Mikä on Jumala?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Pelkäsin kuollakseni. Tunnelmaan sopivasti istuin pelkääjän paikalla. Oli pilkkosen pimeää valaisemattomalla tiellä. Lunta tuli taivaan täydeltä, ja se oli ehtinyt muuttaa maantien suureksi lumikinokseksi. Lumipyryssä ja pimeydessä oli hankala sanoa, missä oli tie ja missä oja. Välillä hangesta ilmestyivät hetkeksi näkyviin aivan liian läheltä ohi ajavan rekan valot. Yhtäkkiä auton kuljettaja rupesi oksentamaan.

– Voi hyvänen aika! minä parkaisin.

Se on ilmeisesti voimakkain siunailu, jonka minä osaan, koska juuri se pääsi suustani sillä hetkellä, kun oli tarpeen lausua jotakin äärimmäistä. Osaan minä toki muutenkin noitua. Ei ole lainkaan tavatonta, että suustani lipeää aikuisessa seurassa ärräpäitä. Tuossa tilanteessa voi hyvänen aika oli kuitenkin karmein mieleeni tullut sadattelu.

Automatkasta on jo vuosia. Vaaranpaikkoja on ollut sen jälkeenkin, mutta vastaavaa kauhua en ole kokenut. Tilanteista on selvitty vähäisemmillä voimasanoilla.

Viime viikolla meno oli riistäytyä eräänä iltana käsistä. Lapset hyppelivät holtittomasti sohvilla ja huusivat. Ei auttanut, vaikka nätisti yritin pyytää hillitsemään elämää. Pelkoa tai kauhua en tuntenut, mutta lausuin silti ääneen erityisen pahoihin paikkoihin varatut sanat.

– Voi hyvä Jumala, minä tuskailin puoliksi itsekseni.

Esikoinen pysähtyi välittömästi.

– Isi, mikä on Jumala?

No niin. Siinäpä se kysymys sitten tuli. Kirjoitin aivan vasta aiheesta, mutta edes se ei ollut saanut minua pohtimaan vastausta valmiiksi. Puhumattakaan siitä, että me vanhemmat olisimme oikein yksissä tuumin laatineet valmiit selitykset tähän ja muihin elämän suuriin kysymyksiin.

– Siinäpä hyvä kysymys, minä aloitin.

Mietin kuumeisesti, että kuinka tätä asiaa voisi lähestyä siten, että tarina on ymmärrettävä kolme- ja puolivuotiaalle. Vastauksen pitäisi olla kuitenkin yleisluonteinen siten, että en paukuttaisi omia uskomuksiani ainoana oikeana totuutena ja tulisi siinä ohessa tyrmänneeksi monien muiden näkemyksiä.

Yritin voittaa aikaa käyttämällä pelkkiä täytesanoja.

– Tilannehan on nyt, katsopas, sellainen… minä ehdin sanoa.

Sitten kysymystuokio olikin yllättäen päättynyt. Yleensä vastaus ei tyydytä ennen kuin se on perinpohjaisesti käsitelty useilla tarkentavilla miksi-kysymyksillä, mutta sillä hetkellä riehuminen vei voiton. Kerrankin pidin sitä parempana vaihtoehtona.

Selvisin sillä kertaa vähällä. Olen nyt yrittänyt valmistella itseäni seuraavaan kertaan, kun asia tulee esille. Aion kertoa hyvin yksinkertaisella tavalla siitä, mihin monet uskovat.

Koskaan ei voi kuitenkaan tietää, mihin keskustelu johtaa. Sitä varten pitäisi pohdiskella, että mikä minun omasta mielestäni Jumala on.

Siinäpä sitä riittää kevyttä mietiskeltävää muutamaksi illaksi.

Lue myös:
Uskonto päiväkodissa – uskomattoman vakaat harkinnat

——————————–

Isän pikajuna Facebookissa: www.facebook.com/isanpikajuna

Bloggaaja Twitterissä: @jussimkorhonen

Isän pikajuna Bloglovinissa: www.bloglovin.com/blog/11750703/isan-pikajuna

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

Jaa kaverilleTilaa Seura

Lue lisää samalta kirjoittajalta

Yhteistyössä

Kommentointi

Mokomat, kyselevät vanhemmiltaan inhottavan kiperiä kysymyksiä! 🙂

Meidän tenavat ovat molemmat osallistuneet päivähoitopaikoissansa arkipyhäkouluihin ja muihin kirkon järjestämiin ohjelmiin, lähinnä olen miettinyt tuota tapakulttuuriselta kannalta kuin varsinaisesti uskonnolliselta, ja olen luottanut siihen, että ne todelliset keskustelut näistä aiheista käydään sitten kotona, kuten on tähän asti tapahtunutkin.

Paitsi että nyt kävi tilanne, joka pisti miettimään laajemminkin. Viisivuotiaamme kyseli tässä päivänä muutamana kun olimme lähdössä kaupungille, että haetaanko me lähtiessä Jeesus mukaan. Vähän tätä yritin avata äimistyksissäni kysymyksestä, ja lapsi siis tarkoitti, että haetaanko me iskä töistä mukaan. Että iskähän on sama kuin Jeesus, näin siellä pikkukirkossa kerrottiin.

Ymmärrän juu, että lapsen päässä nyt on sekoittuneet ensinnäkin erinäiset kristinuskon käsitteet, mutta myös, että asiaa on selkeästi käsitelty niin, että nyt en ole enää ollenkaan vakuuttunut, onko tenavan tarpeellista olla tuossa mukana. Jatkoa harkitaan tällä hetkellä…

Kyllähän isät tietysti ihmeisiin joskus pystyvät, mutta ei ole sentään minua vielä Jeesukseen sotkettu. Hankalia kysymyksiä nämä kyllä ovat, mutta eiköhän niistä jotenkin suoriudu, kunhan vain tekee itselleen asiat edes jotenkin selviksi.

Vastaa käyttäjälle SiruM Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X