Teksti:
Jussi Korhonen

Hyppään ennemmin viidennestä kerroksesta - sähkötupakkaSanovat, että sähkötupakan myyntiä ei tulisi sallia, koska sen turvallisuudesta ei ole näyttöä. Sanovat, että sähkötupakointi on hengenvaarallista, vaikka siitä ei ole näyttöä.

Minä lopetin tupakoinnin kuukausi sitten. Vetäisin viimeiset savut, kun odottelin postilaatikosta kolahtaneen sähkötupakan latautumista. Sen jälkeen en ole tupakansavua keuhkoihin imenyt. En edes halua.

Sähkötupakka ei kuitenkaan auta tupakoinnin lopettamisessa. Tai siis sitä ei ole aukottomasti todistettu, joten näin ei voi sanoa.

Ylen A-Studion haastattelemat asiantuntijat rohkenevat tutkimustulosten puutteesta huolimatta ottaa voimakkaasti kantaa sähkötupakkaa vastaan.

– Tämä on yksi tapa tuoda tupakka normaalin elämän osaksi, sallituksi ja hyväksytyksi, siviilioikeuden emeritusprofessori Erkki Aurejärvi jyrisee.

Hän ei välitä siitä, että tupakalla ei ole sähkötupakan kanssa muuta tekemistä kuin nimi. Sähkötupakasta imetään höyryä, jota laite muodostaa sen sisälle annosteltavasta nesteestä. Neste ei sisällä tupakkaa, mutta sen muu sisältö hirvittää toista asiantuntijaa.

– Siellä saattaa olla aineita, mistä ei tiedetä mitään. Pitkäaikaiskäytöstä ei tiedetä mitään, Terveyden ja hyvinvointilaitoksen ylilääkäri Antero Heloma kertoi A-Studiolle.

Hän tietää kuitenkin, että sähkötupakka ei ole yhtä haitallista kuin varsinainen tupakka. Vaikka pitkäaikaiskäytöstä ei tiedetäkään mitään.

Erikoislääkäri Kristiina Patja lisää vettä myllyyn.

– Tosiasia on se, että tupakointi aloitetaan aina lapsena. Siellä on tupakkateollisuuden intressi: saada lapset kiinnostumaan tästä tuotteesta, hän toteaa A-Studiolle sähkötupakasta.

Kun jutussa puhutaan niin kovasti tutkimuksista, niin lähden siitä, että korkeasti koulutettu lääkärikin tuntee tieteen pelisäännöt. Minä tiedän useammankin henkilön, jotka ovat aloittaneet tupakoinnin myöhemmin kuin lapsena. Näin ollen Patjan väite siitä, että tupakointi aloitetaan aina lapsena ei pidä paikkaansa. Se ei ole mikään tosiasia.

Sähkötupakkateollisuuden, kuten muunkin liiketoiminnan, motiivi on raha. Voi hyvin olla, että tuohta halutaan tahkota koukuttamalla lapset trendikkäisiin sähkötupakoihin. Erikoislääkäri puhuu kuitenkin enemmän kuin tietää. Valitettavasti tuollaisen lausunnon myötä asiantuntijan uskottavuus kärsii. Juuri muuta hänen sanomisiaan ei jutussa tosin siteeratakaan.

Hysteria tuntuu olevan nyt suuri. Sähkötupakasta on valtava halu saada luoda peto. Myönnetään, että se ei ole nykytiedon valossa yhtä haitallista kuin perinteinen poltettava tupakka, mutta silti se halutaan kieltää jopa suuremmalla innolla.

THL:n Heloma kertoo A-Studion mukaan, että tehtyjen tutkimusten valossa vaikuttaa siltä, että sähkötupakka ei auta eroon nikotiiniriippuvuudesta.

Minä en osaa sanoa siitä vielä mitään, mutta tupakasta minä olen päässyt eroon. Jo se on minun mielestäni hyvä asia. En elä sellaisessa kuvitelmassa, että sähkötupakan höyryttely olisi terveellistä. Se on luultavasti haitallista, mutta joka tapauksessa se tuskin on yhtä haitallista kuin poltettava tupakka.

Näin ollen pidän sähkötupakkaan siirtymistä toistaiseksi omalla kohdallani parempana ratkaisuna kuin tupakoinnin jatkamista.

Vielä parempi olisi tietysti, jos en käyttäisi mitään nikotiinituotteita. Jatkan osaltani ihmiskoetta sähkötupakan hyödyistä. Rupean pian käyttämään nikotiinipitoisuudeltaan miedompaa nestettä. Tavoitteena on lopettaa ennen pitkää kokonaan.

En voi olla varma, onnistuuko se, mutta joka tapauksessa suunta on parempi. Vaikka onnistuisinkin, kuten tarkoitus on, lopettamaan nikotiinin käytön kokonaan, sekään ei todista mitään kenenkään muun kuin minun osaltani.

Mutta voisiko olla niin, että sähkötupakka olisi kansanterveyden kannalta parempi vaihtoehto kuin poltettavat savukkeet? Jos niiden avulla useampi voisi elää terveempää elämää, luulisi sen olevan hyvä juttu. Nyt asiaa ei tiedetä, kun ei ole tutkittu.

