Kuolema

Jaa kaverilleTilaa Seura

kuolemaKaikki kuolevat. Kuolema on lopullinen. Kuoleman kanssa on oltava tahdikas.

– Mikä paikka tämä on? esikoinen kysyi.

Olimme hautausmaalla. Oikaisemme sen läpi usein. Lapsille on terotettu, että siellä on käyttäydyttävä erityisen hyvin ja hillitysti, mutta koskaan aikaisemmin paikan varsinainen tarkoitus ei ole tullut puheeksi.

Kerroin, että ihmiset haudataan maahan, kun he kuolevat. Heitä voi käydä sitten muistelemassa haudan äärellä ja viedä sinne vaikka kukkia tai pimeämpänä vuodenaikana kynttilöitä. Asia jäi sillä kertaa siihen, mutta arvasin, että siihen palattaisiin vielä pian.

Eilen nuorempi tyttö oli tutustumassa äitinsä kanssa päiväkotiin. Vietimme esikoisen kanssa leppoisaa aamua poristen niitä ja näitä. Tyttö tiesi kertoa, että sieniä ei saa syödä, koska niissä saattaa olla myrkkyä. Tästä juttu jatkui hyvin pian kuolemaan.

Minusta on aina hyvä, jos vakaviinkin kysymyksiin päästään luontevasti lapsen oman kiinnostuneisuuden kautta. Meidän lähipiiristämme ei ole kuollut ketään sen jälkeen, kun lapset ovat syntyneet. Kuolemasta on kyllä puhuttu eläinten ja kasvien osalta, mutta ihmisten kohdalla sitä ei ole ollut pakko käsitellä.

Nyt tarjoutui oivallinen tilaisuus keskustella asiasta lapsen kysymysten kautta ja hänelle sopivaan tahtiin. Kovin syvällisiin kysymyksiin ei vieläkään päästy, joten keskustelu jatkunee taas jonakin sopivana hetkenä.

Monet lapset eivät ole niin onnekkaita, että pääsevät pohtimaan elämän vakavia kysymyksiä omaan tahtiinsa. Useat vanhemmat ovat joutuneet selittämään kuoleman lopullisuutta, kun ovat itsekin surun murtamia. Pahimmillaan kyse voi olla perheenjäsenestä.

Kuten niin monessa muussakin asiassa, pääsimme tässäkin ainakin esikoisen osalta helpolla. En tiedä, kuinka hyvin hän hahmotti koko asian, mutta ainakin sitä on nyt jollakin tavalla alustettu. Sekin oli hyvä, että selittäjäksi valikoitui oma vanhempi eikä esimerkiksi joku toinen lapsi.

Kuulin pihalla, että naapurin poika oli kuullut vanhemmalta lapselta, että mistä ja miten lapset saavat alkunsa ja syntyvät. Voi hyvin olla, että tarina lähtee jossakin vaiheessa kiertämään, ja pian koko pihapiirin pikkuisilla on käsitys omasta alkuperästään.

Selitys kuulosti minusta ihan hyvältä: isästä tullut siemen kasvaa äidin mahassa vauvaksi. Jotakuinkin noin olin ajatellut prosessia itsekin valottaa, jos se minun tehtäväkseni sattuu. Sopii vain toivoa, että tarina ei suusta suuhun kulkiessaan muutu kovin paljoa alkuperäisestä.

Syntymä tuntuu jotenkin kepeämmiltä asialta tarkentaa. Kuoleman kanssa pitäisi pystyä olemaan alusta lähtien tahdikas.

Kuinka sinä olet selittänyt kuoleman lapselle? Pääsittekö asiaan luontevasti vai tuliko tilanne eteen jonkun läheisen kuollessa?

Lue myös:
Uskonto päiväkodissa – uskomattoman vakaat harkinnat

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Ihan luontevasti me ollaan tuon 6v kanssa juteltu kuolemasta. Alunperin sitä kautta kun on löytynyt kuollut orava ja sitä tutkimme. Miten se ei yhtään enää liiku eikä hengitä. Ketään ihmistä emme ole menettäneet lapsen aikana joten se on vielä edessä. Hautuumaalla olemme puhuneet miten ihnmisetkin kuolevat kuten se kurre ja miten kuollut sitten haudataan.
Se osa olikin vaikeampi kun lapsi alko ikään kuuluvana pelätä vanhempiensa kuolemaa. Piti ihan viisaammalta kysyä mitä vastata tähän asiaan. Niin se vaan on vastattava kun lapsi kysyy, olkoonkin vaikea aihe kuten kuolema.

Minä olen yrittänyt valmistautua näihin suuriin kysymyksiin parhaani mukaan, mutta ikinä ei voi tietää, että mitä jatkokysymyksiä sieltä tulee. Tällä tavallahan sitten vanhempien maailmankatsomus ja arvot siirtyvät ainakin joiltakin osin seuraavalle sukupolvelle. Täytyy yrittää olla viisas vastauksissaan.

Meillä on sellainen tilanne, että esikoinen syntyi kuolleena rv 39. Kuopus on nyt 2v. Esikoisen haudalla vieraillaan tietysti usein ja olen sanonut, että mennään moikkaamaan Veikkaa jne. Haudalla on pari pikkuautoa, joilla kuopus aina ajelee ja kun lähdetään niin annetaan Veikalle lentosuukkoja. Vielähän ei 2v ymmärrä mutta täytyy miettiä miten kertoa asiasta…

Oi, onpa surullista. Kuulin ja luin tämän postauksen myötä paljon surullisia tarinoita. Meidän perheessä on todellakin syytä olla tyytyväinen, että olemme olleet tässä ja niin monessa muussa asiassa niin onnekkaita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X