Teksti:
Jussi Korhonen

Viiden vauvansa tapoista syytetty oululainen nainen ja minä. Kummalle sinä antaisit lapsen, jos me olisimme ainoat vaihtoehdot adoptiovanhemmiksi? Kansanedustaja Kaj Turusen logiikalla minulla ei olisi kisassa mitään jakoa, koska hänen mielestään adoptiossa lapselle tulee taata oikeus äitiin.

Eduskunnan lakivaliokunta äänesti tasa-arvoisesta avioliittolaista keskiviikkona. Valiokunta päätyi vastustavaan kantaan selvin numeroin. Päätöksellä ei ole sen suurempaa merkitystä, sillä lain kohtalosta päätetään lopullisesti vasta äänestyksessä, johon kaikki kansanedustajat saavat osallistua.

Vaikka valiokunnan kanta on pettymys, se ei ole suuri yllätys. Suurempi yllätys on kielteisen kantansa äänestyksessä ilmaisseiden edustajien tarve selitellä päätöstään. Tyylikkäimmin onnahdellen riman alittaa muita rimanalituksista syyttävä perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen.

Perussuomalaiset ovat tehneet hyvin selväksi, että he tottelevat tässä kysymyksessä vieraan valtakunnan linjauksia. Puolueen puheenjohtajan vatikaanilaisia käsityksiä ei sovi kyseenalaistaa.  Selittelyä ei näin ollen tarvitsisi. Turunen päätyi kuitenkaan perustelemaan ratkaisuaan ja tuli siinä samalla tölväisseeksi minua ja miehiä yleensä.

Savonlinnalaisparlamentaarikko kertoo, että hän ajatteli äänestäessään lapsia.

– Mielestäni adoptiossa lapselle tulee taata oikeus vähintäänkin äitiin, Turunen perusteli blogissaan.

Hänen mukaansa homoparien adoptio-oikeus vaarantaisi tämän oikeuden, koska lakiehdotus mahdollistaisi adoption miespareille.

Näin isänä minusta on ikävää lukea, että jopa kansanedustajan asemaan päässyt ihminen kehtaa noin julkeasti arvottaa vanhemmuutta sukupuolen perusteella. Minä en ole äiti, mutta mielestäni se ei tee minusta automaattisesti sen huonompaa vanhempaa kuin jostakin, kenestä hyvänsä, naisesta.

Otetaanpa kärjistävä ja karkea esimerkki täältä minun maisemistani. Kuvitellaan tilanne, jossa adoptoitavana olisi yksi lapsi, jolle olisi tarjolla kaksi oululaista ehdokasta uudeksi vanhemmaksi. Toinen olisin minä ja toinen olisi noin ikäiseni nainen, jota syytetään viiden vauvansa tappamisesta. Jos Turunen saisi päättää, nainen olisi pelkästään sukupuolensa perusteella sopivampi vanhemmaksi, koska hänen mukaansa adoptiossa on taattava lapsen oikeus äitiin.

Odotan, että Turunen rupeaa lähiaikoina toimiin, että nykyistä adoptio-oikeuteen liittyvää lainsäädäntöä muutetaan hänen arvomaailmaansa vastaavaksi. Tällä hetkellä laki mahdollistaa sen, että mies voi yksinään (mutta ei yhdessä toisen miehen kanssa) adoptoida lapsen. Näin ollen Turusen vaatima lapsen oikeus äitiin ei toteudu.

Turunen sanoo ajattelevansa lapsien parasta. Uskotaan miestä, mutta toivotaan, että hän havahtuu joskus ymmärtämään, että sukupuoli ei ole hyvän tai huonon vanhemmuuden mittari. Ei edes adoptiossa.

Lue myös:

”Homous on sairaus” – Näin avioliittolakiin pettyneet purkautuivat

Homojen hommaa

Kansanedustajat kieltäisivät adoptiot heteroiltakin?

Aiheesta internetissä:

Kaj Turunen: Äänestin lapsen oikeuden puolesta äitiin

Päivitys: Lisätty maininta siitä, että perussuomalaiset tottelevat puheenjohtajansa Vatikaanista omaksumia käskyjä.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mainos

Mainos

Kommentointi

Tämä oli kyllä pahoinvointia aiheuttavien meriselitysten äiti. Tai isä. Mikäs vuosisata/-tuhat tämä olikaan?

Hieno kirjoitus jälleen sinulta. Allekirjoitan.

Olen todellakin samoilla linjoilla. Ei isän roolia ja merkitystä lapsen elämässä tulisi väheksyä, mutta niin tunnutaan valitettavan usein tekevän. Tuntuu että vanhemmuus tosiaan joissain tapauksissa mahdollistettaisiin vaikka minkälaiselle laitapuolenkulkija-äidille kuin kunnolliselle, vastuunsa tuntevalle isälle.

Vastaa käyttäjälle SiruM Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X