Neljä totuutta minusta

Jaa kaverilleTilaa Seura

nosso-halii-tytartaKyllä kansa tietää. On käynyt hyvin selväksi, että miehet eivät jää kotiin lapsia hoitamaan. Se on naisten hommaa.

Minulla on lapsia, ja hoidan heitä kotona. Näin ollen minun on siis oltava äiti. En muista synnyttäneeni, mutta menköön se vaikka hormoonien piikkiin. Nehän kuulemma aiheuttavat meille äideille kaikenlaista – miksei muistinmenetystäkin?

Tämän ja huomisen äitienpäivän kunniaksi etsin vastauksia mieltäni jäytävään kysymykseen: minkälainen äiti minä sitten olen?

Onneksi internet antaa luotettavat vastaukset kysymykseen kuin kysymykseen. Niitä ei ole syytä kyseenalaistaa, vaan totuus on nieltävä, vaikka se sattuisi. Haukataan sitä nöyräpiirakkaa.

Tein neljä testiä. Seuraavat totuudet ovat lopullisia.

aiti-testit-kaikki

1. Olen nössömutsi
Helsingin Sanomien testi kertoo, että olen periksi antava nössö. Minun pitäisi kuulemma luottaa taitoihini vanhempana. Tein testin varmuuden vuoksi toistamiseen. Vaikka vastasin molemmilla kerroilla rehellisesti, tuli toisella kerralla tulokseksi natsi. Luotetaan kuitenkin alkuperäiseen mittaustulokseen: nössö mikä nössö.

2. Olen minä tiedän kaiken -äiti
Iltasanomien testi vahvistaa, että olen “kasvattajien aatelia”. Se kertoo myös, että opastan itseäni huonompia vanhempia oikeille poluille. Tieteellisen tarkka tutkimus osasi lisäksi kertoa, että minun lapseni ovat “kasvatuskouluni mallioppilaita”.

Olen aina luottanut Iltasanomien – kuten myös muiden lööppilehtien – erehtymättömän tarkkaan havainnointiin. Tällä kertaa tuo journalismin riemujuhla laskeutui minun ympärilleni ja julisti lopullisen totuuden: tästä pidetään kiinni.

3. Olen rooliani hakeva äiti
Kodin Kuvalehti väittää, että matkani täydelliseen vanhemmuuteen olisi vielä kesken. En ole ehkä ihan täysin epäonnistunut äitinä, mutta petrattavaa riittää. Päätelmän voi kenties kuvitella kertovan siitä, että olen jotenkin vielä kahden vaiheilla isyyden ja äitiyden välimaastossa.

4. Olen marttyyri
Suhdesoppa-sivuston testi paljastaa, että unohdan itseni, kun keskityn palvelemaan muita. Kärsin sisäisestä tyytymättömyydestä, ja perheenjäsenet rupeavat pitämään minua pian marisijana, jos eivät niin jo nyt tee. Olen oikeastaan aika surkea tapaus äidiksi.

——————————–

Tutkimustuloksia ei käy kiistäminen. Minun on opeteltava tulemaan toimeen sen kanssa, että olen rooliani hakeva nössö marttyyri. Onneksi sellainen henkilö on kasvattajien aatelia. Sitä yhteiskunta haluaa – ja sitä se saa.

——————————–

Epäonnistuneessa selfiessä näkyy nössö, joka antoi kolmevuotiaan kaunistaa itsensä koruilla niin nätiksi, että täytyi halata.

——————————–

Isän pikajuna Facebookissa: www.facebook.com/isanpikajuna

Bloggaaja Twitterissä: @jussimkorhonen

Isän pikajuna Bloglovinissa: www.bloglovin.com/blog/11750703/isan-pikajuna

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Eikö ole omituista tosiaan, että maailma on turvoksissaan kaikennäköisiä mielipiteitä siitä, millainen on hyvä äiti, mutta isän roolin arvioimiseen käytetään älyttömän paljon vähemmän aikaa ja energiaa?! Vai johtuuko tuo sitten siitä, että perinteisesti kai oletetaan äitien pohtivan omaa äitinä olemistaan enemmän kuin isien isänä olemistaan. Tervetuloa edelliselle vuosituhannelle…

Kiva kuva, muuten! Mun miehelläni on pitkät hiukset myös, ja tytöt ovat valjastaneet hänet aina kampaamoleikkeihinsä ykkösenä, kuulemma iskän hermo ei mene niin äkkiä, vaikka harja vähän nykiikin. 🙂

Minusta tuntuu, että vastuu on lapsista on sysätty niin pitkälti äidille, ettei isällä ajatella olevan niin merkitystä. Isät saavat anteeksi paljon, mutta äitien on oltava täydellisiä. Toisaalta sitten taas miehet eivät taida miettiä vanhemmuutta aivan samalla tavalla kuin naiset. Sen näkee esimerkiksi siitä, että näitä isäblogeja on Suomessa muutama, kun taas lukuisat naiset tilittävät kaiken lukuisissa blogeissa.

Mun tukkaa harjaillaan myös. On melkoinen tehtävä pitää naama peruslukemilla, kun kaksivuotias kiskoo voimiensa takaa Barbien pienellä harjalla. Hänellä ei ole vielä itsellään juuri mitä harjata, niin ei voi mitenkään kuvitella, miltä se tuntuu. Vanhempi tyttö osaa kaunistella jo vähän herkemmällä kädellä.

Sulla on kiva tapa kirjottaa 🙂
Elämänmakuisia hetkiä on varmasti luvassa vielä paljon 🙂
Itsellä lapset ovat jo isoja, ja murheet sekä haasteet muuttavat muotoaan, mutta vanhemman rakkaus lapsiaan kohtaan ei katoa.
Harmi, ettei oma mieheni osannut valita koti-isän vaihtoehtoa, edes hetkeksi. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X