Jengiväkivallasta järkyttyneet huutavat skinejä apuun

Jaa kaverilleTilaa Seura
Helsingin jengiväkivallasta järkkyttyneimmät kelpuuttaisivat skinheadit apuvoimiksi

Helsingin jengiväkivallasta järkkyttyneimmät kelpuuttaisivat skinheadit apuvoimiksi

[MV-LEHTI ON VARASTANUT JA JULKAISSUT SIVUILLAAN LUVATTA JA LAITTOMASTI TÄMÄN KIRJOITUKSEN. TÄMÄN BLOGIN KIRJOITTAJALLA EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ MV-LEHDEN KANSSA. LUE LISÄÄ KLIKKAAMALLA TÄSSÄ.]

Katujengin väkivaltarikoksista järkyttyneet suomalaiset hakevat syyllisiä ja jopa Ku Klux Klan ja skinheadit nähdään mahdollisina ratkaisuina. Keräsin joukon rajuja kommentteja eri keskusteluista.

Suomessa on aiheellisesti kohistu Helsingissä riehuneesta katujengistä, joka on syyllistynyt rajuihin pahoinpitelyihin. Tekojen uhrit ovat olleet lapsia ja nuoria.

Aiheesta kertoneen MTV:n mukaan tekoja on sattunut jo noin 70. Poliisi pitää mahdollisena, että eräänlaiseksi peliksi luonnehdittu ilmiö ei ole vielä ohi ja että siihen liittyvä väkivalta voi vielä jatkua.

Kansanedustaja Tom Packalén (ps) tietää, että osa väkivaltajengin maahanmuuttajataustaisista nuorista on kertonut suoraan, että heidän tekojensa motiivit ovat rasistisia ja että he haluavat vahingoittaa kantasuomalaisia.

Ylen haastatteleman ylikomisario Tuomo Lotan mukaan väite väkivallan kohdistumisesta nimenomaan kantasuomalaisiin ei pidä paikkaansa.

Tuomiot on kuitenkin monessa torpassa julistettu. Asiasta seurannut keskustelu kertoo monen suomalaisen järkytyksestä. Packalénin blogikirjoituksen kommenteissa on vielä huomattavissa pohdiskelevaa sävyä, mutta muualla monet syyttävät tapahtuneesta avoimesti syytettyjen etnistä taustaa. Kärkkäimmät uhoavat olevansa valmiita vastatoimiin.

Kokosin otoksen oikeiden ihmisten oikeasti kirjoittamia ja julkaisemia kannanottoja Helsingin jengiväkivaltaa käsitelleistä keskusteluista.

Varustautumista ja korpioikeutta

Turvattomuuden tunne nousee esiin useassa kommentissa. Jotkut kokevat, että kansalaisten on syytä jopa aseistautua ulos lähtiessään. Myös korpilakia muistuttava, tuomioistuimet ohittava rangaistuskäytäntö saa kannatusta.

”Tuolla saunan takana on tilaa, tollasille koville jätkille.Monikohan tietää kuinka hitaasti ja syvälle voi mutahauta viedä? Siinä kerkiää ajattelemaan, että mikä meni vikaan.Eiköhän ne opi sen, että sitä saa mitä tilaa…”

”1. Jaakko (nimi muutettu): Kyllä täällä Jyväskylässäkin on aika kirjava tarjonta päivällä, kun normaali-ihmiset käy töissä. Iltaisin pitäis olla vissiin sarjatuliase mukana.”

”2. Pitääkö iltakävelylle ottaa jo kättäpidempää mukaan…”

”3. kättäpidemmällä tuskin kerkee..mut yksin ei pärjää ku ne tulee ryhmänä. ..jaakko taitaa olla oikees..jotain nopeempaa kandee mukana olla. Poliisit ei paikalle ehdi=D ja tuskin uskaltaa.”

”Pitääkin antaa pojalle ase mukaan”

Syyllisiä etsitään myös mahdollistajista

Kansanedustaja James Hirvisaari (m11) löytää Facebook-kommentissaan myös rikoksiin välillisesti vastuullisia.

– Se, että nuo riivatut riehuvat Suomessa, on yksin suvakkinatsiämmien syy, kansanedustaja lataa.

Osa kommentoijista osaa nimetä suoraan poliitikkoja, joiden he katsovat olevan vastuussa.

”Tämä on siis palkka kaikesta ? Herätys kukkahattu-Räsänen!”

Monet osoittavat syytöksensä kuitenkin yleisemmin. Vastustajaksi koettu vihervasemmisto on suosittu sylkykuppi.

”Eiköhän vihervasemmistolla ole suuri osuus siitä, että näitä keskusteluja tarvitsee edes käydä”

”mielenkiinnolla odotan vihervasureitten puolustus tulvaa näitten (syytettyjen) tekosista. syyhän ei koskaan ole niissä vaan meidän ahdasmielisessä suhtautumisessa vieraita kulttuureja kohtaan.”

Lastenvaunut rullaavat jälleen

Edellisen maahanmuuttoon liittyneen kohun keskeiset väittämät eivät ole ehtineet keskustelijoilta unohtua. Moni manaa tässäkin yhteydessä sitä, kuinka he kokevat maahanmuuttajien sosiaalietuuksien olevan liian suuria ja/tai suurempia kuin kantasuomalaisilla.

”Kun meidän kaupunkiin tuli pakolaisia koitin olla suvaitsevainen..mutta ensinnäkin se eriarvoisuus kantaväestön kans mitä kaikkia etuja he saivat..he ajelevat hienoilla autoilla,on uudet vaatteet ja pyörät ja silti hyyssätään ja avustetaan.sielä ne on jonosa,kun jostai avustuksia jaetaan.Sitten alkoi rikokset ja se käytös joka on niin ylimielistä ja töykeää.”

”mitään positiivista en kyllä voi maahanmuuttajista sanoa eikai sitä yleistää saa mutta jotenki tuntuu että eipä heillä hirveän hyvä motivaatio oo millekään ruveta. välillä pistää vihaksi ku näytästää et hyö ovat etusijalla kaiken tuen suhteen, vaikka omissa asioissammekin ois rutkasti parantamisen varaa..”

”Saakohan valkoinen mies samat edut niistä paikoista mistä nämäkin veijjarit ovat tulleet..?!”

Luottamus järjestelmään horjuu

Monet Helsingin jengirikoksiin kantaa ottaneista eivät luota järjestäytyneen yhteiskunnan kykyyn vastata ongelmiin. Erityisesti rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien maastakarkotuksia vaaditaan lisättäviksi. Eräät esittävät ratkaisuiksi epävirallisia menetelmiä.

