Mihin niitä poikia tarvitaan?

Jaa kaverilleTilaa Seura

onkimassaOlisin halunnut pojan. Sain tyttöjä. Näin ollen isiä ja poikia perinteisesti yhdistäneet tekemiset jäivät minun osaltani kokematta. Eikö niin?

Isi sai kalakaverin.

Noin julistaa moni poikalapsen saanut tuore isä. Isät ja pojat puuhaavat kaikkea hauskaa ja miehistä yhdessä. Heillä on oma maailmansa, johon äideillä ja tytöillä ei ole asiaa. Isän tehtävä on siirtää ikiaikaiset miehisyydelle ominaiset tiedot ja taidot seuraavalle sukupolvelle.

Se on kunniatehtävä. Se tarjoaa myös luontaisen tavan isälle luoda oma erityinen suhde lapseen. Vanhempi ottaa jälkikasvunsa mukaan omaan maailmaansa ja siihen, mistä itse nauttii ja minkä kokee tärkeäksi.

Isät rassaavat poikiensa kanssa moottoriajoneuvoja. He potkivat palloa ja katsovat nyrkkeilyä. He tekevät nuotion ja paistavat makkaraa. Isä vie poikansa kalaan.

Mike Reynolds kirjoitti Huffington Postin blogissaan kymmenen kohdan listan asioista, joita ei voi tehdä, koska hänellä on vain tyttäriä. Toisen kohdan jälkeen hän huomasi, että loppuja hän voi itse asiassa tehdä tyttöjen kanssa aivan yhtä hyvin kuin poikien.

Minä pääsin eilen esikoisen kanssa ongelle. Hommaa oli suunniteltu pitkään ja hartaasti, mutta syystä ja toisesta se ei ollut aikaisemmin onnistunut. Olimme molemmat innoissamme.

Virittelin ongen kuntoon ja laitoin madon koukkuun. Tyttö viskasi syötin veteen kuin vanha tekijä. Kolme- ja puolivuotias kiskaisi ensimmäisen ahvenen laiturille ennen kuin olin saanut oman onkeni kalastuskuntoon.

Tytär osoittautui paremmaksi kalastajaksi kuin minä. Kymmenestä saamastamme kalasta hän nosti seitsemän. Syötäväksi asti kelpuutimme viisi suurinta, joista vain yksi oli minun pyydystämäni.

Iltapalaksi nautimme tuoreita ahvenia. Kyllä olivat hyviä. Ja kyllä minä olin ylpeä tyttärestäni.

Mihin niitä poikia tarvitaan? Kun nyt olen ymmärtänyt, että pärjään tyttöjenkin kanssa ja voin tehdä heidän kanssaan kaikkia niitä asioita, joita tekisin poikienkin kanssa, en jaksa mitenkään haikailla sen perään, että heidän sukupuolensa ei ole se, mitä alunperin toivoin.

Olen käynyt esikoisen kanssa soittopaikassa paukuttamassa rumpuja. Nuorempi tyttö tykkää potkia jalkapalloa. Nyt pääsin kalaankin.

Vielä tulee niitäkin asioita, joita en ymmärrä sen vuoksi, että olen omaksunut ne sukupuolelleni kuulumattomiksi asioiksi. En luultavasti koskaan innostu meikeistä, mutta arvelen, että tyttöjen mielenkiinto niihin vielä kohdistuu. Toisaalta en voi tietää, olisiko mahdollinen poikakin niistä kiinnostunut.

Ei siinä tainnut olla edes koskaan järkeä toivoa poikaa. Toive perustui menneiden aikojen maailmankuvaan, jossa miehillä ja naisilla ja tytöillä ja pojilla oli joustamattomat roolit. Jos vaikka olisinkin saanut pojan, en voi tietää, olisiko hän halunnut ahtautua perinteiseen miehen malliin. Minä ainakaan en olisi häntä sellaiseen pakottanut – kuten en pakota tyttöjäkään tyttömäisyyksiin.

En vaihtaisi kumpaakaan tytärtäni yhteenkään poikaan. Molemmat ovat omanlaisiaan pieniä ihmisiä, joihin minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua. On mahtavaa, että juuri he ovat minun lapsiani.

Lue myös:
Olisin halunnut pojan

Aiheesta internetissä:
Mike Reynolds / Huffington Post: The Great List of Things I Can’t Do Because I Only Have Daughters

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

 

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Todellakin tyttärien kanssa voi tehdä vaikka ja mitä. Meillä aikanaan isä otti mukaan ja opetti kalastamaan yms. Ei se sukupuoli nii määrittele mitä tekee tai ei tee.

Juuri näin.

Minä olen lapsena ollut paljon innokkaampi kalastaja kuin veljeni… mutta on noilla miehelläni ja pojallani silti omat yhteiset jutut, joista olen ulkopuolinen. Luulen kyllä, ettei se varsinaisesti liity sukupuoleen, vaan siihen, että heitä nyt vain sattuvat tietyt jutut kiinnostamaan, jotka eivät minua kiinnosta.

Mene ja tiedä sitten, miten paljon sukupuolella lopulta on tekemistä minkään kanssa. Voi hyvin olla, että kyseessä on enemmän vain ympäristöstä iskostunut käsitys siitä, minkälaisia meidän pitää olla, johon sitten olemme vain sopeutuneet. Onneksi nykyään ei ole enää niin tiukkaa noissa asioissa.

Upea kirjoitus. Eivät pelkästään vanhemmat kasvata lapsiaan. Vanhemmuus kasvattaa vanhempaa. 🙂

Näin on. Ja kasvaa pitää koko ajan. Yksinään ehkä vielä ehkä pärjäisi, mutta lasten kanssa tässä on vielä paljon kasvettavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X