaa

Kansanedustajat kieltäisivät adoptiot heteroiltakin?

Persulogiikkaa: tappaja sopivampi vanhemmaksi kuin minä?

Aiheesta internetissä:
Youtube: Stone Cold Steve Austin on: Marriage Equality
Huffington Post: WWE Star ’Stone Cold’ Steve Austin Slams Marriage Equality Opponents In Knockout Rant
People: ’Stone Cold’ Steve Austin’s Impassioned Pro-Gay-Marriage Rant Goes Viral

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

 

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mainos

Mainos

Kommentointi

Voi eihän sinne taivaseen tekojemme perusteella päästä, vaan Jumalan armosta, kun uskomme Jeesuksen sovitustyön. Kristitty ihminen joka uskoo, haluaa elää Jumalan tahdon mukaan, ja raamatussa jumala homoseksuaalisten tekojen olevan syntiä. Itse usko riittää pääsyyn taivaaseen, mutta siihen kuuluu myös pyrkimys pois synnistä.

Noinhan se aika yleinen tulkinta menee.

Vastaa käyttäjälle Jussi Korhonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X