Lasten ikäero: elämää isosiskon varjossa
Kaksi- ja puolivuotias on mainio, mutta harmi vain hänellä ei ole koskaan mitään uutta esitettävää. Kaikki on jo nähty. Onko puolitoista vuotta hyvä ikäero lapsille?
Kuopus esittelee uusia tansseja, kun muu perhe istuu sohvalla hurraamassa. Hän puhuu jo vaikka mitä – minä tosin olen hyvin usein ainoa, joka ymmärtää.
Puolitoista vuotta vanhempi isosisko vain on ehtinyt näyttää kaiken saman jo aiemmin.
Nuorimmainen piirtää ja osallistuu ruuanlaittoon. Hän laulaa ja osaa käydä potalla. Sisko on vain kaikessa parempi.
Esikoinen puolestaan on koko ikänsä saanut tarjoilla vanhemmilleen tuoreita elämyksiä. Koskaan aikaisemmin emme ole nähneet oman lapsemme yltävän sellaisiin suorituksiin.
Ne hienot edistysaskeleet, joista jaksoimme ylpeinä vaahdota päiväkaupalla esikoisen kohdalla, uhkaavat jäädä kuopuksella huomiotta. Yhtenä päivänä hän vain osasi hakea kaapista vaatteet ja pukea ne oikeaoppisesti päälleen. Ja se siitä.
Hän on joutunut koko elämänsä taistelemaan huomiosta, kun isompi ja taitavampi sisko on varastanut show’n. Jo elämänsä ensimmäisenä päivänä sisko keksi kaikenlaista viihdykettä, kun kävin hänen kanssaan katsomassa äitiä ja uutta tulokasta sairaalassa.
Mutta eivät ne pienemmänkään uudet jutut ole jääneet minulta huomaamatta. Olen minä pannut merkille, että nuorimmainen näyttää oppivan kaiken vähän siskoaan aikaisemmin.
Tietä raivaava esikoinen on yrittänyt ja erehtynyt. Nyt hän siirtää viisauksiaan pikkusiskolle, joka ottaa kaikessa mallia – ja oppii nopeasti. Hän haluaa oppia nopeasti; isosiskosta ei sovi jäädä jälkeen.
Tiesimme etukäteen, että näin pienellä ikäerolla sisaruksilla tulisi vielä kilpailu huomiosta.
Kuopuksen syntyessä meillä oli yksi täysin avuton ja yksi liki avuton lapsi. Vaippoja, ruokalappuja, kolmet lastenvaunut ja ties mitä.
Tiesimme kuitenkin myös, että heistä olisi toisilleen ennen pitkää seuraa.
Nyt ollaan päästy siihen ihanaan pisteeseen, että kummallakaan ei ole enää leikkikaverista uupeloa edes kotona. Toki neljävuotias on monissa asioissa aivan eri tasolla kuin kaksi- ja puolivuotias, mutta isosisko on jo sen verran iso, että osaa sopeuttaa leikit kuopuksellekin sopiviksi.
Mutta sitten taas: kaikkia tavaroita pitäisi olla joko kaksi tai ei yhtään. Jos yksi olisi pääsemässä äidin kanssa kaupungille tai isän kanssa puistoon, pitäisi toisenkin päästä. Kivahan se on porukalla tehdä kaikenlaista, mutta välillä jokaisen pitäisi saada olla myös kaiken huomion keskipisteenä.
Kuopus on oppinut pitämään puolensa. En epäile hetkeäkään, etteikö hän pärjäisi missä vain. Hän on niin sinnikäs jo voimakastahtoinen. Osin tämä on ehkä synnynnäistä, mutta väittäisin, että osin kyse on myös siitä, että hän on oppinut tekemään mielipiteensä selväksi, jotta se varmasti huomataan kaiken elämöinnin keskellä.
Esikoinen puolestaan on hyvin kärsivällinen ja avulias. Hän on tottunut jakamaan huomion ja opettamaan siskolleen niitä taitoja, joita joutui itse oppimaan kantapään kautta.
Jo nyt minä näen siskosten välillä sellaisen yhteyden, jonka arvelen kestävän. He kasvavat yhdessä omanlaisina persooninaan mutta toisiaan tukien. He joutuvat tekemään myönnytyksiä, mutta osaavat asettua toistensa asemiin niin, että tietävät joustamisen tarpeelliseksi.
Sisarusten pieni ikäero, vuosi tai kaksi vuotta, on alkuunsa raskas sekä lapsille että vanhemmille. Ensimmäinen on juuri ja juuri lakannut olemasta vauva, kun toinen syntyy. Muutama vuosi siinä menee, mutta sitten helpottaa.
Jos lapsia olisi enemmän, olisi tilanne varmasti erilainen. Kahden lapsen perheessä dynamiikka tuntuu kuitenkin minun kokemukseni mukaan pelaavan mainiosti ja lapsia hyödyttävällä tavalla, kun alkuvaikeuksista selviää.
Oma veljeni on minua yhdeksän vuotta vanhempi. Tutustuin häneen kunnolla vasta aikuisena. Tytöt ovat ennemmänkin kuin tuttuja pienestä pitäen.
Sillä on arvonsa.
*************
Jokaisen perhebloggaajan on käsiteltävä tätä aihetta ainakin yhdessä postauksessa. Google-haun perusteella asiasta on sanottu niin paljon, että siinäpä se nuorimmaisenkin lapsuus hurahtaisi, jos kaikki alkaisi lukemaan. Pistäkäähän kommentteihin linkkejä parhaisiin tätä aihetta koskeviin juttuihin.
Entä minkälaisia ovat omat kokemuksesi? Onko pieni ikäero hyvä vai onko parempi, että välissä on useita vuosia, jolloin jokainen saa paistatella huomion keskipisteenä?
Aiheesta internetissä:
MLL: Mustasukkaisuutta, kun perheeseen syntyy vauva
Google-haku: lasten ikäero blogi
*************
Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä
Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla