Teksti:
Jussi Korhonen

kotihoidontuki-leikkaus

Hallitus leikkaa kotihoidontukea. Perheet, lapset tai edes tasa-arvo eivät merkitse asiassa. Kyse on silkasta säästöstä, vaikka muuta väitettäisiinkin.

Samalla, kun yhteiskunta on muutenkin tasa-arvoistunut, on kehitys iskostunut myös koteihin. Sukupuolien erot eivät ole hävinneet, mutta jako miesten ja naisten töihin ja tehtäviin ei ole enää niin jyrkkä.

Isät eivät kuitenkaan jättäydy työelämästä kotiin hoitamaan lapsia. Kotihoidontukea maksetaan vain ani harvalle miehelle. Valtiovalta on tarttunut tähän vääristymään ja käyttää sitä tekosyynä viedessään perheiltä mahdollisuuden päättää lastensa hoidosta.

Hallitus leikkaa kotihoidontukea, mutta naamioi leikkaukset tasa-arvon edistämiseksi.

Isät ovat läsnä lapsiensa elämässä aikaisempaa enemmän. Uskallan kertoa totuutena, että oman lapsuuteni päivistä on tässä asiassa tultu suuri harppaus kohti tasa-arvoisempaa todellisuutta, vaikka mitään tutkimustietoa minulla ei olekaan esittää väitteeni tueksi.

Tutkimustietoa ei ole myöskään hallituksella, kun se esittää, että kotihoidontukiajan jakaminen tasan isän ja äidin kesken toisi äidit nopeammin takaisin työelämään, toteaa Ylen haastattelema Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Minna Salmi.

Taloudellisesti kotivanhemmuus ei ole liki koskaan järkevää. Kotihoidontuella ei herroiksi elellä. Edes verrattuna esimerkiksi työmarkkinatukeen se ei ole houkutteleva. Täsmällisten vertauslukujen esittäminen on vaikeaa, koska kotihoidontuen päälle voi saada esimerkiksi joissakin kunnissa maksettavaa kotihoidontuen kuntalisää.

Selvää kuitenkin on, että missä hyvänsä työpaikassa tulot ovat suuremmat.

Kyse on tahdosta. Kotivanhemmuus on arvovalinta. Vaikka se on antoisaa aikaa aikuisillekin, se pitäisi voida perustella sillä, minkä kukin perhe kokee lapsen parhaaksi.

Tähän on toistaiseksi ollut valtion tukema mahdollisuus. Hallitus haluaa sitä nyt heikentää.

Jos isät haluaisivat, he jäisivät sankoin joukoin kotiin jo nyt. Siihen olisi nykyisen järjestelmän puitteissa erinomainen mahdollisuus. Monikaan ei näin tee. Tilannetta ei merkittävästi muuta, vaikka minä kuinka suosittelisin isiä jäämään kotiin. Sitä ei tee myöskään hallituksen tukikikkailu.

Minä suosittelen kahden koti-isyysrupeaman kokemuksella kaikkia isiä jäämään kotiin lapsia hoitamaan edes lyhyeksi ajaksi. Yhteinen aika on antoisaa. Se on korvaamatonta. Meille isille ei tipahda luontaista yhteyttä lapsiimme raskauden, synnytyksen ja imetyksen muodossa; meidän on luotava tuo yhteys itse. Jo pari kuukautta kotona auttaa tässä asiassa merkittävästi.

Uskon myös, että tällä tavalla syntyvä läheinen suhde on myös lapselle hyväksi.

Vaikuttaisi siltä, että kotihoidontuen leikkaamisesta päätettäessä ei ole juuri mietitty, mikä on lapselle hyväksi – ei, vaikka toimet kohdistuvat ankarimmin lapsiin. Perheiden mahdollisuutta valita ulkopuolisen päivähoidon ja kotihoidon välillä heikennetään, kun kotivanhemmaksi ei voi enää valtion tukemana valikoitua se vanhemmista, jolle homma paremmin syystä tai toisesta sopii.

Jos isä ei voi tai halua kotiin jäädä, on lapsi pian heitettävä päiväkotiin, vaikka äiti olisikin valmis kotihoitoa jatkamaan. Varsinkin pienille lapsille kotihoito on paras vaihtoehto, vaikka tätä ei välttämättä voikaan yleistää koskemaan aivan jokaista perhettä.

Nyt säästökiimainen hallitus haluaa yhä useamman lapsen yhä nuorempana päivähoitoon, vaikka ne säästötkin ovat varsin kyseenalaisia. Päiväkoti on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpi hoitopaikka kuin lapsen oma koti. Siinä missä valtio säästää tukirahoissa, kunnat häviävät päivähoitokustannuksissa.

Ehkä taustalla kummittelee myös halu siirtää kuluja valtion progressiivisen tuloverotuksen kukkarolta kuntien tasaverojen kontolle.

Kotihoidontuen uudistamisen ääneen lausutuista perusteluista on hankala löytää logiikkaa.

Suoraselkäisempää olisi kertoa avoimesti, että nyt leikataan, koska siitä tässä on oikeasti kysymys.

*************

Kotihoidontukeen kaavaillut leikkaukset kariutuivat kokoomuksen ja SDP:n eripuraan. Hallitus hautasi hankkeen alkuvuodesta 2015. Haave kuitenkin elää: esimerkiksi kokoomus vaatii vuoden 2015 eduskuntavaaleihin tähtäävässä työlistassaan tuen leikkaamista.

Lue myös:

Kuinka minusta tuli koti-isä?

Aiheesta internetissä:

Ylen: Isät kotiin ja äidit töihin – hallituksen tavoite on tutkijan mukaan ”epärealistinen”

Suomen Kuvalehti: Professori Liisa Keltikangas-Järvinen: Alle 2-vuotiaan paikka ei ole päiväkodissa

Kokoomuksen työlista 2015

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

X