Minä olen addikti

Jaa kaverilleTilaa Seura
Uutisaddiktin maailma on paha.

Uutisaddiktin maailma on paha.Minä olen addikti. Minä elän maailmassa, joka on ruma. Heräsin pöydän alta koirana. Olisiko siinä avain toipumiseen?

Olen pitkään ollut vakuuttunut, että minulla on taipumus riippuvuuksiin. En pärjää ilman kahvia. Olen tupakoinut reilusti yli puolet tähänastisesta elämästäni. Varsinaisilta päideriippuvuuksilta olen säästynyt, koska olen pitänyt tarkasti huolta, että sellaisia ei pääse syntymään.

Olen hiljalleen vieroittumassa tupakasta. En ole polttanut pian kolmeen kuukauteen. Sähkötupakastakin olen nauttinut nikotiinia aikaisempaa vähemmän.

Uutisista minä en pääse eroon, vaikka joskus haluaisin. Niihin minä olen tanakasti koukussa.

Innostuin uutisista, kun olin hieman yli kymmenvuotias. Luin kotiin tullutta paikallista sanomalehteä, Pohjolan Sanomia. Sitten rupesin käymään lähikirjastossa – niihin aikoihin sellaisia vielä oli – lukemassa muita lehtiä.

Vuosien mittaan seurasin maailman tapahtumia eri välineistä koko ajan aktiivisemmin. Huomasin, että minulla oli tarve ymmärtää ympäröivää todellisuutta. Halusin pystyä näkemään tapahtumat laajemmassa yhteydessä.

Kun internet saapui taloon, minun maailmani avautui. Saatoin pysytellä ajan tasalla seuraamalla reaaliaikaisesti uutisia eri puolilta maailmaa.

Sosiaalinen media leväytti maailman ovet viimein sepposen selälleen: pääsin seuraamaan kaukaisiakin uutistapahtumia jo ennen kuin ne olivat jonkun toimittajan suodattamia. Ensin Facebook oli tapa pitää yhteyttä kavereihin. Menin Twitteriin, kun minun oli päästävä seuraamaan arabikevään tapahtumia. Sitten haalin poliitikkoja ja muita eri tavoilla merkittäviä henkilöitä seurattavakseni Facebookissa.

Lähdekriittisyyksissäni en enää uskonut oikein mihinkään tai keneenkään. Kaikkeen piti hakea varmistuksia useammista lähteistä.

Viimeinen niitti oli älypuhelin. Nyt uutisia ei pääse pakoon enää mihinkään. Taskussa tärisee ja piipittää heti, kun jotakin tapahtuu jossakin.

Ja kun tapahtuu, se ei ole yleensä mitään hyvää. Uutisten maailma on ruma.

Viime viikolla minä ahdistuin.

Seurasin useita uutisaiheita tiiviisti. Väkivaltaa ja kuolemaa. Katselin ja kuuntelin eri näkökulmia. Vihaa ja välinpitämättömyyttä. Altistuin roskapuheille ja propagandalle. Todistin sodanlietsontaa ja verenhimoa.

Ymmärsin jälleen, että monet eivät osaa tai halua osata nähdä asioissa kuin välittömästi havaittavan tason: syitä ja seurauksia ei osata ajatella kuin yhden askeleen päähän.

Jumalauta tämä on paska maailma, minä ajattelin.

Minun lapseni elävät viatonta aikaa. Siihen eivät kuulu kauheudet. He eivät tiedä, mitä kaikkia vaaroja me kohtaamme päivittäin. He ovat kirjaimellisesti onnellisen tietämättömiä kaikesta siitä, mistä minä olen enemmän kuin huolissani.

Vielä.

Jonakin päivänä kokonaisuutta on ruvettava avaamaan.

Eilen esikoinen halusi jäädä minun kanssani kotiin, kun pikkusisko ja äiti lähtivät katsomaan mummun ja vaarin Murina-kissaa. Kohta neljävuotias halusi pitkästä aikaa leikkiä koiraa.

Rakensimme tyynyistä, peitoista, sohvasta ja raheista ison kopin, johon me molemmat mahduimme. Olimme isikoira ja lapsikoira.

Koirat kävivät välillä lastenhuoneessa kaupassa ostamassa milloin pillimehua, milloin jäätelöä. Välillä kopissa laitettiin ruokaa.

Välillä menimme pöydän alle nukkumaan, ja tuolloin leikki hyppäsi uneen. Unissa koirista tuli prinsessa ja kuningas sekä ballerina ja isäballerina. Unikohtauksessa näin kauniin tanssiteoksen, jota pieni ballerina säesti laulullaan.

Sitten menimme jälleen pöydän alle. Sieltä heräsimme taas koirina.

Se oli neljäs päivä, jolloin olin tahallani kiinnittämättä huomiota uutisiin. Tiesin, että Ukrainassa oli vaalit, mutta en välittänyt.

En halua vieroittua maailman tapahtumista. En kuitenkaan halua päästää niitä hallitsemaan ajatuksiani. Tässä ihan vieressä tapahtuu aivan pieni mutta ihmeellinen kokonaisuus, kun lapset ovat joka päivä vähän isompia ja taitavampia. Kohta kukaan ei enää halua leikkiä minun kanssani koiraa.

Jonakin päivänä minun on ruvettava opettamaan lapsille, kuinka pärjätä pahassa maailmassa.  En tiedä vielä, kuinka se tapahtuu. Jääköön se tuonnemmaksi.

Sitä odotellessa minä yritän useammin mennä siihen maailmaan, jossa koirat uneksivat olevansa ballerinoja.

Siellä kaikki on hyvin.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Leikki parantaa aikuisenkin.

Hyvin totta.

Mä siis en ookkaan yksin uutisaddiktioni kanssa. Ja uutispaastot on tääläkin tehneet hyvää, mutta silti siihen samaan tulee vaan palattua, kunnes ahdistaa niin paljon, että on taas paastottava.

Juuri näin siinä käy minullakin. Pitäisi jotenkin osata tasapainoilla tämän asian kanssa niin, että pysyisi kohtuudessa. Ja sekin pitäisi aina muistaa, että ei se maailma ihan niin kamala paikka ole. Tahtoo vain niistä ikävyyksistä nousta suurin meteli, joka sitten hukuttaa kaiken muun alleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X