”Minussa nämä ainakin herättävät suunnatonta pelkoa. Tämmöinen touhu ei vaan istu suomalaiseen yhteiskuntaan. Jossain muualla kaulojen katkominen on arkipäivää niinkuin viime aikojen uutisista on saanut lukea, näitä barbaarisia arvoja ylläpitävien ’ihmisten’ pitäisi visusti pysyä kotimaissaan ja jättää meidät suomalaiset rauhaan! Kyllä saisi karkottaa pois maasta. Ei armoa.”

”Sille linjalle vaa täälki, et jos eivät osaa käyttäytyy ja törkeit rikoksii ni takas vaa…KOKO SUKU!!”

”Kyllä jokainen liha kuria tottelee, pitäis poistaa maasta rikolliset mashanmuuttajat.Arvioida avun tarve uusiksi.”

”takas vaa sinne mistä tulluki ku mitää ei kunnioiteta”

”Järjestelmässä on suurin vika, kun eivät potki rikollisia ensirikoksesta ulos! Järjetön järjestelmä.”

”Pistää vihaksi noi jengit varsinkin kun ne on maahanmuuttajia tai etnisistä ryhmistä!ois täällä helsingissä skinejä jotka antais turpiin!saihan ne joensuun ja lieksan aisoihin”

”Missä ku klux klaani”

Myös liki ongelmaan kuin ongelmaan ehdotettu ratkaisu löydetään keinoksi käsitellä tätäkin tilannetta.

”Suomessa vankilayö maksaa muutaman satasen per vanki. Venäjältä tms voisi saada ostettua täyspalvelun parilla kympillä. Jos voisi sinne lähetellä nämä ulkomaiset rikolliset ja suomalaisistakin pidemmän tuomion saaneet.”

*************

Kursivoidut lainaukset on irrotettu eri nettikeskusteluista. Osaa niistä on siistitty, mutta pääosin ne ovat alkuperäisessä muodossaan. Kommentit eivät ole numeroitua kolmen kommentin sarjaa lukuun ottamatta esittämisjärjestyksessä, vaan olen järjestellyt ne aihepiireittäin.

En ottanut tähän kokoelmaan mukaan julkeimmin rasistisia kommentteja. En myöskään mainitse julkisuuden henkilöitä lukuun ottamatta keskustelijoiden nimiä, vaikka ne monen kommentin kohdalla ovatkin tiedossani.

Otan asiaan kantaa vain sen verran, että vastaaminen rikoksiin uusilla rikoksilla johtaa ainoastaan siihen, että yhteiskunnasta tulee yhä enemmän sen kaltainen, jota vastarikoksilla halutaan torjua.

Muilta osin lainaukset puhuvat puolestaan.

Lue myös:

MV-lehti takoo rahaa varastetulla materiaalilla

”Mamunuoriso potkii päähän nimenomaan suomalaisia”
Jussi Halla-aho tietää, mistä maahanmuuttajanuoret tykkäävät.


”Poliisi valehtelee”
Uho kiihtyy. Raivostuneimmat eivät usko viranomaisten  puheita. Helsinkiin kasataan katupartiota vastaamaan uhkaan, jonka maahanmuuttajien väkivallan katsotaan aiheuttavan. Mitä seuraa, jos luottamus järjestelmään romahtaa?

Viina, väkivalta ja vapaus
Viina, väkivalta, sananvapaus ja yhdenvertaisuus ovat hyvin suomalaisia asioita. Ainakin kahdesta viimeisestä kannattaisi pitää kiinni.

Aiheesta internetissä:
Tom Packalén: Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan hedelmät alkavat kypsyä
James Hirvisaaren Facebook-sivu
MTV: Katujengi hakkaa lapsia ja nuoria Itä-Helsingissä
Yle: Nuorisoporukka hakkaa ikätovereitaan Helsingissä

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

Jaa kaverilleTilaa Seura

Lisää aiheesta

Lue lisää samalta kirjoittajalta

Yhteistyössä

Kommentointi

Suomeen on viimeiset 20 vuotta rahdattu maailman joka kolkasta kaikenlaista roskasakkia,joiden oma uskonto sotii länsimaisia kristillisiä arvoja vastaan..Suomalaisilta ei ole asiassa kysytty mielipidettä,vaikka nämä loisivat maassamme sosiaaliturvalla,ja levittelevät täällä omia oppejaan,kuin tämä maa olisi heidän..Ei ole eikä tule..Täällä on senverta monta ukkoa vielä,jotka eivät pidä näistä karvanaama-tulokkaista,että tämän aavikkouskonnon edustajien on parempi lähteä Suomesta hyvän sään aikana,ennenkuin se on myöhäistä..Poliisi ei tee mitään,niin täällä otetaan tällä menolla laki omiin käsiin ja alkaa tulla kalmoja näistä Lähi-idän pojista sen jälkeen..

Kyllä se niin on että eivät tänne kuulu. Pelkään omien lasteni puolesta, että joutuvat pahoinpidellyiksi muualta tulleiden johdosta. Kyseiset ihmiset eivät kuulu millään tavoin Suomalaiseen yhdyskuntaan eivätkä arvosta mitään sääntöjä tai kulttuuria täällä. Totaalista verorahojen tuhlausta ja tulevat yhteiskunnalle todella kalliiksi kun laskee mukaan kulut jotka aiheutuvat heidän aiheuttamistaan väkivallan teiostaan. Vaikeaa käsittää miten Suomalainen yhteiskunta(poliitikot) voivat antaa tämän kaiken tapahtua. Sanon vaan että arkadianmäkeläiset eivät ole oikeaa reality elämää nähneetkään. Toivotaan luojalta ettei ketään heidän lapsistaan kuole kyseisten persläpien tekosten takia. MÄ OON NIIN KYPSÄ TÄHÄN HYSSYTTELYYN!

Sinä Kapea katseinen, ahdasmielinen ukko, oot varmaa juonu sun kaikki rahat alkoholii ja menettäny kaikki sun rakkaat sun ympäriltä….noinko paljon vihaa sussa on? Älä vaa vie itseäs hautaan enne aikojas. Maahanmuuttajat asuu ja tulevat asumaan suomessa niin kauan kun heille sopii ,SO get use to it u fuck face! Huomasin kyl sit ku teil urpoil suomalaisil menee elämä alamäkee niin heti sormet osoittaa maahanmuuttajiin!!! Onhan se aina paras ratkaisu syyttää viattomia ihmisiä eikö niin. Voooi perse :/

totu sinä ottamaan nyrkkiä päähäs vitun fasupala kovat ajat koittaa vielä

Miksi etnistä taustaa omaava saa haukkua kantasuomalaisia ”fuck face” tyyliin? Vai mitä tarkoitti monikossa ”urpot suomalaiset”? Eikö tuo ole rasistista käytöstä, yleistää, että me kaikki suomalaiset olemme mielestäsi urpoja?

