9-vuotias yksin puistossa – lapsi huostaan, äiti linnaan

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yksinhuoltajaäidillä oli ongelma. Töissä oli käytävä, mutta 9-vuotiaalle tyttärelle ei ollut hoitajaa tai hoitopaikkaa. Kouluakaan ei kesällä ollut. Aikaisemmin hän oli ottanut lapsen mukaansa työpaikalle, missä tämä oli kuluttanut aikaa pelaillen tietokoneella. Tietokone kuitenkin varastettiin, ja odottavan tytön aika kävi pitkäksi ilman viihdykettä.

Äiti päätyi taipumaan lapsen tahtoon. Tyttö meni työpäivän ajaksi puistoon leikkimään. Lounasaikaan lapsi käveli äidin työpaikalle syömään.

Tästä hyvästä lapsi otettiin huostaan. 46-vuotias vuotias äiti Debra Harrell on telkien takana.

Tapahtumat sijoittuvat North Augustan kaupunkiin Etelä-Carolinan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Asiasta kertoi paikallinen TV-asema WJBF.

*************

Voisiko tällaista tapahtua Suomessa? Kuinka toimisi meikäläinen lastensuojelu?

North Augustassa viranomaistoimet käynnistyivät, kun huolestuneet kansalaiset olivat tehneet asiasta ilmoituksen. Suomessa lastensuojeluilmoituksia tehtaillaan ennätysvauhtia. Joskus ne johtavat huostaanottoihin. Monet pitävät huostaanottojen perusteita kestämättöminä. Viranomaisia syytetään jopa mielivallasta.

Toisaalta viranomaistoimet koetaan myös riittämättömiksi. Surullisen Vilja Eerikan tapauksen johdosta joukko terveydenhuollon toimijoita ja sosiaalityöntekijöitä joutuu vastaamaan toimistaan oikeudessa. Ilmeisen selkeitä merkkejä vaarasta ei otettu riittävän vakavasti, ja seuraukset olivat traagiset.

Ei kuulostaisi lainkaan oudolta, että yksinään puistossa leikkivästä lapsesta joku huolestunut ihminen tekisi lastensuojeluilmoituksen. Joku sosiaalityöntekijä luultavasti joutuisi tutkimaan asiaa.

Äitiä ei Suomessa pistettäisi linnaan. Arvelisin, että hyvässä kunnassa saatettaisiin tarjota jotakin tukitoimia perheelle. Huonommassa asiat jätettäisiin sikseen. Huostaanotto kuulostaisi kohtuuttomalta.

Tarina kertoo, että Suomessa jonkun sosiaalityöntekijän laatimissa asiakirjoissa olisi mainittu huonon vanhemmuuden merkiksi jossakin perheessä väärin valmistettu makaronilaatikko. Amerikkalaistytön tapauksessa kukaan ei ilmeisesti huomannut huolestua siitä, että tämä lounasti usein äitinsä työpaikalla, McDonald’sissa. Suomessa tämä olisi kiinnittänyt luultavasti enemmän huomiota kuin päivien viettäminen puistossa.

Monet amerikkalaiset ovat kommentoineet tapausta muistelemalla omaa lapsuuttaan, jolloin he leikkivät päivät pitkät ties missä. Ei ollut edes kännykkää mukana. 9-vuotiaalla tytöllä oli. Ennen sitä pidettiin normaalina ja suositeltavana. Nyt sellaisen salliva vanhempi on rikollinen.

Minäkin leikin ja kuljin ympäriinsä kavereiden kanssa, kun olin 9-vuotias. Monesti reissut kestivät tuntikausia. Kaikki tekivät niin.

Omat lapseni eivät ole vielä lähelläkään sitä ikää, että antaisin heidän lähteä yksinään minnekään. En tiedä, koska se aika koittaa. En luultavasti jättäisi edes 9-vuotiasta yksin koko päiväksi.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka Suomen parjatut lastensuojeluviranomaiset suhtautuisivat tällaiseen tilanteeseen.

Päivitys: Korjattu alkua ja lisätty maininta siitä, että tyttö ei viettänyt päiviä koulussa kesäloman vuoksi.

Päivitys 23.7.2014: Debra Harrell on sittemmin vapautettu, ja hänen 9-vuotias tyttärensä on palannut kotiin. Harrellin asianajajan mukaan hän on saanut potkut McDonald’sista ja on tällä hetkellä työtön. McDonald’s kiistää erottaneensa Harrellin.

Lue myös:
Lastensuojelun ylimielisen selittelyn on loputtava

Aiheesta internetissä:
WJBF: North Augusta Mother Charged With Unlawful Conduct Towards A Child
MTV: 11 viranomaiselle syytteet Vilja Eerika –murhatapauksessa

ThinkProgress.org: McDonald’s Fires Mom Who Was Arrested For Letting 9-Year-Old Play In Park Alone
Huffington Post: McDonald’s Fired Mom Whose Daughter Played Outside While She Worked, Lawyer Alleges

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Usan ja Suomen erohan on myös siinä, että monissa osavaltioissa alle 12-vuotiaan jättäminen ilman täysi-ikäistä on laitonta. Täässä tapauksessa äiti siis rikkoi lakia(kin)..

Etelä-Carolinassa laki ei mitään tiettyä ikää määritä. Laissa puhutaan vain lapsen saattamisesta vaaraan jne. Se on aika tulkinnanvarainen, mutta luultavasti täsmentyy, kun siihen amerikkalaiseen tyyliin yhdistetään aikaisemmista tapauksista annetut tuomiot. Maksimituomio tuosta rikoksesta on kymmenen vuotta vankeutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X