Tutkikaa sitten, hyvät ihmiset. Todistakaa jotakin suuntaan tai toiseen. Nyt mennään arvailemalla, eikä se ole oikein kunniaksi aihetta kommentoiville asiantuntijoille.

– Hyvä asia olisi se, että lopettaa nikotiinin käytön. Savuketta polttaessa se on kuin hyppäisi kymmenennestä kerroksesta asvalttiin, mutta sähkötupakasta vaikka viidennestä, kertoo siviilioikeuden emeritusprofessori Erkki Aurejärvi A-Studiolle.

Vai niin. Jos kerran näin on ja jos on pakko hypätä, niin minä hyppään ennemmin sieltä viidennestä kerroksesta.

*************

A-Studion juttu on jokseenkin hutiloiden tehty. Etenkin varsinaisen jutun vieressä oleva faktalaatikko on surullinen näky. Se sisältää yhden räikeän asiavirheenkin: siinä väitetään, että sähkötupakka “muistuttaa ulkonäöltään tavallista tupakkaa”.

Vaikka monet sähkötupakat muistuttavatkin tavallista tupakkaa, ei yleistystä tulisi tehdä. On olemassa useita erilaisia sähkötupakkamalleja, jotka eivät muistuta lainkaan tavallista savuketta. Edes minun melko tavallinen höyryttimeni ei oikeastaan muistuta savuketta sen enempää kuin vaikka kynä tai joku muu ohut pitkänomainen esine.

Asiantuntijoiden kommentit vaikuttivat hyvin kummallisilta, mutta koska juttu muutenkin jätti toivomisen varaa, on hyvin mahdollista, että juttuun valikoidut lausahdukset saavat sanojansa vaikuttamaan hölmöiltä vain sen vuoksi, että juttu on huonosti tehty.

Se, että siviilioikeuden emeritusprofessori on päästetty kommentoimaan sähkötupakan terveysvaikutuksia on jo peräti naurettavaa. Ainakaan jutussa ei tule ilmi mitään sellaista, jonka vuoksi häntä voitaisiin pitää terveysvaikutusten asiantuntijana sen enempää kuin minuakaan.

Antakaamme näin ollen toistaiseksi armoa asiantuntijoille. Ehkä he eivät sentään ihan noin typeriä ole. Ehkä juttu vain on huonosti tehty, mutta pakko siihen oli tarttua.

*************

En suosittele mitään nikotiinituotteita kenellekään. Kenenkään ei tulisi aloittaa niiden käyttämistä ja heidän, jotka nikotiinia käyttävät, kannattaisi lopettaa tavalla tai toisella. Kokemuksiani ei tule yleistää koskemaan ketään tai mitään muuta kuin itseäni.

Lue myös:
Hyvästi rakas. Löysin uuden.
eli siitä, kuinka lopetin tupakoinnin.

Aiheesta internetissä:
Yle / A-Studio: Professori: ”Sähkösavukkeen polttaminen on kuin hyppäisi viidennestä kerroksesta asvalttiin”
Yle: WHO kehottaa kieltämään sähkötupakoinnin julkisissa tiloissa

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

 

 

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Aurejärven asiantuntemus perustunee tupakkaoikeudenkäyntien myötä kertyneeseen tietopohjaan. http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Erkki_Aurej%C3%A4rvi

Sen soveltuvuus sähkötupakkaan ei kuitenkaan liene itsestäänselvyys.

Voi olla, että Aurejärvi on pätevä arvioimaan sähkötupakan vaaroja. A-Studion jutusta se ei kuitenkaan käy ilmi, sillä siinä hänet esitellään vain siviilioikeuden emeritusprofessorina. Sen perusteella hän vaikuttaisi erinomaiselta asiantuntijahaastateltavalta johonkin siviilioikeutta käsittelevään juttuun. Tämän aiheen kohdalla auktoriteetti jää osoittamatta.

jos siinä ei tapahdu polttamista niin ei kai silloin käryjä ja haisuja pääse naapureillekaan? hemmetin hyvä ja kannatetettava asia jos näin on

sittenhän se ois hyvä, sivullisten ei tarvitse kärsiä

Ei haise miltään, ei synny savua. Se etu siinä on, mutta en minä niitä höyryjä kuitenkaan varsinkaan lasten silmille puhaltele. Eivät sen höyryttelijän ulos hengittämät kaasut kai niin kuolemanvaarallisia ole, mutta tuskin niistä varsin hyötyäkään kenellekään on.

Jos sähkötupakan avulla pääsee irti oikeasta tupakasta on se ehdottomasti hyvä juttu. Monta tuttua tiedän jotka on sähkötupakan avulla päässyt irti normi sätkästä. Mielummin itsekin valitsisin tuon viidennenkerroksen hypyn jos polttaisin 😀

Todella hyvä ja tärkeä kannanotto! Olen täysin samaa mieltä ja jotenkin tuntuu, että tämä kaikki vastutus on keksittyä ja lobattua!

Vastaa käyttäjälle Jussi Korhonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X