On se kumma, että mitään maahanmuuttajiin tai maahanmuuttopolitiikkaan ei voi Suomessa kritisoida ilman, että heti lätätään otsaan rasisti leima? Heti on joku kukkahattutäti kitisemässä tai maahanmuuttaja haukkumassa urpoksi suomalaiseksi, jos jostain uskaltaa olla eri mieltä. Mutta niinhän se on, me suomalaiset joudumme varomalla varomaan jokaista sanaamme, mutta hiljaa hyväksymme sen että meitä saa kyllä nimitellä miten haluaa. Koska ihmiset ymmärtäisivät, että rasisti ei ole synonyymi suomalaiselle tai rasismi synonyymi sille että valkoihoinen sortaa tummaihoista? Rasismia on monenlaista ja aivan yhtälailla tavallinen suomalainen Matti Meikäläinen voi joutua sitä kokemaan.

Mitä jos opeteltaisiin puhumaan suoraan ja rakentavasti, niin kuin ihminen toiselle ihmiselle, lopetettaisiin itse kategorisoimasta ihmisiä laatikoihin ja vaan hyväksyttäisiin se asia että ollaan kaikki eläviä ja tuntevia ihmisiä ihonväriin, sukupuoleen, ikään tai kansalaisuuteen katsomatta? Opeteltaisiin kukin ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkiä ilman että revitään aina mukaan se iänikuinen rasismi-kortti?

Asiallista tesktiä ! Sitä en ymmärrä, että miksi media mustamaalaa kaikkia maahanmuuttajia ? Ihmiset on erilaisia jos yks vitun tyhmä somppu, arabi tai suomalainen tekee jotain tyhmää, nii se tarkota sitä et jokanen suomalainen, arabi tai somppu on ihan samanlainen. Vähemmistöjä voi aina mustamaalaa helposti. Eikä väkivalta tule koskaan korjaamaan mitää, se että nyt pistetään ”mamut” maksaa teoistaan. Ei siinä ns ”jengissä” ole ainoastaan maahanmuuttaja taustaisia nuori siellä on yhtä lailla suomalaisia nuoria eikä heitä leimata miksikään. Ei oo kivaa et muut maahanmuuttajat pääsee kärsii joidenki pikku lasten takia ja pelkäämää et joku skinari hyökkää sen kimppuu ilal koska joku saman maalainen nuori on pelleillyt jossain.Itse olen somalialainen nuori joka opiskelee sairaanhoitajaksi ja tekee koulun ohella lähihoitajana töitä. Ei kivaa et joutuu pitää jotain kättä pidempää, koska pelkää et sulle kostetaan mitä jotkut pikku aivottomat nuoret on tehneet muille !

Kylläpä olet sinisilmäinen. Ja tietämätön asioista. Lue tilastoja mamujen rikollisuusprosenteista kantaväestöön verraten, ne eivät ole mielipidekysymyksiä.

poistetaan rasismi -sana ja -käsite sanakirjoista

Mee fasu töihin äläkä ruikuta siel sossun luukul siin se suurin Ongelma mamut ei tee suomessa mitään muuta kuin valittaa ja ruikuttaa sossust rahaa.parasta olis jos otat koko sukus mukaa ja lähette sinne mistä tulitte.

ensinäkin suomalaiset sitä rahaa sieltä sossuilta pummii ja pyytää toiseks nää nii sanotut on enimmäkseen suoomalaisia pitäs varmaan mennä messin sunki

”syyttää viattomia ihmisiä” 70 hyökkäystä ei kuulosta kovinkaan viattomalta.

Huoks….

juuri näin! Ei ole kansalta koskaan kysytty halutaanko tänne loisia verorahoja tuhlaamaan ja omaa ideologiaansa levittämään! Kaikki ulos maasta!

Loisia veronsyöjiä? Kuules oon asunu tääl suomes 25v ja siitä asti melkein puolet maksanu verorahoja et vaa hanki itselles elämä, ja lopeta se valitaminen!

Ei mulla mitään valittamista olekkaaan sellaisia ihmisiä vastaan jotka elävät täällä kunnollisesti ja on niin kuin muutkin, mutta en ymmärrä ryöstöjä, pahoinpitelyitä tai raiskauksia, jotka niin valitettavan usein ovat näiden muualta tulleiden paskahousujen tekosia. Eivät kunnioita meidän kulttuuria, kotimaata, lapsia ei siis yhtään vitun mitään. Kuula kalloon kaikille sadisteille. Ymmärrän kyllä että monilla on ollut kovat paikat kotimaasssaan, mutta kaikkea kokemaansaa pahaa ei tarttis jatkaa täällä. Ja mitä Ku Klux klaaniin tulee, kannatan yhä heidän olemassaoloaan, en tosin siinä alkuperäis tarkoituksessaan kiduttaa ja hävittää neekeriväestöä, vaan nykyisten katujen lakien mukaan! Toivon jokaiselle että sitä saa mitä tilaa. Hyvää syksyä kaikille!

Lopullinen ratkaisu2 käyttöön

Kyse ei varmastikkaan ollut sinusta mikä et sattunut ymmärtämään.
Kyllä suomalainen rehellistä työmiestä arvostaa oli tausta tai pikmentti sitten mikä tahansa.

Mutta perseilijää kuten varmastikkin hyvästä syystä ymmärrät, emme oikein jaksa katsoa.
Ongelmia on jo omasta takaa ja niitä ei tarvitse muualta lisää.

Aikun olis vielä vanha kunnon Joensuu.. niin sinne vaan tälleset paska housu mamun pojat kokeilee sitä et putooko kerralla… Kyllä pistää vihaks vitun nulikat…

Ai pistää vihaksi ku teini ikäisiä riehuu siellä täällä? Onhan se harmillista ku tää ”katujengi” kiusaa ja hakkaa viattomia mut mitä se auttaa jos väkivaltaa vastaa väkivallal? Kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi oikeasti!

Mielestäsi se on kiusaamista että hakataan pesarilla ja tuikitaan puukolla?

Mitä se auttaa?
No kun pimeällä kujalla tulee vastaan neekeri ja lättää sinua lättyyn niin haluatko mennä samalle pimeälle kujalle uudestaan samalta neekeriltä saamaan uudestaan lättyyn?

Olettettavimmin et. Ellet ole sitten erittäin tyhmä tai masokisti.
Samalla tavalla nämä ”raukat parat” oppivat, että kun alkaa perseily ja tulee pampusta takaisin päin niin ei tee enään mieli kauheasti perseillä. Voin kokemuksesta sanoa, että kipu ei ole kivaa ja kun tietää mistä sitä kipua saa niin oppii hyvinkin nopeasti välttämään kipua aiheuttavia tekijöitä.

”terroria vastaan on tisteltava terrorilla.”

Näiden maahanmuuttajien vanhemmat pitäisi varoittaa teinejänsä kuinka suuren ongelman he voivat aiheuttaa hakkaamalla lapsia, olen aika varma siitä että suomen kansa ei tätä touhua sulata alkuunkaan kohta tulee takaisin kun suomalainen karhu murahtaa.

Just näin, skinit taas vaan back in business ja opetetaan mamuille miten käyttäydytään meidän maassa, pääsevät kuitenkin ”turvaan” Suomeen, joten opetetaan kunnioitusta vaikka vaikeimman kautta!!!!!

Joopa joo! En oo ikinä kuullu naurettavampaa jutskua.

Lentoliput ratkaisee asian

Lennä sä helvettii suomest!

Fasu on olevinaan kovakin Gimma..vai kundiko olet..ei voi fasu palasta sanoa..

Jos minä kantasuomalainen sanon sinulle että lennä helvettiin Suomesta, olen rasisti ja vihapuhuja. Mitä sinä nyt olet ?

Ei jumalata. Kehtaat tulla kommentoimaan tällasta paskaa SUOMALAISILLE. Painu kiitos omaan kotimaahasi eläin. Voin tarjota menolipun

Elikkä siis antaa riehua vain?
Suomalainenhan on aina syyllinen kun tuppaa olemaan valkoinen?
Rikollisia ei siis tarvitse tuomita millään tavalla jos tuppaa olemaan hieman voimakkaampaa pikmenttiä ihollaan?

Just. Hieno juttu.

lol skinheaedit vitun noloi xd ja joku ku klux lol mitä shaibaa

Urpo!

Puolet kommenteista on kirjoitettu niin huonolla suomenkielellä, että paha mennä arvioimaan onko kommentoijat itsekään ihan suomalaisia, sen verran on oma äidinkieli hakoteillä… Elämämkoululaisia huutelemassa. Typeriä ihmisiä on niin maahanmuuttajissakin kuin ihan meissä suomalaisissakin. Meissä varmasti vielä enemmän, kun suhteutetaan siihen että meitä on täällä vielä helkkaristi enemmän riehumassa…

Nämä kommentit aiheuttavat myötähäpeää, eivätkä todellakaan osoita meidän olevan yhtään ”parempia” ihmisiä.

Sinusta en tiedä mutta tämä ”Kyl ne suomalaisekkin” on aika harvinaisen paska perustelu sille minkä takia meidän pitäisi vartavasten rikastaa kulttuuriamme varkailla, väkivalta rikollisilla ja joillain huumejengiläisillä.

Tämä on kuin sanoisi, että on ookoo, että menen ulkomaalaiselle grillille harrastamaan tätä meidän urpoa grillijonossa turpaan veto kulttuuriamme.

Pääs kiinni idiootti!!!

Ei näistä nykyajan skineistä ole kuin kännipäissään uhoamaan.

Jotenkin silti olen sitä mieltä että silmä silmästä.

Mites olenko huono skini kun en käytä alkoa? Tuomitsen ihmiset tekojen perusteella en olemuksen/uskonnon/ulkonäön/syntyperän… fyysistä väkivaltaa käytän vain jos perheeni ystävieni tai minun fyysistä koskemattomuutta loukataan. Onpahan taas kirjoitus bloggarilta kuulutko itse vihervasemmistoon, joka muuten ihan realistisesti on suurimmin vastuussa Suomen ”mamu” määristä heti juutalaisten jälkeen, jotka ovat vastuussa Euroopan hukutuksesta . Kannattaa lukea asia kirjoja asioista joista julkisesti puhuu 🙂 hyvät illanjatkot

Sori kirjoitus virheet kännykäl vaikee näpytellä samal kun tekee töitä!

Sinä et ole töitä nähnytkään kuten ei muutkaan skinit. Ysärin skinit on kaikki kuolleet huumeisiin

Ei kaikki ole, ja toisekseen mikäpä ihme tuo olisi kun kantaa maailman surua harteillaan.

Hyvää ja väkivallonta yötä kaikille!

Hienosti kirjoitettu!

ei mitäään skinejä kaivata….ne kuulapäät…keilapallot vois pyyhkäistä pois kokonaan

Hyysäriämmät antaa kilpaa asiantuntijalausuntoja kuinka tämä ilmiö johtuu nuorten eriarvoistumisesta sun muuta potaskaa. Suomessa on aina ollut nuoria jotka ovat kokeneet olevansa syrjäytyneitä tai muuten eriarvoisessa asemassa ilman että on tarvinnut lähteä kaduille hakkaamaan tuntemattomia lapsia. Suomalainen nuori ei saa sadistista nautintoa ja tyydytystä avuttomien ja viattomien lapsen päänpäällä hyppimisestä, kuten nämä kusipäät saavat.Ei heitä voi länsimainen psykologi tai mikälie sosiaaliterapeutti arvioida. Onko syynä sitten syvään juurtunut kivikautinen paskakulttuuri vai onko se geneettistä,joka tapauksessa on selvää että Suomella ei ole keinoja eikä resursseja integroida tällaista väkeä yhteiskuntaan. Yksikään euroopan maa ei ole siinä onnistunut eikä moni sitä enää edes yritä. Tämä jengi toiminta on ollut pitkään suosittua länsi-Euroopan lähiöissä ja erityisesti Ruotsin mamujen keskuudessa, ja se tunnetaan nimellä Polarbearhunting. ”Jääkarhunmetsästyksessä” etsitään joukolla kantaruotsalaisia uhreja, jotka pahoinpidellään raa’asti lyömällä, potkimalla ja erilaisia aseita käyttäen. Tavallisesti uhrit myös ryöstetään/raiskataan. Tämänkaltaiset ilmiöt ovat nyt, pakkomonikulttuurisuuden kylkiäisinä, rantaumassa meille ja ovat vain esimakua tulevasta. Toivottavasti saadaan leväperäinen maahanmuutto ajoissa korjattua ettei olla 15 vuoden päästä jakamassa Ruotsin kohtaloa.

Joo, olen samoilla linjoilla. Toiminta on täysin hävytöntä ja ne paskanaamat pitää lähettää helvettiin täältä ennen kuin tulee lisää uhreja ja mielestäni yksikin on liikaa. Kai tässä joutuu itte lähtee kaduille saatana partioimaan kun ei virkavaltakaan pysy kärryillä. Ai Saatana että pistää vihaksi..niin vituttaa että musta tulee kohta rasisti!!!

Ymmärrän pelkosi suomen tulevaisuutta kohtaan ! Mutta oon ite sitä mieltä et vois mun puolesta painuu vi**uu kaikki jotka ei haluu opiskella kunnolla tai tehdä töitä tääl.
Ja maksaa verojaan, niinku joka ikinen töissä käyvä ihminen !
T. PerusAbdi

Kommentit, kuten: ”Suomalainen nuori ei saa sadistista nautintoa ja tyydytystä avuttomien ja viattomien lapsen päänpäällä hyppimisestä, kuten nämä kusipäät saavat”

kaikuvat ennakkoluuloisina ja harvinaisen tyhjinä, kun ottaa huomioon että nyt vangituista viidestä pojasta KAKSI oli ihan supisuomalaisia. Loput kolme oli: kurdi, somalialainen ja arabi.

Että aika villejä johtopäätöksiä nyt vedetään sekalaisin sakin taustojen perusteella.

Bitches please.

Juu… Supisuomalaisia olivat varmastikkin heidän vanhemmatkin.
Vai oliko kyse nyt sitten romaaneista? Ovat kyllä olleet täällä monen monituista vuotta asustamassa mutta heillä on aivan oma kulttuurinsa käyttäytymisen suhteen.

Jees. Romanit käyvät taistelunsa omiensa kanssa. Tunnen monia romaneita enkä voi verrata kyseisiin ihmisryhmiin. He ovat olleet Suomessa vähintään viime vuosituhannen alusta asti ja sopeutuneet meidän yhteiskuntaan. Jotkut käyvät töissä jotkut ei. Joku tienaa hevosilla tai myy kultaa, Mutta eivät he riko meidän lapsia! Vaan rakastavat ja arvostavat heitä ainakin oman kokomukseni mukaan. Tähän kyseiseen keskusteluun on ihan turha mustalaisia mukaan sotkea tai sitten ollaan todella kaukana alkuperäisestä keskustelusta.

En nyt jaksa alkaa noiden pahimpien huutelijoiden osalta ottamaan kantaa suuntaan tai toiseen. Mutta jotenkin se kyyninen osa itseäni naurahtaa ajatukselle siitä, kuinka Suomessa todettiin aiemmin, ettei Ruotsin lähiöiden tilanne voi tapahtua Suomessa, koska otamme Ruotsin virheistä mallia. Eivätkä nämä nuoret pääse samalla tavalla syrjäytymään.

Noh, toki on vielä matkaa naapurimme tilanteeseen, mutta suunta näyttää olevan vakaasti samalla kurssilla kuin naapurissamme. Toki aikaakin vielä on, mutta yhtään mitään järkeviä ajatuksia saati tekoja ei ole ollut tarjolla.

Vaikka eipä sillä, eipä noita keinoja ole ollut estää kantaväestön nuorisoakaan syrjäytymästä, osaa siis, joten miksipä tuota vakavissaan olisi odottanut mitään muutakaan. Varsinkaan vielä näin heikomman talouden aikana, jolloin rahaa ei riitä mihinkään ja kaikkea karsitaan.

Siltikin, vastustan väkivaltaa oli se sitten maahanmuuttajien, heidän jälkeläistensä tai ihan kotosuomalaisten tekemää. Paitsi tietenkin itsepuolustustilanteissa.

Ei tätä hyväksy yhtään enempää kantasuomalaisiltakaan. Heille asianmukaiset rangaistukset. Mutta jos muualta tullaan tänne Suomeen perseilemään niin ei muutakun postimerkki perseeseen. Täällä vaan hyysätään mamuja jotta ei saataisi rasistin leimaa. MIKSI maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista tai maahanmuuttoon liittyvistä epäkohdista ei voi puhua ilman että heti olet joku arjalainen. Faktat pöytään.
Pidettäis ensin huoli omista, sitten jos on varaa niin muista.
Todella ikävää että Suomi ei ole enää Suomi.

kaikki huligaanimamut ulos Suomesta!

Toivon hartaasti että aurinko laskeutuisi meidän suomalaisten ja maahanmuuttajien väliin,ettei kenenkään tarvitsisi siirtyä sanoista tekoihin
Sana rasismi on jo menettänyt merkityksensä täysin.

Siinä nyt vaan on se, että kun se toinen osapuoli eli ”maahanmuuttajat” ovat jo siirtynyt sanoista tekoihin. Juuri siksihän tässä nyt jupistaan.

Taas tulee mieleen, etteikö maahanmuuttajien väkivaltaa ja rasismia oikein mielletä väkivallaksi ja rasismiksi, vai mikä on?

Vielä tulee päivä kun jollain pimahtaa noiden kanssa totaalisesti ja alkaa se omankädenoikeus kukoistamaa joka puolella Suomea.

hienoa puhetta toverit. Tässä eräs istuu ruudun takana ihmettelemässä mikä ihme aikuisia ihmisiä vaivaa kun pitää puhua typeriä… eikö teille koulussa opetettu, että kaikki ihmiset on samanlaisia IHONVÄRISTÄ RIIPPUMATTA . Ihan yhtä lailla minun tietääkseni saavat suomalaisetkin nuoret aikaan vahinkoa ja muuta… ihan niin ympäristölle kuin muille kanssaeläjille. En ymmärrä rasistista kantaa… Kulttuuri voi erimaissa olla erilainen, mutta kuulkaas uskokaa tai älkää, missään ”mamu” kulttuurissa ei opeteta ja kannusteta hakkaamaan toisia että miettisitte tekin nyt vähän mitä suustanne päästätte arvon isänmaan kärkijoukko

Ei se liene vaikuttava tekijä että aiheuttaaako suomalaisnuoretkin vahinkoa. Tottakai kuka tahansa voi aiheuttaa eikä se ihonväristä tai alkuperäiskansalaisuudesta ole kiinni. Se nyt vaan ei oo mikään jokeripokeribox että maahanmuuttajista on ongelmia, kun eivät sopeudu yhteiskuntaan. Niin eri kulttuuri. [SENSUROITU] Ota asioista selvää.

hedvig

Edit: Poistin kommentista yhden virkkeen. En haluaisi sensuroida, mutta en ota riskejä. Keskustellaan asiallisesti ja vältetään sellaista kieltä, josta joku voisi keksiä haastaa minut oikeuteen. Jussi

Ei sitä perkele koulussa oppinut koska opetus on mitä sattuu kun opetukseen tarkoitetut rahat ovat tälläkin hetkellä jonkun mamun leviksien taskussa.

Se, että suomesta löytyy perseilijöitä omasta takaa ei suinkaan tarkoita sitä, että niitä täytyisi vartavasti kottikärryin muilta mailta tänne lisää kantaa.

Ja rasismi toimii kumpaankin suuntaan ei ole vain ”valkoista” rasistia.

Kannattaa muistaa, että rasismia on myös maahanmuuttajissa, kantaväestöä kohtaan

Nuoria hakkaavia maahanmuuttajia. Levitykseen.

Edit: Joudun poistamaan linkin. En voi ottaa riskiä, että tuollaisen tiedon levittäminen luettaisiin jollakin tavalla minun syykseni. Tämä oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta, kun joudun sensuroimaan kommentteja.
Jussi

Olen osin sun kanssa samaa mieltä, että ei väkivaltaan auta väkivalta. Tai siis auttaa, mutta vain hetkellisesti. Tuollainen kierre vain raaistaa yhteiskuntaa pidemmän päälle.
Silti on pakko ottaa sen verran kantaa, että tiettyja maahanmuuttajaryhmiä kun on tullut seurattua jo 90-luvun alun Oulusta, Puolivälinkankaalta saakka, välillä ihan naapurissa asuvana sakkina, niin kyllä on oikeasti olemassa yleistyksiä, joita joihinkin voidaan ihan kansanryhminä liittää. Toki aina on olemassa pieni poikkeuksien joukko. Jostain syystä maahanmuuttajista kaikki eivät syrjäydy ja joudu samanlaisiin ongelmiin kuin jotkut kansallisuudet ja syynä on oikeasti ihan se oma korvien väli ja asenne. Jos ei ole halua sopeutua, ei sopeudu, ihan sama miten meidän viranomaiset seisoo päällään ja keksii uusia tukitoimia! Jotkut maahanmuuttajaryhmät ovat alusta asti harrastaneet sellaista ylenkatsetta kantaväestöä kohtaan, että se on ihan puhdasta rasismia. Ja oma asenne todellakin oli alussa hyvin, hyvin myötämielinen ja positiivinen. Ei ole enää, sellaista käytöstä en olisi sietänyt keneltäkään, mitä noilta maahanmuuttajanaapureilta joutui katsomaan. Vaikea uskoa että tultiin pakolaisina ja hätää kärsimästä, sen verran törkeää oli käytös! Me ollaan vain tyhmä rahanlappajaporukka, josta nyhdetään kaikki irti. Toiset maahanmuuttajat taas suhtautuvat asenteella maassa maan tavalla, ovat sosiaalisia ja koettavat sopeutua. Rankkaa varmasti kaikilla, mutta vain tietyt tuntuvat olevan ongelmissa koko ajan. Liekö sitten syytä myös uskonnollisilla, kulttuurisilla ja sukupuoliroolimallien asenteilla jotka kotikasvatuksessa varmasti vaikuttavat… Kyllä minäkin olisin jo vähitellen antamassa paluulipun kouraan tietyille kansanryhmille, joilla ei sopeutuminen tunnu onnistuvan edes yli 20-vuodessa, kun ei ole halua, niin ei ole…

Eihän tämä nyt oikein mene ! Kummaltakaan osapuolelta ! Jos te puhutte skineistä niin ootte aika hakuteillä että mitä skinit oikeasti on ja mistä koko skini aate on peräisin !!! Käykääs vähän kaikki lukemassa mitä oikea skin aate on vaikkapq wikipediasta ! Laittakaa vaikka haku nimeksi skinhead … ja se että väki vallalla väkivaltaa vastaan ei olr oikein … mutta oma kantani tähän on se jokainen tekijä joka saadaan kiinni näistä turhanpäiväisisyä tyhmyyksistä niin takaisin omaan kotimaahansa koko perhe … perhe voi sitten syyttää näitä nuoria siitä että joutuvat taas pakenemaan. Ps tämä maa ei ole pakistan iraki tai mikään muukaan maa mistä maahanmuuttajat tulevat… huom eläkää siis niitten normien mukaan mitä tämä maa teille antaa käyttäytykää myös sen mukaisesti ja olkaa enemmän nöyriä … tämä maa on kuitenki tarjonnu turvapaikan ja selviytymisen niille joilla ei sitä omassa maassa ole… pyydän HIEMAN KUNNIOITUSTA SUOMALAISIA JA SUOMEN LAKIA JA VALTIOTA KOHTAAN !

^:D aika paha ^:D

NYT TE KAIKKI SUOMALAISET VASTA YMMÄRRÄTTE SEN ETTÄ MITÄ SIITÄ SEURAA KUN NIITÄ LIIKAA TÄNNE PÄÄSTETÄÄN. kärsikää itse seuraukset.. itse en ole rasisti olen isänmaallinen niinkuin jokainen suomalainen on … ja toivon että osa maahanmuuttajistakin on isänmaallisia suomelle… mutta maahan muuttajien on näytettävä se että ne on ansainnut suomen kansalaisuuden ja suomessa olevan turvapaikan samallain meidän suomailaisten pitäis antaa mahdollisuus siihen.. takaisin omaan maahan jos kolmessa vuodessa ei ole kouluttautunut ei osaa puhua suomee ja ei ole tienannut tiettyä määrää rahaa vuoden aikana ja maksanut veroja .. jos jokin näistä ominaisuuksista puuttuu lähtöpassi takaisin… samanlain meille käy ulkomailla esim jenkeissä… siellä on todella kovat kriteerit..90% jenkeistäkään ei pääsisi siitä kokeesta läpi mikä maahan muuttoa ja kansalaisuuden hakemiseen tarvitaan täyttää.. ottakaa sen verran oppia sieltä.. menee vian hermot yleistämiseen…. ja jokaisen turhan päiväseen lässytykseen. itse en aijo enää osallistua koko keskusteluun toivon että teille jokaiselle maalais juntille ja maahanmuuttajalle menee jakeluun se että samat lait pätee meihin kuin teihin…jos käytte ilmaiseks koulut ja pakenette vasta sitten niin turha luulo en minäkään sitä hyväksy… tästä lähtien jokainen teistä urpoista voi katsoa itseään peilistä ja miettiä onko se omasta itsestä kiinni vai siitä miten muut ovat vieneet teidän työn vai mistä .. kuunnelkaa itteenne ja miettikää oikeesti ja hävetkää !!! varsinkin tuossa alussa joka puhui joensuu meiningistä.. ottaisit enemmän selvää enen kuin puhut skineistä !!! älä yleistä ! ja sinä joka maahan muuttajana puhut ja kirjoitat suomea ja maksat veroja niin olen ylpee susta mut älä myöskään mollaa meitä suomalaisia sulle annettiin mahollisuus ja oot siitä ottanu opista vaariin ja sulla on työ… maksat nyt sitä takaisin mitä sulle annettiin kun muutit suomeen ilman omaisuutta !!! HIENOA NOSTA HATTUA !!! itsekkin olisin töissä jos vain niitä saisin.. koulutus on mutta ilman kokemusta ei oteta töihin… ja miten kokemuksen saat jos ei anneta töitä… siinä on kysymys myös monelle joka väheksyy skinejä ja yleistää heitä !!! ei se tarkoita ettei me oltais luettu ja käyty kouluja ! se on nykyisestä työtilanteesta kiinni.

