Voiko isoa lasta kuljettaa kantorepussa?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Tula-kantoreppu on turvallisen tuntuinen ja helppokäyttöinen.Tekikö Tula minusta minustakin kantelijan? Voiko jopa neljävuotiasta kuljettaa kantorepussa? Voiko kantoreppuilun aloittaa vasta, kun lapset ovat jo ohittaneet vauvaiän?

Testasin reilun viikon verran Tula-kantoreppua. Testi oli osa Kantokiertue 2014 -tempausta, jossa yksi reppu kiertää blogista toiseen. Tällä kertaa mukaan valikoitui vauvaa isompien lasten vanhempia.

Meillä on aikaisemmin ollut puolalaisen Tulan ehkä tunnetuimman kilpailijan kantoreppu. Se  kierrättyi hiljattain naapurin vauvaperheelle. Minä en Manducaan ihastunut. Minusta se oli hankala. Kätevämpi se silti oli kuin kantoliina, jota en koskaan jaksanut opetella käyttämään senkään vertaa.

Tuntui omituiselta, että rupeaisin tässä vaiheessa kanniskelemaan lapsia repussa, kun kaksi- ja puolivuotias kuopuskin on pitemmän aikaa liikkunut sujuvasti omilla jaloillaan. Enkä minä siis kanniskellut tyttöjä juuri muuten kuin sylissä edes silloin, kun he olivat vauvoja.

Vaunujakaan en ole työntänyt sitten kesälomareissun. Tuolloin repulla olisi luultavasti ollut käyttöä. Esikoinen jaksoi kävellä jo pitkiäkin matkoja, mutta nuorempi tyttö tarvitsi tuon tuosta lepotaukoja. Ne olisivat luultavasti hoituneet kätevästi repussa, eikä vaunuja olisi tarvinut raahata joka paikkaan.

Koko kanniskelu oli ajatuksena niin älytön, että olihan sitä kokeiltava.

Kun kiertävä Tula viimein saapui, avasin paketin innostuneena. Tutkimatta mitään ohjeita minä puin repun päälleni. Säädin hihnat itselleni sopivan mittaisiksi käden käänteessä. Vilkaisin itseäni peilistä: kokonaisuus ei ollut edes järin hullun näköinen.

– Kuka tulee ensimmäisenä kyytiin? minä kysyin.

Lapset eivät jakaneet intoani.

– Minä en ainakaan, vastasi esikoinen.
– Ei haluakaan, säesti kuopus.

Maanittelin lapsia testiin uudestaan seuraavana päivänä – yhtä huonolla menestyksellä. Annoin asian olla.

Muutaman päivän kuluttua ensireaktio oli unohtunut. Sain viimein puhuttua esikoisen reppuun.

Liki neljävuotias tyttö mahtui laitteeseen mainiosti, mutta omituiselta se tuntui. Kun en ollut aiemmin harjaantunut kantamiseen, tuntui jo taaperoiänkin reippaasti ohittanut lapsi valtavalta.

Oudoksi tunsi olonsa myös kannettava. Emme ehtineet likimainkaan ulos saakka, kun tyttö halusi jo takaisin omille jaloilleen.

Siskonsa esimerkin rohkaisemana myös nuorempi tyttö uskaltautui testiin. Järjestely oli heti luontevamman tuntuinen. Kaksi- ja puolivuotiaan paino ei tuntunut pahalta edes tottumattomalle.

Valitettavasti itse vapaana juoksentelemaan tottunut kuopuskaan ei innostunut reppuilusta. Hänenkään kanssaan en päässyt useamman yrityksenkään jälkeen koskaan ovea pidemmälle.

Testi ei sujunut lainkaan ajattelemallani tavalla. Varsinaista testiä en itse asiassa päässyt edes tekemään. Kokeilut rajoittuivat lyhykäisiin reppuiluihin sisätiloissa.

Itse kantorepusta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Se oli yksinkertainen säätää, tuntui turvalliselta ja muutenkin laadukkaalta.

Yhtäkkiä on kuitenkin hankala vakuuttaa kantamiseen tottumattomia lapsia homman mielekkyydestä. Kuvittelisin, että jos lasten kanssa olisi aktiivisesti kantoreppuiltu pienestä pitäen, olisi Tula osoittautunut mainioksi kapistukseksi. Ainakin se tuntui helpommalta käyttää kuin Manduca.

Lapsetkaan eivät ymmärtääkseni kokeneet oloaan epämukavaksi. He vain eivät olleet tottuneita siihen.

Isompaakin lasta voi kantaa repussa. Vaikka itse en saanutkaan omia palleroitani asiasta innostumaan, uskallan suositella ainakin kokeilemaan Tulaa.

*************

En saa testistä mitään taloudellista hyötyä tai tuotteita omakseni.

Lue myös:

Kantokiertue 2014: Kannattaako kantaa?
Bondagehommia

Aiheesta internetissä:

Kantokiertue 2014 Facebookissa

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

 

 

X