Teksti:
Jussi Korhonen

pienihetkiAurinko paahtoi. Tuuli liehutti molempia rintakarvojani ja viilensi samalla ilman juuri sopivan lämpöiseksi. Lapset olivat lähteneet äitinsä kanssa ostamaan mansikoita. Minä olin yksin ja makasin selälläni laiturilla.

En ollut kuullut vasemmalla korvallani mitään kolmeen päivään. Lukioaikana terveydenhoitaja kehotti puhdistuttamaan ahtaat korvakäytäviäni kahden kuukauden välein ammattilaisella, mutta minä rupean toimiin vasta, kun ne ovat kokonaan tukossa. Tällä kertaa tukos oli ollut tavallista tiukemmassa. Kun se viimein irtosi, pääni täyttyi sihinällä, suhinalla ja kihinällä – kaikenlaisilla korkeilla äänillä, joita en ollut kuullut aikoihin.

Kuuntelin veden ääntä. Aallot löivät rantakivikkoon ja pärskähtelivät vasten laituria. Laiturin alta kuului vaimeampaa liplatusta. Äänet sekoittuivat tuulen suhinaan ja lossin kaukaisiin kolahduksiin.

Minulle tuli hieman huono omatunto. Olin jäänyt nauttimaan yksinäisestä hetkestä, kun olisin voinut lähteä viettämään yhteistä aikaa perheeni kanssa. Reilun kuukauden kuluttua lapset menevät päiväkotiin, ja vanhempien jatkuva läsnäolo päättyy lopullisesti.

Avasin silmäni. Taivaalla vaelteli muutama pilvi. Esikoisen mielestä ne olisivat luultavasti näyttäneet joiltakin eläimiltä. Jos kuopus olisi ollut paikalla, hän olisi arvatenkin hyppinyt ja huutanut.

Ilmatilan herruudesta ei ollut epäselvyyttä. Pisteliäämmät lentoeläimet eivät päässeet häiritsemään rauhaani, kun parikymmentä sudenkorentoa partioi ympärilläni. Välillä ne lensivät vain muutaman sentin päästä kasvojeni yläpuolelta. Yksinäinen leppäkerttu taivalsi halki rintakehäni.

Tunsin olevani tunkeilija hyönteisten maailmassa. Minusta tuntui, että olin liikaa.

Suljin silmäni ja keskityin uudestaan ääniin. Taisin nukahtaa hetkeksi.

Perhe palasi reissultaan. Loppupäivä oli jälleen täynnä elämää.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

X