Teksti:
Jussi Korhonen

jukka-romppainen-ouluVoiko nuoren kokoomuspomon tunnustamasta henkirikoksesta tehdä yleistyksiä ja poliittisia päätelmiä? Yhteydet Ouluunkin löytyvät: uskaltaako täällä enää perheellinen ihminen asua vai pitäisikö meidän pelätä? Jos pitäisi, niin mitä? Onko yksittäistapauksia ja yhteensattumia olemassakaan?

Kokoomusnuorten Helsingin piirin toiminnanjohtajan Jukka Romppaisen tunnustama henkirikos singahti lauantaina tuoreimmaksi somekohuksi.

Iltasanomien mukaan Romppainen on tunnustanut surmanneensa naisen, jonka ruumis löydettiin viime viikonloppuna.

Kansalaisten reaktio epäillyn taustaan on ollut osin jopa vahingoniloinen:

– Ettei olisi urhi ollut sitä heikompaa ainesta? eräs kommentoija leikitteli viitaten toisen entisen kokoomusnuorijohtajan taannoisiin kohulausuntoihin.

Rivikansalaisten lisäksi joukko tunnettuja poliitikkoja ja muita toimijoita on ehtinyt ottaa tapaukseen kantaa. Julkeimmat hakevat rikoksesta poliittista hyötyä.

Esimerkiksi Vladimir Putinin Venäjää avoimesti lobbaava dosentti Johan Bäckman ajaa asiaansa vihjaamalla, että henkirikoksessa voisi olla olla kyse venäläisvihasta tai rasismista.

– Kokoomuspomo murhasi ”ulkomaalaistaustaisen” naapurinsa – venäläisen? Kokoomuksessa sittenkin russofobiaa? Vai oliko tässä vain ulkomaalaisvihamielisyydestä yleensä kysymys? hän pohti Facebook-sivullaan.

Tapauksesta on ehditty löytää yhteyksiä lähes joka suuntaan. Oivallinen paikka yhteyksien löytämiseen on luonnollisesti Facebook.

Romppainen kertoo Facebookissa olevansa Oulusta lähtöisin.

Purkautuuko vyyhti? Yksi hänen Facebook-kavereistaan on perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Olli Immonen. Immonen puolestaan kertoi omalla Facebook-sivullaan olleensa eilen havainnoimassa Helsingin rautatieasemalla.

– Meininki on levotonta. Vieressä maahanmuuttajaryhmät haastavat kovaan ääneen riitaa toistensa kanssa. Aseman alue on alkanut päivä päivältä muistuttaa enemmän ja enemmän avaruusasema Babylonia. Olemme tuoneet Suomeen tietoisen politiikan myötä samat monietnisen yhteiskunnan ongelmat, joiden olemme vuosikymmeniä seuranneet kauhulla räjähtävän käsiin muualla päin Länsi-Eurooppaa, kansallismielisen Suomen Sisun puheenjohtajanakin toimiva Immonen kirjoitti.

Ja nyt siis oululaisen Immosen oululaislähtöinen Facebook-kaveri on tappanut ihmisen, joka oli Johan Bäckmanin mukaan mahdollisesti ulkomaalainen.

Pitäisikö meidän täällä Oulussa huolestua? Ja jos pitäisi, niin mistä? Uskaltaako täällä enää perheellinen ihminen asua?

Vai onko tämä sittenkin sellainen yksittäistapaus ja yhteensattuma, josta ei voikaan tehdä yleistyksiä, vaikka aasinsiltoja olisi kuinka tarjolla?

Onko sellaisia olemassakaan?

Päivitys 18.10.2014 klo 20.45
Olen saanut tästä blogipäivityksestä useampaakin kautta palautetta, josta päättelen, kirjoituksen sanoma(t) taisi(vat) ilmeisesti jäädä vähän turhan syvälle rivien väliin.

Pahoittelen, jos tulin loukanneeksi jotakin. Teksti ei ollut tarkoitettu tulkittavaksi kirjaimellisesti, vaan pohdiskelin siinä asioita yleisemmin käyttäen useampaa esimerkkiä rinnakkain ja limittäin.

Päivitys 21.10.2014 klo 8.10
Tätä kirjoitusta on luettu tahattomasti tai tahallaan niin paljon väärin, että kirjoitin aiheesta vielä erillisen rautalankaversion. Se tuskin auttaa heitä, jotka haluavat tulkita kirjaimellisesti, mutta yritän vielä kerran.

