Teksti:
Jussi Korhonen

ei-saa-kuvataKäyttäydyin huonosti ja vielä lasten seurassa. Moukkamaisuuteni jäi vaivaamaan, joten on paikallaan tunnustaa syntini julkisesti.

Kävin tyttöjen kanssa Kemissä. Mummolareissu oli oikein mukava. Ilmat olivat kohdillaan, ja lapset saivat läträtä ulkona veden kanssa. Menomatkalla onnistuin kuitenkin junassa mokaamaan sen verran, että asia jäi vaivaamaan.

Minulla on paha tapa ruveta voivottelemaan kokemiani vääryyksiä kovaan ääneen sillä tavalla, että se kantautuu niiden korviin, joiden koen jollakin tavalla toimineen väärin. Ei pitäisi tehdä niin, mutta saatan oikein kiukustuessani päivitellä esimerkiksi kaupassa asiakaspalvelun puutteita turhankin värikkäin sanankääntein.

Ostan meille aina sellaiset junaliput, että pääsemme istumaan niille paikoille, joissa on kaksi tuoliparia vastakkain. Tällä kertaa onnistuin jotenkin erehdyksissä varaamaan paikat käytävän vastakkaiselta puolelta tavallisilta paikoilta, joissa on vain kaksi tuolia vierekkäin.

Asettauduimme kuitenkin vapaaseen neljän hengen paikkaan. Siitä oli lähdettävä, kun kahden nuoren aikuisen seurue ilmoitti, että istuimme heidän paikoillaan. Siirryimme toiseen vastaavaan paikkaan, mutta siihen tuli isä (ymmärtääkseni) kahden teinipoikansa kanssa.

Koska vaunussa ei ollut enää parempia paikkoja jäljellä, siirryimme lipussamme mainituille tuoleille. Tytöt istuivat ja minä seisoin käytävällä heidän vieressään.

Minun virheenihän se oli, että olin varannut väärät paikat, mutta minua silti häiritsi, että neljän hengen paikalla istui kaksi nuorta aikuista, joilla ei ollut näkyvämpää tarvetta tilalle. Itse olisin siinä tilanteessa tarjoutunut luovuttamaan paikan kahdelle pienelle lapselle ja heidän vanhemmalleen.

– Meidän täytyy nyt istua tässä, koska isi varasi väärät paikat ja ihmiset tarvitsevat jalkatilaa, minä sanoin suurehkoon ääneen ja mulkoilin kohti ensimmäisillä paikoillamme istuneita.

Poikiensa kanssa matkustanut mies kysyi, että olisimmeko halunneet istua siinä paikalla, missä olimme ennen heidän tuloaan olleet. Vastasin, että emme. Tämä oli ihan totta: heitä sentään oli kolme, ja minä ymmärsin kiukustuneenakin, että oli ihan perusteltua, että he halusivat istua niin, että heidän koko retkikuntansa mahtui samaan paikkaan.

Kun olin hetken seisoskellut käytävällä, mies melkeinpä vaati meitä vaihtamaan paikkoja ja komensi poikansa ylös. Kiitin, ja istuimme alas. Loppumatka sujui ilman mainittavampia tapahtumia ja kiitin miestä vielä, kun jäimme Kemissä pois junasta.

Minua jäi vaivaamaan, että tuo ystävällinen mies oli luultavasti tulkinnut minun motkotukseni koskevan heitä, vaikka tarkoitin sanani ihan muille. Niille muillekaan minulla ei olisi ollut mitään varaa valittaa, koska he olivat paikat itselleen varanneet, ja heillä oli täysi oikeus tuoleillaan istua. Kun nyt en kuitenkaan pystynyt hillitsemään itseäni, tulin vahingossa syyllistäneeksi aivan vääriä henkilöitä.

Olisi pitänyt huomata kiitosten lisäksi pyytää anteeksi tökeröä käytöstä.

Minulla oli pitkään sellainen periaate, että jos minulla ei ole jollekin mitään hyvää sanottavaa, olen ennemmin sanomatta mitään. Luovuin tuosta periaatteesta ainakin jossakin määrin, kun pohdiskelin, että mikään asia ei maailmassa edisty, ellei mielipiteitä esitetä. Lisäksi elämä on liian lyhyt, että sitä kannattaisi tuhlata huulien pureskeluun silloin, kun olisi jotakin sanottavaa.

