(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Isänpäivästä tulee tehdä virallinen liputuspäivä.Isät ovat virallisen Suomen silmissä kakkosluokan vanhempia. Isänpäivä ei ole liputuspäivä.

Isänpäivä keksittiin Yhdysvalloissa 1900-luvun alkuvuosina. Päivä saavutti pysyvän aseman maassa kuitenkin vasta vuonna 1972.

Suomessa tuosta meni vielä 15 vuotta ennen kuin isänpäivä hyväksyttiin kalenteriin. Sitä ennen se oli vieraillut Yliopiston almanakassa vuosina 1970-72, mutta asiasta ei oltu tehty virallista päätöstä. Merkintä poistettiin, kun huomattiin, että tällaista juhlaa oli virheellisesti arvokkaassa julkaisussa mainostettu.

Samalla, kun isänpäivä nostettiin tarkoituksella almanakkaan vuonna 1987, se merkittiin myös liputuspäiväksi. Tietenkään se ei edelleenkään ole mikään oikea liputuspäivä, jolloin esimerkiksi valtion virastoilla olisi minkäänlainen pakko liputtaa, mutta lämmittäähän se mieltä, että sisäministeriö kohteliaasti suosittelee vetämään sinivalkoisen salkoon.

Muita suositeltuja liputuspäiviä ovat esimerkiksi ruotsalaisuuden päivä ja suomalaisen musiikin päivä. Tärkeitä juttuja nekin.

Velvoittavat liputukset on sitten varattu oikeasti merkittäville asioille. Niitä ovat esimerkiksi itsenäisyyspäivä, vappu, juhannus ja äitienpäivä.

Vanhemmuuden tasa-arvo on harpponut jo melko hyvälle mallille Suomessa. Minä olen saattanut jäädä pariinkin otteeseen koti-isäksi, eikä siitä ole kohtuutonta elämää noussut, vaikka toisinaan ratkaisua joutui perustelemaan.

Poikkeuksellista se kuitenkin edelleen on, vaikka sitä ei miehelle sopimattomana järin moni pidäkään.

Tasa-arvoistuminen on koko Suomen etu. Voimavaroja vapautuu, kun äidit eivät ole myyttisten velvoitteiden vankeja. Lapset voittavat, kun äiti ei ole enää ainoa läheinen aikuinen.

Väkipakolla tätä ei kuitenkaan saada aikaiseksi. Maailma muuttuu hitaasti.

Minä olen yrittänyt tässä blogissa ja muuallakin ottaa esille isyyteen ja isiin liittyviä asioita, mutta en minä kuvittele pystyväni muuttamaan maailmaa hetkessä. Tämäkin on kuitenkin askel eteenpäin.

Minä toivoisin, että yhä useampi isä puhuisi, kirjoittaisi ja kertoisi omasta vanhemmuudestaan ja siitä, kuinka yhteiskunta heitä kohtelee. Sen pitäisi tulla nykyistä äänekkäämmin julki, kuinka neuvoloissa isiä ei huomioida. Kaikkien pitäisi kuulla, kuinka työpaikoilla miehiä painostetaan olemaan käyttämättä mahdollisuutta edes lyhyeen isyysvapaaseen.

Valtio vaahtoaa muka tasa-arvoa, kun kotihoidontuki jaetaan tasan isän ja äidin kesken. Oikeasti kysymys on silkasta säästöstä, pelkästä rahasta.

Päättäjiä vanhemmuuden tasa-arvo ei kiinnosta pätkääkään. Heidän puolestaan äidit saisivat edelleen kantaa vastuun lapsista, kunhan vain lakkaisivat kuluttamasta yhteiskunnan resursseja. Jos tasa-arvoa oikeasti joku kannattaisi, olisi isien arvo tunnustettu jo aikoja sitten.

Minun ja muiden isien on tehtävä enemmän. Minä ja muut isät ansaitsemme enemmän. Lapset ja äidit ansaitsevat enemmän.

Jos vaikka aloitettaisiin siitä symbolisesta eleestä, että ruvettaisiin ihan virallisesti mieltämään isät ja äidit samanarvoisiksi vanhemmiksi silloin, kun lippuja liehutellaan.

Joko ensi isänpäivänä liput hulmuavat, vaikka talkkaria ei huvittaisikaan lähteä sunnuntaina rehkimään? Joko vuoden päästä isät mielletään tasa-arvoisiksi äitien kanssa edes virallisesti?

Hyvää isänpäivää!

Päivitys 8.11.2015
Kotihoidontukea ei sitten leikattukaan, kuten vuosi sitten vielä kuviteltiin. Muuten tilanne ei ole muuttunut. Isät ovat edelleen virallisen Suomen silmissä kakkosluokan vanhempia. Isänpäivä ei ole edelleenkään virallinen liputuspäivä. Isänpäivää vaadittiin viralliseksi liputuspäiväksi kansalaisaloitteella, mutta sitä kannatti vain kourallinen ihmisiä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Homovastainen kansanedustaja ratsasti iljettävästi isillä (9.11.2015)

Lopetetaan isänpäivä
Isä ei selviä
Kotihoidontuki leikataan tasa-arvomekossa
Koti-isä on selityksen velkaa

Aiheesta internetissä:

Aikakirja 2013 (sivu 198, pdf:n sivu 101)
Wikipedia: Father’s Day
Wikipedia: Isänpäivä
Sisäministeriö: Liputuspäivät ja ajat

 

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

X