Teksti:
Jussi Korhonen

huono-aitiMinä olisin huono äiti. Onneksi en ole nainen. Koska olen vain isä, minulta ei paljoa vaadita.

Naiset ovat paineessa. Huolittelematon äiti on arveluttava. Lapset on puettava harkiten. Varsinkaan viinaan ei sovi kajota. Isille riittää paljon vähempi. Pelkästään se on hienoa, että isä ylipäätään on lasten kanssa: Hyvä, että edes yrittää, vaikka eihän siitä mitään tule. Ei mieheltä voi sen enempää odottaa.

Kävin viime viikolla esikoisen kanssa Alkossa. Ostin sivistyneesti kolme pullollista kallista tuontiolutta, mutta luultavasti jo pelkkä piipahdus viinakauppaan on jonkun mielestä vähintäänkin huolestuttavaa: viedä nyt pieni ja viaton ihminen viinapiruja vilisevään paikkaan.

Kukaan ei sanonut mitään, eikä olisi pitänytkään.

Jälkeenpäin tuli mieleeni nettikeskustelu, johon törmäsin jokunen aika sitten. Siinä moitittiin erästä äitiä, joka oli ollut lapsen kanssa kaupassa.

Kukaan keskustelijoista ei tuntenut äitiä henkilökohtaisesti. Hän ei ollut vaikuttanut humalaiselta. Mitään ei yleensäkään tiedetty – vain se, että hän oli ostanut suuren määrän alkoholia.

Se riitti herättämään huolen.

Keskustelun aloittaja kysyi, että olisiko hänen pitänyt tehdä jotain. Suurin osa vastauksista oli järkeviä: aloittajalle huomautettiin, että pelkät ostokset eivät kerro mitään. Joukosta löytyi kuitenkin niitäkin, joiden mielestä huoli oli aiheellinen. Erilaisia toimenpiteitä ehdotettiin vastaavien tilanteiden varalle.

Kun minä punnitsin oluthyllyllä eri vaihtoehtoja, saattoi joku hyvinkin paheksua etäältä. Mieli oli kuitenkin luultavasti turvallinen: Miehet nyt juovat niitä kaljojaan. Sellaisia ne ovat. Onhan lapsella sentään äiti.

Jos taas viinaostoksilta olisi tavattu äiti, olisi joku huolestunut kansalainen voinut hätääntyä, koska kukapa siitä lapsesta silloin huolen pitäisi, kun äiti juo itsensä tiedottomaksi. Kossuhyllyn katveessa olisi ruvettu haromaan  lastensuojelun hätänumeroa pikavalinnasta. Tai lähetetty kauhistunut viesti Facebookiin.

Isien kanssa ei ole niin tarkkaa. Isä voi esimerkiksi hyvillä mielin antaa lasten lähteä ulos vaikka minkälaisissa vaatteissa. Ei sitä kukaan tuomitse. Se kuuluu asiaan.

Luulen, että huomaan ainakin useimmiten, jos pukineet ovat hullusti. Se ei minua kuitenkaan haittaa, jos asusteet ovat säätilaan sopivat ja lapsi on ne itse pukenut suurella vaivalla ja ajatuksella. Huomautan kyllä, jos havaitsen omituisuuksia, mutta mikäli pukija ei halua korjauksiin ryhtyä, sopii se minulle mainiosti.

Äideille ei sellainen huolettomuus käy. Siinä on kunnia kyseessä. Monimutkaisten sosiaalisten rakennelmien sokkeloissa ei moisiin harha-askeliin ole varaa.

On aika helpottavaa, että minulla ei ole paineita olla hyvä äiti.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mainos

Mainos

Kommentointi

Niin totta niin totta! Itse yritän kovasti olla välittämättä ja olla tarkoituksella ei niin hyvä äiti.

Täydellisyydessä onkin aina jotakin vähän kummallista.

Mä olen henkisesti Isä.

🙂

Tulee mieleen tapaus jossa isäni oli pukenut pikkusiskoni (oisko sillon ollut n.3v) yöpaitaan 😀 Eipä lasta haitannut, ja isä ei tajunnut. Kyllä varmaan ois äitiä paheksuvasti katottu, jos ei lastakaan osaa päivävaatteisiin pukea. Ja ihmettelen myös tuota alkoholi asiaa. Mitä sitten vaikka se äitikin sielä alkossa lasten kanssa käy? Eihän ostokset välttämättä edes itselle ole. Sun postaukset on kyllä tosi mielenkiintoisia ja niitä mielellään lukee 🙂

Kiitos!

En nyt sano, että olisin joskus erehtynyt luulemaan yöpaitaa päiväpaidaksi, mutta ymmärrän hyvin, jos jollakin on hankaluuksia erottaa niitä toisistaan.

Itse en kuulu ihmisiin joka paheksuisi vaikka kumpi tahansa vanhemmista ostaisi alkosta, mutta silti itse taas en kehtaa vauvan kanssa mennä alkoon…en tiedä, vissiin ”pelkään” näitä katseita seläntakana. Vaikkakin tämä varmasti olisi ihan turhaa kun ostos olisi 1 pullo hyvää valkoviiniä illan hiljaisuuteen. Hyvä kirjoitus taas sinulta!

Kiitos. Eihän siihen oikeasti kenenkään maailman pitäisi loppua, jos Alkossa asioi, mutta joillakin on ilmeisesti hirveän suuri tarve saada olla niin kovin hyviä ihmisiä.

Miten aina osutkin naulan kantaan?

Aivan loistava kirjoitus, juuri noin se todellakin tuntuu olevan.

🙂

Osuvasti kirjoitettu! Äitinä, naisena, kiinnitän kieltämättä esteettisiin seikkoihin huomattavasti enemmän huomiota kuin mieheni. Mutta omasta päästähän tuo on kiinni, itse olen tarkempi ja miehelle ei ole niin justiinsa. Hyviä postauksia, tähän pystyi samaistumaan!

Minua valistettiin tuossa, että joissakin perheissä menee kuulemma toisin päin niin, että isät ovatkin niitä tarkempia. Ei pitäisi yleistää, mutta kun se on niin hauskaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X