On kuitenkin kokonaan toinen asia, että kuinka ne mielipiteensä esittää. On parempia ja rakentavampiakin tapoja edistää tavoitteitaan kuin kovaääninen tupina. Se on huonoa käytöstä, ja sellaista minun pitäisi erityisesti lasten seurassa osata välttää. Yritän opettaa tytöille hyviä käytöstapoja ja on aivan kohtuullista edellyttää, että toimin itsekin omien sääntöjeni mukaisesti.

Tuskinpa tuossa kenenkään matka tai päivä meni pilalle, mutta kenties syyllisyydentuntoani helpottaa, kun tunnustan julkisesti käytökseni olleen huonoa. Ehken minä ihan öykkäri ole, mutta vähän moukka kuitenkin.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Olisitko ehkä voinut ystävällisesti selittää tilanteen ja ehdottaa paikkojen vaihtamista? Toimii varmasti paremmin kuin kitiseminen.

Aivan taatusti toimii, mutta kun sitä on moukka, niin minkäs teet? Täytyy yrittää seuraavalla kerralla käyttäytyä vähän tahdikkaammin.

Noh näitä sattuu kaikille:) Hienoa että huomasit ”erheesi”, vaikka hieman myöhään anteeksi pyynnön suhteen. Oppia ikä kaikki ja meistä kukaan ei ole täydellinen.

Juuri näin.

Mä oon kans ihan samaa mieltä. Nykyään ymmärtääkseni täytyy aina varata istumapaikka (?), mut ennen ei tarvinnut ja siihen aikaan varasin aina itse, ettei joudu pomppimaan paikkansa varanneiden alta pois. Tätä pomppimista harrasti aika moni eikä mulla -mielestäni kohteliaalla ihmisellä- tulisi mieleenkään, että paikkansa varanneella tulisi kysellä paikattomalta, että olisiko hänellä tarve kuitenkin istua sillä toisen henkilön varaamalla paikalla. Oikeesti. Siis ihan oikeesti!

Nykyään tosiaan tulee kaikille paikka ihan automaattisesti. Netissä voi melko kätevästi itse valita mieluisensa paikan, jos osaa katsoa kuvia oikein, mitä minä en osannut tehdä.

Heh, tarjosit junavaunulle komediaesituksen ”Puhiseva isä ja kovakorvainen pariskunta”. Eiköhän se paikat luovuttanut mies oikein hyvin tiennyt, ketä yritit syyllistää. Jo isompien lasten äitinä muistan oikein hyvin tuon pikkulapsiajan ja aivan varmasti olisin myös ehdottanut paikkojen vaihtamista. Ei minua yhtään haittaa, jos saan junassa istua vähän kauempana muksuistani…

Hyvä, että sentään joskus onnistun olemaan hauska. Monestikaan se ei onnistu, jos oikein tarkoituksella yritän olla koominen, mutta sentään näitä tahattomia lipsahduksia riittää.

Suomalaisten olisi aika oppia kommunikoimaan IHMISTEN kanssa, luultavasti tämäkin tilanne olisi selvinnyt kivasti jos olisit kysäissyt nuorilta aikuisilta josko heille olisi sopinut paikanvaihto. Itse en suinkaan ole tämän yläpuolella vaan opettelen kommunikoinnin kultaista taitoa myös. Olen samanlainen huutelija; lapsille muka selvitän suureen ääneen, miksi meillä on paha mieli milloin mistäkin.

Opettelemista kyllä riittää, kun sitä vain on vähän juntti. Onneksi sitä sentään huomaa, milloin tulee töpeksineensä. Ehkä vielä joskus opin olemaan ihmisiksi.

Anteeksi vaan, mutta en olisi luovuttanut paikkojani teille minäkään, jos kuvaamallasi tavalla käyttäydyit. Jos olisit kysynyt suoraan ystävällisesti, niin tottakai, mutta ihan periaatteesta en olisi takapuoltani nostanut, jos joku mulkoilee ja tuhisee ja syyllistää lapsilleen siitä että istun omalla paikallani…

Niinpä ja mikäpä se siinä: saahan sitä omalla paikallaan istua. Itsepä mokasin, kun paikkoja varasin, ja todellakin toimin väärin. Olkoon tämä minulle opiksi.

Vastaa käyttäjälle Jussi Korhonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X