Teksti:
Jussi Korhonen

prinsessalaukkuVarsinkin ennen esikoisen syntymää toivoin, että tuleva lapsi olisi ollut poika. En ollut pettynyt, kun kävi ilmi, että tulokas on tyttö. Olin kauhuissani.

En kaipaa sukunimelleni jatkajaa. Korhoset tuskin ihan heti maailmasta loppuvat, vaikka minun jälkeläiseni eivät uusia nimen kantajia maailmaan saattaisikaan. Ja mistäpä sen tietää, vaikka saattaisivatkin. Moinen asia on joka tapauksessa minun mielestäni yhdentekevä.

En myöskään kaipaa työlleni jatkajaa tai taloon uutta isäntää. Muutenkin mitättömiin kuihtunut suku ei kaipaa uutta päämiestä.

En pidä naisia sen kummempina kuin miehiäkään. Kannatan tasa-arvoa, ja olen iloinen siitä, että minun lapseni ovat syntyneet maahan, jossa sukupuoli ei ole enää juuri millään tavalla naisten menestyksen tai valintojen esteenä.

Kävimme hiljattain uimarannalla. Nuorempi tyttö meni äitinsä kanssa jo polskimaan, kun minä pysähdyin esikoisen kanssa hetkeksi kiipeilypaikalle. Kun oli kiipeilty tarpeeksi, tyttö pyysi apua uimapuvun pukemisessa.

Ymmärsin, että en ollut koskaan tullut ottaneeksi selvää, kuinka naisten uimapuvut puetaan: pujotetaanko jalat ja koko vartalo olkaimien läpi, sujahdetaanko selkäpuolella olevasta aukosta vai onko kenties joku muu tapa. Oikea menetelmä olisi varmasti selvinnyt pienellä pohdinnalla, mutta onneksi naapurin äiti oli paikalla: hän opasti asiassa, ja tyttö pääsi pulikoimaan.

Ennen esikoisen syntymää olin jo valmiiksi kauhuissani yksin siitä, että en tiennyt paljon mitään lastenhoidosta. Vauva-aikana sukupuolella ei ole niin merkitystä, mutta myöhemmin eroja syntyy. Niin valmiin tasa-arvoinen maailma ei ole, että sukupuoli olisi täysin menettänyt merkityksensä. Poikien maailmasta minulla sentään oli omakohtaista kokemusta, mutta tyttöjen jutut olivat minulle täysin vieraita. Päällimmäinen toive oli, että synnytys sujuisi hyvin ja että lapsi olisi terve. Bonustoiveena oli, että muutenkin uudessa tilanteessa olisi edes joitakin tuttuja elementtejä.

Minusta oli tulossa isä. Sitten selvisi, että lapsi olisi kuin olisikin tyttö, ja minä olisin auttamattomasti ja täydellisesti hukassa.

Hetkellinen hämmennys uimarannalla oli alkusoittoa. Sukupuolen merkitys on toistaiseksi ollut vähäinen: pihalla lapset leikkivät melko sulassa sovussa riippumatta siitä, ovatko tyttöjä vai poikia. Jako kahteen on kuitenkin ennen pitkää edessä. Ehkä jaosta ei tule kovin jyrkkä, mutta se on vääjäämätön.

Jokunen päivä sitten esikoinen innostui, kun kuuli, että pääsee äidin kanssa kahdestaan kauppareissulle.

– Minulle täytyy ostaa hulahulavanne ja huulipunaa, tyttö ilmoitti.

Eräänä toisena päivänä hän kertoi haluavansa sellaiset kengät niin kuin naisilla on. Sitten hän asteli mallin vuoksi varpaillaan pitkin asuntoa. Kolme- ja puolivuotias halusi korkokengät!

Minä en ymmärrä, mistä tyttö on saanut tämän kaiken päähänsä. Äitinsäkään ei juuri meikkaa eikä varsinkaan käytä jatkuvasti korkokenkiä. Pihapiirissä ei asu isompia tyttöjä, joilta vaikutteita voisi imeä tai kuulla, mitä tyttöjen pitää tehdä ja miltä heidän kuuluu näyttää. Itse asiassa melkein kaikki hänen kaverinsa ovat poikia. Jostakin nuo ajatukset ovat hänen päähänsä kuitenkin tulleet. Tulevaisuudessa niitä tulee varmasti vain enemmän.

Emme ole yrittäneetkään kasvattaa sukupuolettomia lapsia, mutta emme ole myöskään korostaneet sukupuolten eroja. Meidän maailmassamme mies voi olla pitkätukkainen ja kotona hoitamassa lapsia. Yhtä lailla nainen voi tehdä perinteisesti miehille varattuja asioita. Silti he voivat olla naisia ja miehiä.

Minä en ole mikään maailman äijämäisin karju, mutta tyttöjen jutuista myönnän olevani auttamattoman pihalla. Vielä ne eivät ole merkityksellisiä, mutta jonakin päivänä käy niin, että lapseni kasvavat nuoriksi naisiksi. He ovat ehkä tasa-arvoisia nuorten miesten kanssa, mutta eivät samanlaisia. Minä en ymmärrä heitä siksi, koska he ovat eri sukupolvea. Enkä minä ymmärrä heitä siksi, koska he ovat naisia.

Esikoinen sai kauppareissulta haluamansa huulipunat. Oikeasti ne ovat huulirasvaa, mutta hänelle asialla ei ole niin merkitystä. Hän kantelee niitä mukanaan vaaleanpunaisessa prinsessalaukussa, johon oli näköjään kaunistautumisvälineiden lisäksi pakattu Nalle Puh -huuliharppu ja -tarra.

Kun nuorempi lapsi syntyi, oli sukupuoli jo merkityksetön. Olin huomannut, että selviän ainakin melko hyvin isyydestä, vaikka olin aikaisemmin ollut epävarma osaamisestani. Luotin siihen, että selviän jatkossakin, vaikka lapseni olisivatkin minulle mysteerisempää sukupuolta.

Ehkä minä jopa vielä opin ymmärtämään naisia hieman nykyistä paremmin. Ainakin hyväksyn sen, että ei se haittaa, vaikka en ymmärräkään. Ehkä minun ei kuulukaan ymmärtää.

Lue myös:
Mihin niitä poikia tarvitaan?
Nallekarista rahasampo
Saako miehellä olla pitkä tukka?

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

 

X