ja ainiin muuten eikös meitä skinejäkin yleistetä ?? jokainen on työtön pummi joka elää vain sossun ja kelan rahastolla??
kukaan skineistä ei ole kouluttautunut kaikki on rasistisia ?? hei nyt ihan oikesti meinaa mennä hermot.. jokainen skini on isänmaallinen sillä ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa… nyky skinit josita me puhumme on niitä ”natsi skinejä” joista kaikki yleistetään .. ihan oikeasti mitä sitten vaikka ne tuliskin takas nyt ku te tarvitte niitä ja ne putsaa kadut !!! mitäs sitten ku se kaikki on tehty taas alkaa syrjiminen kuinka paskaa väkee me ollaan ja kuinka kaikki on täysin samanlaisia…ketään ei edes maahan muuttajia saa yleistää… en todellakaan puolusta nyt heidän tekojaan ja ne on aivan älyttömiä ja niinkun aikaisemmassakin tekstissäni sanoin rikoksen tehtyään syyttömän hakkaaminen/ryöstäminen muuttakoon takaisin sinne mistä perhe on tullu … syyttäköön perhe näitä rakkaita pikku upuleitaan siitä että oleskelu ja asumis luvat suomessa on evätty puhumattakaan kansalaisuudesta… HUOM !!! TÄMÄ TOHELO JENGI ON OIKESTI SAATAVA KURIIN… EIHÄN SIITÄ TUU HELVETTIÄKÄÄN ETTÄ NE SAA JÄRJESTÄYTYÄ RIKOLLIS JENGIKSI JOKA ON SUOMALAISIA KOHTAAN RASISTISIA JA VIELÄ SUOMALAISTEN OMASSA MAASSAAN !!! SUOMALAISETKO TEKIS NÄIN NIIN KAIKKI LINNAAN ILMAN ET ON EHTINY EES TEKEEN VIELÄ MITÄÄN !!!! JA TÄTÄHÄN KOKO SUOMI ON PELÄNNYT HETI ALUSTA ASTI ETTÄ AAMU TUNNEILLA SAAT HERÄTÄ OMASSA MAASSAS JONKUN VINKKELITOSSUN MINARIN JOIKUUN !!!!

Englanti sujuu sen verran hyvin että taidat olla näitä Joensuun 4,2 peruskoulun keskiarvon luokalle jääneitä kuulapäitä : )

On pakko vain kysäistä, että oletko oikea skinhead vaiko muuten vain klanipää? Eivät kaikki pitkäletitkään mitään hippejä tai pöyhköpehkoisia hevareita ole.

Tässä nyt nähtävästikkin väärin ymmärrät tuon suomalaisen Skinhead kulttuurin ja muuten vain kaljuna olemisen eron.

miten sä kerrot suomalaisesta skinheadista ?? kerro mulle mitä sä tiät ?? klanipäitähän on rokkareissakin ja hevareissa en puhu nyt heistä ! lue wikipediasta mitä on ollut alkuperäinen skini aate kaikki suomessakaan eivät edusta tätä natsi skineyttä..kerron sulle sen verran että alkuperäinen skinhead aate on tullut jamaikalaisten mukana englantiin joskus 1960 luvulla .. ja se on ollu työväen aate ja ryhmä jossa kuunneltiin muunmuassa ( Oi punkkia, ska musiikkia, ska regeetä, yms

lue tästä linkistä hieman historiaa jookos ehkä saatat sisäistää sen yleistämisen nyky natsi skineihin.http://fi.wikipedia.org/wiki/Skinhead. kerro sitten mistä se on tullut ja minkä takia tähän nyky pisteeseen on jouduttu ?? ja miksi maalaisjuntit siitä niin innostuu ja on heidän mielestään hienoo…

mutta nyt minä poistun keskuudesta.. olen sanonut sanottavani ja perustellut sanomani.. toivon mukaan riittämiin… niinkuin sanoin katoskaa joka ikinen ihminen peiliin ja miettikää mitä oikeasti pitäis tehdä että tää saatais loppumaan ilman väkivaltaa ja muita voimakeinoja käyttämättä.. väki valta on aivan viimeinen ratkaisu … ja väkivalta on perseestä.
sillä ei voita mitään eikä tulla koskaan voittamaankaan se on turhaa..

Mielestäni olisi hyvä jos Suomen laki määräisi että kaikkien mamujen on perustettava kebab pizzeria jos ei viimeistään kuukauden päästä maahantulosta ole saanut muita töitä. Näin saamme kebab alalle hurjan kilpailun ja näinollen ruuan hinta romahtaa alas. Joka taas hyödyttää kantaväestöä.

Vittu mitä argumentteja ihmisillä on tähänkin asiaan. Oma kannanottoni asiaan olisi että lakimuutosta hätäseen että rikoksia tekevät maahanmuuttajat lähtee takaisin lähtöpaikkaansa ja näistä aletaan pitämään rekisteriä mistä he tulevat. Meillä on omakin kansa riesana eli rikollisuutta aivan tarpeeksi ilman ulkomailta ilmaantuvaa heidän maansa roskasakkia. Täällä yhteiskunnan säännöillä ja työtä tekevinä ovat lämpimästi tervetulleita tähän maahan. Ennen kuin voi pitää huolta toisista, pitää pystyä pitämään huolta edes itsestään. Tämä pätee niin ihmisiin kuin myös samalla valtioon!

Mamut ja kommarit eivät ole tuoneet tähän maahan mitään hyvää, molemmat voisi potkia pellolle

Toivoa sopii, että maahanmuuttajat kotoutuvat Suomeen paremmin kuin Suomen romanit ovat kotoutuneet tänne. Sieltä vasta röyhkeää, uhkaavaa ja väkivaltaista porukkaa löytyykin. Mistä HE ovat saaneet rahansa ja Mersunsa ja millä he elävät? Olemmeko jo ”sopeutuneet” siihen, että mannet uhkailevat sivullisia ja käyttäytyvät kuin maailman omistajat. Aina puhutaan romanien oikeuksista. Entä mitä ovat romanien velvollisuudet? Ei kai voi olla oikeuksia ilman velvollisuuksia? Näköjään voi.

Jos ja kun viranomaiset eivät pysty pitämään hommaa enemmistöä tyydyttävällä tasolla kurissa, seuraavat vaihtoehdot ovat omankädenoikeus, alistuminen ja politiikka. Moni kokee ensinmainitun parhaaksi.

”Muilta osin lainaukset puhuvat puolestaan.”

Aivan. Tilanne on vakava. Vihervassarit ovat suvaitsevaisuuspolitiikallaan ajaneet maan umpikujaan. Tarvitaan järeitä tekoja ja lainmuutoksia, että nämä vapaaliikkuvuusyhteiskunnanrikastajat saadaan kuriin.