Lue myös:

Bäckman: Venäläisviha kokoomuspomon tunnustaman henkirikoksen motiivi?
Putinin koirat
Surman tunnustaneen irvokas runo: Valtio pakottaa tappamaan
Venäjä hyökkää Suomeen
Uljaampi uusi maailma vaatisi vallankumouksen

Aiheesta internetissä:

Iltasanomat: Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta
Jukka Romppaisen Facebook-profiili
Johan Bäckmanin Facebook-sivu
Olli Immosen Facebook-päivitys

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Oothan sää oikeesti sekasin..

Sitä olen väärä ihminen arvioimaan, mutta leikkiä en ainakaan koskaan laske.

Tästä ei kyllä saanut mitään selvää. Mikä tämän tekstin funktio tiivistetysti on? Siis muu kuin hössöttäminen.

J. Korhonenhan tuossa ylempänä jo kirjoitti ettei leikkiä koskaan laske. Eli ihan tosissaan se vihjailee vihjailujaan 😉

Ok. Ehkä tämä käsittelytapa ei ollut selkein mahdollinen. Tekstin piti yhdellä tasolla havainnollistaa sitä, kuinka asioita yhdistellään tarkoitushakuisesti, monesti epäreilusti ja ennen kaikkea hyvin absurdistikin toisiinsa poliittisten tai muiden tavoitteiden ajamiseksi.

Taisi jäädä vissiin turhan hämäräksi tämä esitystapa.

Melekosta jonnin joutavaa p*skaa. En saanu tekstistä juuri mitään selvää. Pitäskö hommata lääkitys vai hakeutua johonki terapiaan?

Siis jos olen jonkun tamperelaisen FB-kaveri ja siellä tapahtuu henkirikos niin minäkin olen melkein murhamies?

Vai olisiko sekin sellainen yhteensattuma, josta ei voikaan tehdä yleistyksiä, vaikka tällainen yhteys olisi kuinka tarjolla?

Onko sellaisia olemassakaan?

Aika monelle kaukaa Helsinkiin muuttanelle on vaikea sopeutua isoon kaupunkiin ja siihen, että on erilaisia ihmisiä ja mielipiteitä. Ihminenhän aina kuuntelee ottaavastaan sellaisia mielipiteitä, jollaisia hänellä jo entuudestaankin on. Tulos: ajattelu vinoutuu, kun kaikki kohkaavat samaa virttä, oli se sitten miten älytöntä, rasistista tms tahansa.

kannattaisi Immosenkin tausta selvittää immonen kun ei oulusta lähtöisin vaikka siellä nykyään asuukin, isansä kun asui äidin veljen naapurissa, joka ei ollut oulussa 😉

No joo.

Poliittisen tuohtumuksen määrä Urjalan varavaltuutetun tai satunnaisen tiedottajan tapauksessa sietäisi olla pienempi. Meillä on jo yksi meppi joka on puhtaasti vastustajien äänillä huudettu Brysseliin. Annetaan hänen itsensä kertoa:

”fffff

”Ylen eilinen ruotsinkielinen pääuutislähetys kauhistelee ”ulkomaalaisvihamielisiä, jopa rasistisia” näkemyksiä. Ajassa 3:20 toimittaja Kenneth Stambej tietää, että viime päivinä otsikoihin nousseen Facebook-ryhmän ”Autetaan somali-ystävämme kotiin” takana on urjalalainen varavaltuutettu Jussi Halla-aho.”

{valitan androidin toimimatonta pastea}

Olet kyllä sairas ihminen!

Enempi pelottaa Oulussa se, että siellä on enemmäkin samanlaisia tyyppejä kuin tämä blogin kirjoittaja.

Vähän voisit ajatella, että olisiko omassa ajatusmaailmassa jotain pahasti pielessä.

Tekstisi on kuvottavan tarkoitushakuinen vaikka yrität sitä jälkikäteen muuksi selitellä.

Näissä kommenteissa jälleen tämä omalaatuinen ylisanailu ja aggressiivisuus jota mikä tahansa nettikeskustelu tuppaa olemaan pullollaan. Suomalainen tulkitsee & närkästyy & on kovasti täynnä tunnetta aina näppiksen äärellä. Hienoahan se on, vai?

Oletteko te puusilmät noin yksinkertaisia, että tekstin todellinen viesti ei avaudu retoriikan alta? Miten helvetissä te selviätte arjessa? Ketkähän täällä hössöttävät? Voimia blogistille!

Ei hyvä päivä nähköön! Miten tämän blogin sanoma ei auennut monelle ollenkaan? Rautalanka-versio auttaa varmasti ymmärtämään. Ja jos sekään ei auta, miten tässä uskaltaa asua missään päin Suomea, kun naapurustossa voi asua kaikenmaailman Paseja, Antteja ja muita ei hyviä päiviä.. 😉 Tsemppiä Jussi! Hyvin sää vedät! 🙂

Vastaa käyttäjälle Pasi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X