Teksti:
Jussi Korhonen

risu-pyoraOlen pitemmän aikaa ajatellut kirjoittaa Oulusta otsikolla Ei ihan paska kaupunni. Olen pitänyt Oulua ihan hyvänä paikkana lapsiperheelle. Muutenkin olen viihtynyt täällä pääsääntöisesti mainiosti. Tänään olen vähän toista mieltä.

Puhelin soi eilen, kun olin juuri saanut julkaistua kirjoituksen, jossa valittelin, että syksyn päivähoitopaikoista ei ole tullut päätöstä. Nyt päätös oli tehty, eikä se ollut toivotunlainen. Se oli vähän sinne päin, mutta ei kuitenkaan.

Olen vieläkin siinä määrin raivoissani ratkaisusta, että taitaa olla parempi, että en vaahtoa asiasta julkisesti vielä sen yksityiskohtaisemmin. Puhelu oli kaikkinensa hieman omituinen, vaikka minulle soittanut henkilö olikin ystävällinen ja vaikutti palveluhenkiseltä.

Sain sellaisen käsityksen, että Oulun päivähoitokapasiteetti on ainakin meidän alueemme osalta melkoisen riittämätön. Asiaa täytyy tutkia tarkemmin ja selvittää, kuka tai ketkä ovat vastuussa.

On hyvin omituista, jos kaupungissa ei todella osata mitoittaa palveluita sopiviksi. Oulu kasvaa toki hurjaa vauhtia, mutta sen ei ainakaan luulisi yllättävän ketään: trendi on ollut nousujohteinen jo viimeiset neljäsataa vuotta.

Luulisin, että kyseessä on enemmän päättäjien tahto. Tämäkin olisi aika kummallista, koska päivähoitoasioissa päsmäröivä sivistys- ja kulttuurilautakunta on Keskustapuolueen johtama – puolueen, joka on pitänyt hirveää meteliä nimenomaan lapsiin liittyvistä asioista. On toki muistettava, että samainen lautakunta ehti jo korottaa päivähoitomaksut niin korkealle kuin laki sallii, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Lisäksi Keskustan möykkääminen on muutenkin osoittautunut jokseenkin katteettomaksi.

Mutta eipä vielä syytetä lautakuntaa ja Suomen Keskustaa. Katsotaan ensin, mitä löytyy, kun sontaa tonkii ja pannaan vasta sitten tarvittaessa paska haisemaan. Sitä paitsi oululaiset saavat tietysti syyttää vain itseään, koska me itse olemme päättäjämme valinneet.

Päättäjistä puheenollen: siitä olen ainakin varma, että he ovat vastuussa kaupungin joukkoliikenteestä. Kun tässä nyt on pistäytynyt vieraita pääkaupunkiseudulta, on jälleen käynyt hyvin selväksi, millä tolalla se kaupungissamme on.

Helsingistä on helppoa ja halpaakin lentää Ouluun. Halpalentoyhtiön kyydissä matka taittuu muutamalla kympillä. Lentokentältä vain ei oikein tahdo päästä eteen päin. Busseja ei kulje, ja pahimmillaan joutuu tilaamaan taksin, joka puolestaan maksaa helposti enemmän kuin halpa lentolippu. Ellei kentällä ole paikallinen auton kanssa odottamassa, voi lysti käydä kalliiksi.

Muuallakin kaupungissa onnikoita kulkee vain harvakseltaan. Lisäksi kyyti on järkyttävän kallista. Siinä missä Helsingissä kertalipun saa halvimmillaan hintaan 2,40 euroa ja Tampereella hintaan 2,60, joutuu Oulussa pulittamaan 3,30.

Mutta ei huolta. Viisaat päättäjämme ovat tarttuneet ongelmaan rautaisella otteella. Heinäkuun alusta bussit kulkevat vielä nykyistäkin heikommin. Onneksi meidän perheemme ei  ole kovinkaan riippuvainen julkisesta liikenteestä, koska Oulussa sellaista ei varsinaisesti ole.

On täällä paljon hyvääkin kuten nyt vaikka Hupisaaret, joita ehdin jo aikaisemminkin kehumaan. Sieltä löytyi taannoin myös tuo kuvan polkupyörä, jonka joku tuntematon taiteilija oli risuista väsännyt ja jättänyt puistoilijoiden ihmeteltäväksi. Risupyörälläkin liikkuu tässä kaupungissa taatusti kätevämmin kuin linja-autolla.

*************

Päivitys 4.6.2014 klo 11:55: Rahasta nämä Oulun ongelmat eivät ainakaan tunnu olevan kiinni. Resurssien niukkuutta kyllä päivitellään suureen ääneen, mutta sen verran vaikuttaisi ylimääräistä sukanvarresta löytyvän, että kaupunginjohtaja kaavailee sijoittavansa 16–17 miljoonaa euroa kaupunkilaisten rahoja ydinvoimaan. Asiasta kertoi Kaleva.

En yleensä tykkää rinnastaa mummojen vaippoja ja kulttuuripalveluita, mutta tällä kertaa kaupunginjohtaja Matti Pennasen ajatukset eivät vain mene jakeluun. Pitäisi varmaankin olla kokoomuslainen, jotta niistä löytyisi logiikkaa.

*************

Paska kaupunni -teksti on kerta toisensa jälkeen kirjoitettu uudestaan erääseen seinään Oulun keskustassa. Oululaiset kuvailevat kaupunkiaan monesti itseironisesti paskaksi kaupunniksi, vaikka ovatkin ylpeitä kotipitäjästään. Viimeksi, kun kävin katsomassa, oli teksti taas hävinnyt seinästä, mutta eiköhän se sinne jälleen ilmesty. Kauko Röyhkän Paska kaupunki -kappaleesta muunnellusta sutkautuksesta kertoo esimerkiksi tämä Ylen Elävästä arkistosta löytyvä juttu.

*************

Lue myös:
Sitten minulla oli tulla itku
Varkaita, kakkua ja kummittelua
Tiilikainen: Kotihoidontuki ei ole keskustalle kynnyskysymys
Itsekkäästi, mutta vähällä paatoksella

Aiheesta internetissä:Ylen Elävä arkisto: Paska kaupunni on töherrystä suurempi
Kaleva: Pennanen aikoo esittää 16–17 miljoonan euron sijoitusta Fennovoimaan

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

X