Nyt päättävät henkilöt ja muutenkin vanhempi kansa on opetettu nöyriks sekä suvaitsevaisiks, mutta nuoriso ei ole enään yhtä suvaitsevaa ja nöyrää joten muistakaa kaikki nukkuvat äänestäjät. Äänestäkää oikein

Munat kivelle.

Tulkoot itää riehumaan niin täällä heille annetaa maistaa omaa lääkettä.idässä ei näitten päitä silitellä.poliisi jos ei kuriin tämmösiä kusipäitä saa niin kontulan porukka ottaa lain omiin käsiin ja jälki voi olla toisen näköistä kun poliisin pään silittely.r

Lähtisivät sinne syyriaan tappamaan ja pieksämään toisiaan jospa saisivat verenhimonsa tyydytettyä toisiinsa, eikä kunnon kansalaisiin.
Suomen maahanmuuttopolitiikan ehdottoman paras veto ”otetaan traumatisoituneita maahanmuuttajia turvaan” mitä voi käydä kun noi konfliktitraumat kohtaa viel radikaalin kulttuurieron..no just tällasta. Ja jooo yhyyy rassssssismi yhyy yhyy valkonamma rassiiitiiii! ALLAH! yhyy. Helppo se on aina sormella osottaa ihmistä rasistiks joka kertoo mielipiteensä.

+ vielä se et onko kukaan sattunu huomaamaan tätä seikkaa että koska ”rasismi” sana tulee useinkin esille kun etnistä taustaa omaava tuntee itsensä loukatuksi, on kyseinen ihminen hyväksynyt tietämättään seikan että olisi ”alempi” ihmisryhmä ja sortuu turvautumaan tuohon sanaan aina kun kokee vääryyttä mitä tosiasiassa JOKAINEN kokee jossain vaiheessa elämäänsä oli sitten valkoinen, musta, ruskea, sininen tai vaikka kaikkia noita.

äiti suomalainen ja isä arabi. isä lähti vetämään kun olin pieni eli olen suomalaisen kasvatuksen saanut, työmoraali kunnossa ja itsekkin hieman maahanmuuttovastainen, mutta näyttää siltä että mutuna nähdään eikä varmaa nyrkiltä säästy jos omankädenoikeuksia jaellaan.

vahvasti sitä mieltä, että nämä täällä riehuvat mamut lähetetään takaisin kotimaahan, ei perheen kans, vaan koko suvun kera. Suomi tarjoaa turvapaikkaa ja nää kehtaa riehua täällä. Ei kestä.

Yhtäpaljon kuin itse syyttömien raukkamaiset pahoinpitelyt ihmetyttää nämä pahoinpitelijöiden puolustajat kuka milläkin argumentilla.

Rupeaa näyttämään siltä, että tuo metrinen momenttiväännin tarvii siirtää takakonttiin jos haluaa pyörähtää tampereenkin keskustassa yö aikaan. IHAN OMAKSI TURVAKSEEN!!!

VASTUUSEEN JOKAIIKKA ILMAN ARMOO TAI MINKÄÄNNÄKÖSTÄ SÄÄLIÄ TOI IDEA VENÄJÄN VANKILAA OLI KYL SEMI HYVÄ!
SE VAAN ON TOTUUS HYVÄT IHMISET ET TARPEEKS KAUA KU TUOL RAUTATIENLUUKUISSA PYÖRII NII SEKOO PÄÄ VÄKISINKI OLIT SITTEN LAKU TAI TÄYSUOMALAINEN + LISÄÄN TÄHÄN JENGIHOMMELIIN SENVERRAN ET NEW JERSEYN NUORETKIN ALOTTIVAN TÄMÄ NIIN SANOTUN ”PELIN” KNOCKOUT GAME JA VOOI NIITÄ JOTKA VÄHÄ VÄÄRÄLLE ÄIJÄLLE MENNY JOTAI HUITOO JA SAANUKKI LUOTII… SIINÄ VAIHEESSA ONKI LEIKIT KAUKANA. Ylimielisiä Tummaihoisia Liikaa Helsingin Keskustassa ylipäätään, rasismi rasismi ja rasismi tosiaan siitäki viel senverran että jos olet valkoinen ja sulta tullaan pummimaan tupakka ja et justiinsa pysty millään sitä tarjoomaan sillähetkellä Mahdollisesti ulkomaalainen osapuoli alkaa Huutaa ” JOO VITTU MIKÄ RASISTI ! ” Sitäkö se silloin on?

Itse olen Isänä seurannut kun lapseni leikkii pihalla sulassa sovussa niin suomalaisten kun Mamu lapsien kanssa. En haluaisi että hänelle tulee pahoja ajatuksia etnisiä vähemmistöjä kohtaan joidenkin idioottien takia. Itseäni pidän ”rotu realistina” ja voinkin todeta että yksi mukavimmista ja rehdeimmistä lapsista pihassa on juurikin Mamu.. ja olisi todella ikävää jos hänen laisensa nuori kunnollinen lapsi joutuisi muuttamaan ajatustaan suomesta ja suomalaisuudesta näiden sekopäiden takia… eli idiootit pois täältä riehumasta niin kantaväestönkin on helpompi hyväksyä muualta tulleet kunnon kansalaiset.. Kaikki Mamut ei todellakaan ole pahoja.. voisin melkein ”ilman faktoja” väittää että suurin osa mamuista on niin sanottuja hyviksiä ja nyt tämä marginaali ryhmä ”onnistuneesti” pilaa näiden maineen

Ettekö ymmärrä että kyseiset pojat ovat kaikki Suomessa syntyneitä ja kasvaneita? Miksi teidän on niin vaikea nähdä heidät vain nuorina? Ja tiedoksi vaan, ihan kantasuomalaisia kans on mukana noissa törttöilyissä.

Muistan ku kerran näin avun tarpeessa olevan mummon ja tarjosin hänelle apua ja hän sitte siihe hämmästyneenä tokaisi että: ”ai SÄ haluat minua auttaa? Mutta eikö kaikkien teidänlaisten pitänyt olla väkivaltaisia ja huonokäytöksisiä?!” Neuvoin rouva-parkaa olemaan uskomatta kaikkiin kuulopuheisiiin ja vaikka tutustumaan henkilökohtaisesti johonkin maahanmuuttajaan/maahanmuuttajataustaiseen henkilöön.

No kuule jos multa kysytään ni mä ampuisisin mielelläni noi vitun jihaadit.
Noin 14-17v jihadit oli ryöstäny 7v siskonpojan puhelimen, lompakon ja koulurepun ja sanonpa että tunnen muutaman skinikamun että pari muuta jotka vetäis noita mutakuonoja moralla kurkkuun

Musta tässä ei nyt ole ongelmana maahanmuuttajatausta, ei ylipäätään maahanmuuttajuus missä tahansa sukupolvessa.

Kaikkea se leipä elättää. Mene oikeisiin töihin höppänä.

Kiitos palautteesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X