“Isi, olet ihan täydellinen” - ja kuin pässi narussa

Minua viedään. Kolme- ja puolivuotias esikoinen on huomannut, kuinka minulta saa melkein mitä vain. Pian kuopuskin oppii saman söpöilyn, ja sitten mitään ei ole enää tehtävissä. Minä olen sillä tavalla pehmo.

Kirjoitin helmikuussa siitä, kuinka hienoa oli ollut huomata, että vanhempi tyttö osaa puhua aivan oikeasti ja kuinka hänen kanssaan pystyy käymään kunnollisia keskusteluita. Siitä ollaan päästy aika kauas. Nyt sanavalinnat, tapa jolla lauseet asetellaan ja asioiden esittäminen yleensä ovat edenneet siihen pisteeseen, että minun on yhä useammin hankala sanoa ei.

Kirjoitin pari viikkoa sitten blogin Facebook-sivuille esimerkkitapauksen.

Yritin katsella jalkapalloa. Esikoinen tuli halaamaan ja sanoi: ”Isi, olet niin ihana, ihan täydellinen. Olisitko niin kiltti ja tulisit minun seuraksi lastenhuoneeseen?”

Jos asia noin esitetään, niin miten sitä voi olla menemättä?

Tuollainen tehoaa minuun. Kun pieni söpö tytär toljottaa alhaalta ylöspäin ja esittää toiveensa vienolla äänellä, on hyvin todennäköistä, että se toteutuu. Nyttemmin minua taivutellaan aikaisempaakin useammin, ja tyyli on kehittynyt on entisestään:

– Isi, olisitko niin kiltti ja lähtisit minun kanssa ostamaan jäätelöä. Kiltti? Kiltti, kiltti, kiltti, kiltti, kiltti?

Tässä on vielä viimeaikoina ollut se huono puoli, että kun esikoisella oli jalka paketissa, minä en hennonut kieltää häneltä sen vuoksi juuri mitään, kun raukka kävi niin sääliksi. Sitten tulivat helteet, ja minun itsenikin on jatkuvasti tehnyt jäätelöä ja muita herkkuja mieli, ja olen ollut taas erityisen aulis taipumaan julkeimpiinkin manipulointeihin. Se taas puolestaan lisää niiden määrää entisestään.

Kuopuksen kieli taipuu vielä sen verran kankeammin, että hän ilmaisee halunsa yleensä melko suorasukaisesti:

– Anna mehua minulle! hän on kuumina kesäpäivinä usein vaatinut.

Pian hänkin kuitenkin oppii, että minut on huomattavasti helpompi saada myöntymään pyyntöihin, jos ne esittää kaunopuheisemmin. Kaiken muunkin hän on siskoltaan oppinut, joten tämäkin on vain ajan kysymys. Toistaiseksi hän saa nautiskella siskonsa oveluudella hankkimia herkkuja, koska jos yhdelle antaa jotain, täytyy toisenkin saada.

Olen hyvin tietoinen, että minua viedään. Tiedän sen varsin hyvin jo silloin, kun toiveita esitetään. Siitä huolimatta minun on vaikea vastustaa söpöstelyä.

Jos oikein hakemalla hakee jotain oikeutusta pehmoilulleni, niin kai sitä voisi ajatella jonkunlaiseksi kasvatusfilosofiaksi: esittämällä asiat nätisti saa parempia tuloksia aikaan kuin vaatimalla, huutamalla ja meuhkaamalla, mikä aiheuttaa monesti vain yhtäläisen vastareaktion.

Tai no olkoon. Minä vain olen sillä tavalla pehmo, että tuollainen toimii.

Lue myös:
Sitten minäkin rupesin lässyttämään