Äityleitä on kaikkialla

Kukaan ei ole heiltä turvassa. Internetissä ja varsinkin Facebookissa heitä on ruuhkaksi asti. Äityleitä on kaikkialla.

Kirjoitin hiljattain kymmenen totuuden listan suositusta ÄiTyLIt-ryhmästä. Facebook-ryhmässä on jäseniä enemmän kuin monessa pienessä pitäjässä asukkaita. Ryhmälle on ominaista, että jäsenet ovat naisia, jotka saavat asiasta kuin asiasta tappelun aikaiseksi.

Tyhjänpäiväinen kinastelu ei ole kuitenkaan naisten yksinoikeus. Äitylimäisesti käyttäytyviä jäseniä löytyy ennen pitkää monista muistakin ryhmistä. Riiteleminen näyttää olevan ominaista internetille ja erityisesti sosiaaliselle medialle – ja aivan erityisesti Facebook-ryhmille.

Parin viime viikon aikana olen seurannut lähinnä sivusta, kun kolme eri Facebook-ryhmää on ajautunut äitylimäisyyksiin. Keskustelu asioista on saanut väistyä, kun huomio on kiinnitetty keskusteluun itseensä: mitä saa sanoa ja milloin, kuka saa ottaa kantaa, kenellä on oikeus loukkaantua?

Yhteisöt hyppäävät lopullisesti, joskus peruuttamattomasti, metatasolle, kun keksitään ruveta vääntämään kättä siitä, onko keskustelusta riiteleminen aitoa vai onko joku masinoinut sen ihan vain synnyttääkseen tappelun.

Yksinkertaistettuna asiat etenevät seuraavasti:

• Joku kirjoittaa jotakin.
• Joku toinen pahoittaa mielensä.
• Joku kolmas rientää puolustamaan toista osapuolta, joku neljäs sitä toista.
• Riitelijöitä ilmaantuu koko ajan enemmän.
• Avataan uusia keskusteluita, jotka käsittelevät riitelemistä.
• Joku loukkaantuu siitäkin.
• Riidan osapuolet rupeavat yhä enenevässä määrin hyökkäämään vastustajiensa kimppuun henkilökohtaisuuksilla.
• Joku keksii ruveta syyttämään jotakin siitä, että tämä ei riitelekään aidosti, vaan ainoastaan provosoi muita riitelemään entistä verisemmin.
• Kukaan ei enää keskustele ryhmän varsinaisesta teemasta.

Suunnilleen näin, joskin pienin variaatioin, on edennyt kolmen seuraamani Facebook-ryhmän taival. Ainakin yhden ryhmän kohdalla vikaa ei voi mitenkään pistää naisten piikkiin, sillä ryhmä koostuu isistä. Äitylimäisiin mittasuhteisiin paisunut skisma repäisi ryhmän viimein kahdeksi, kun osa jäsenistä perusti alkuperäisen ryhmän tilalle uuden. Jotkut, kuten minä, kuuluvat molempiin ryhmiin ja seuraavat tilanteiden kehittymistä kummallakin puolella aitaa.

Voisi kuvitella, että harkitsemattomuuksia tulisi livautelleeksi harvemmin, kun asiat joutuu kirjoittamaan. Silloin pitäisi viestijälle jäädä enemmän harkinta-aikaa kuin nopeatempoisessa puhetilanteessa. Varsinkin Facebookissa luulisi sanojen olevan jokseenkin punnittuja, koska ne yleensä esitetään omalla nimellä ja kuvalla. Näin ei tosiaankaan ole.

Netissä sanoistaan ei saa välitöntä palautetta kuten silloin, kun asioita esitetään suullisesti. Kasvokkain käy nopeasti selväksi, jos vitsailu on jonkun mielestä sopimatonta. Facebookissa ei voi välttämättä edes tietää, ketä yleisöön kuuluu. Luultavasti tekstin näkee aina joku, joka löytää jonkin syyn loukkaantua.

Minäkin pahoitan mieleni melkein joka kerta, kun avaan Facebookin. Aina löytyy joku ääliö, joka sanoo jotakin typerää ja mahdollisesti loukkaavaa. Useimmiten jätän kommentoimatta, mutta toisinaan kiusaus on liian suuri. Myönnän, että joskus saatan vähän provosoida. Mutta ihan vähän vain. Tai jos kuitenkin provosoin reippaammin, ymmärrän pysyä kunnianloukkauskynnyksen halvemmalla puolella.

Hyvät nauruthan tuollaisesta kinastelusta tietenkin aina saa. Ei olisi kuitenkaan varmaan pahasta, jos jossakin vaiheessa voitaisiin aina palata keskustelemaan alkuperäisestä aiheesta.

ÄiTyLIt-ryhmässä on taatusti omat erityispiirteensä, joista osa kävi ilmi taannoisessa postauksessani. Henkisiä äityleitä löytyy kuitenkin vielä paljon suurempi joukko kuin mitä heidän nimikkoryhmässään on jäseniä. Heitä on kaikkialla, eikä kukaan ole turvassa.

Lue myös:
10 totuutta äityleistä