Kiitos, äitylit

Viime viikolla Isän pikajunassa vieraili enemmän lukijoita kuin yhtenäkään aikaisempana viikkona. Onneksi äityleitä on olemassa – muuten hommasta olisi jäänyt paha maku suuhun.

Jo alkuviikosta laskurit näyttivät, että lukijoita olisi Isän pikajunan mittakaavassa paljon. Ihmiset lukivat vielä juttuja edelliseltä viikolta, joka sekin oli yksi eniten lukijoita keränneistä.

Sitten oululaisen kerrostalon kellarikomerosta löytyi vauvojen ruumiita. Kirjoitin aiheesta kaksi kertaa. Nuo kirjoitukset toivat blogiin sen verran ihmisiä, että aikaisempi ennätys rikkoutui.

Kirjoitin viime viikolla myös illasta, jolloin kävin vanhemman tytön kanssa uimarannalla. Se oli hieno ilta: sellainen, josta halusin ehdottomasti kirjoittaa jotakin. Illasta kertova päivitys on yksi niistä kirjoituksista, joita luen luultavasti itse tippa linssissä vielä vuosien kuluttua.

Mutta ei tuollainen muille mitään merkitse. Vauvojen ruumiit keräsivät kymmenen kertaa enemmän lukijoita.

Olen huomannut ilmiön aiemminkin. Jos kirjoitan jostakin karmeista rikoksista, valuu blogiin kiinnostuneita. Ei siinä mitään: minäkin olen kiinnostunut rikoksista. Kirjoitan niistä varmasti jatkossakin, kun jotakin valitettavaa jossakin tapahtuu.

On vain surullista, kuinka paljon ikävät asiat kiinnostavat enemmän kuin mukavat asiat. Olen kirjoitellut koti-isyyteeni kuuluvista hyvistä asioista vaikka kuinka monta kertaa, mutta vasta kirjoitus, jossa kerroin koko homman toisinaan tympivän, veti blogiin suuremman määrän ihmisiä lukemaan kirjoitusta, joka koski minua, perhettäni tai yleensä koti-isyyttä. Suurin osa tuon kirjoituksen lukeneista ei ole nähnyt niitä juttuja, joista käy ilmi, että elän elämäni parasta ja antoisinta aikaa.

Viime viikon lukijaennätyksestä oli jäädä todella paha maku suuhun. Edellinen ennätys oli viikolta, jolloin kritisoin hallituksen päätöstä leikata lapsilisiä. Ajattelin, että lapsiperheiden kurittamista suositumpaa näyttää olevan vain vauvojen ruumiit.

Jos oikein olisin halunnut klikkauksia haalia, olisin jatkanut asian puimista samalla linjalla, johon jotkut roskalehdet sortuivat. Oululaisena olisin voinut luultavasti kaivaa vaikkapa jotakin uusia paljastuksia tragediaan liittyen.

Aika tympeää olisi ollut.

Kirjoitin äityleistä. Ajattelin, että moinen saattaisi jotakuta huvittaa. En kuitenkaan arvannut, että päivityksestä tulisi jopa luetumpi kuin lapsilisiä käsittelevästä kirjoituksestani. Mistään kymmenistä tuhansista lukijoista ei nyt sentään kuitenkaan puhuta, eihän tämä sentään mikään lifestyleblogi ole, mutta Isän pikajunan mittareilla kelpo määrästä kuitenkin.

Tämä palautti ainakin jonkin verran uskoa ihmiskuntaan. Huumori keräsi lukijoita kaksi kertaa enemmän kuin kuolleet vauvat.

Kiitos, äitylit, että olette olemassa.

Lue myös:
Voiko Oulun kuolleita vauvoja piilotellutta äitiä syyttää?
Kuolleet vauvat kultakaivos medialle
Näin niitä muistoja tehdään
Saako tätä sanoa ääneen?
Kuka niitä lapsilisiä edes tarvitsee?

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed