Teksti:
Jussi Korhonen

lapsen-mielikuvitus-punkki-pureeElän maailmassa, jossa punkit purevat otsasta ja sängyn alla on kalakeittoa. Miksipä ei jonkun nenä voisi ajella kaupungilla valtioneuvoksena esiintyen?

Oli jo aika myöhäinen ilta. Makasin vatsallani lastenhuoneen lattialla. Esikoinen halusi pelata toukkapeliä.

Lautapelin nimi on oikeasti Choco. Siinä on tarkoitus kerätä suklaanappeja. Noppa kertoo, pitäisikö napissa olla kuva kirsikasta vai maapähkinästä. Me kutsumme pähkinöitä pavuiksi. Jos sattuu löytämään napin, jossa on toukan kuva, joutuu luovuttamaan yhden löytämistään napeista pois.

Esikoinen ei tykkää toukasta. Se eliminoidaan yleensä jo ennen pelin alkua.

Tällä kertaa hän pysähtyi tutkimaan sääntöpaperia. Hän julisti lukemaansa.

– Jos ei löydä montaa papua, voi tulla itku. Jos ottaa siskolta napin ja sille tulee paha mieli, niin täytyy pyytää anteeksi.

Pidin kuulemiani sääntöjä viisaina, mutta ihmettelin ääneen, että lukeeko paperissa todellakin noin, kun en ollut itse tuollaisia pykäliä aikaisemmin huomannut.

Tyttö nousi seisomaan ja vakuutti, että niin siellä lukee.

– Iskä, leikitäänkö, että sinä olet penkki?

Hän asettui istumaan selkäni päälle ja jatkoi uusien sääntöjen luettelemista.

– Jos pikkusiskolle tulee paha mieli, niin sitä voi halata, kuului viimeinen sääntö.

Pestini penkkinä päättyi ja kaikki asettuivat paikoilleen. Kuopus sai nuorimpana aloittaa. Peli päättyi kaaokseen jo ennen ensimmäisen kierroksen loppumista. Väsynyt nuorimmainen ei jaksanut odottaa omaa vuoroaan, vaan ryhtyi kääntelemään pelinappuloita ja haalimaan niitä itselleen.

Esikoista ei pelin pikainen loppuminen harmittanut. Hänellä oli valmiiksi uusi idea

– Iskä, leikitäänkö sellaista leikkiä, että minä olen punkki ja puren sinun otsaa?

Vanhempi tyttäreni nakersi leikisti minun päätäni. Nuorempi leikki juovansa kahvia Choko-pelin suklaanapista.

Esikoinen löysi jostakin käteensä dinosaurusnäyttelystä saamansa pienen muovihirmuliskon.

– Siinä sinulle oma pikku punkki. Se ei pure. Sen nimi voisi olla Steblabunkki, tyttö piipitti pienen punkin äänellä. – Heippa. Minä menen nyt omaan kolooni syömään.

Tyttö ojensi dinosauruksen minulle ja ryömi sängyn alle.

Kuopus oli asetellut lautapelin kotelon kannen itselleen päähineeksi.

– Kato, isi: hattu! hän nauroi.
– Mmm, kalakeittoa, kuului pieni ääni sängyn alta.

*************

Yksi lempinovelleistani on Nikolai Gogolin Nenä. Siinä kollegioasessori Kovaljovin karkuteille lähtenyt nenä ajelee hevosvaunuilla pitkin Pietaria esiintyen valtioneuvoksena. Joskus lasten kanssa pääsee keskelle sellaisia tarinoita, että täytyisi olla mestarikirjailija, jotta sellaisia voisi keksiä. Täytyisi olla mestari, että niitä voisi edes niiden arvolle sopivasti kuvailla.

Olen täytellyt päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelman lappuja. Niissä kysytään jotain mielikuvituksesta. En tiedä vielä, mitä vastaan, mutta ainakin sitä mielikuvitusta on.

Lue myös:
Minä pelkään

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

X