Lasten ikäero: elämää isosiskon varjossa

Jaa kaverilleTilaa Seura

Mikä on sopiva ikäero lapsille?Kaksi- ja puolivuotias on mainio, mutta harmi vain hänellä ei ole koskaan mitään uutta esitettävää. Kaikki on jo nähty. Onko puolitoista vuotta hyvä ikäero lapsille?

Kuopus esittelee uusia tansseja, kun muu perhe istuu sohvalla hurraamassa. Hän puhuu jo vaikka mitä – minä tosin olen hyvin usein ainoa, joka ymmärtää.

Puolitoista vuotta vanhempi isosisko vain on ehtinyt näyttää kaiken saman jo aiemmin.

Nuorimmainen piirtää ja osallistuu ruuanlaittoon. Hän laulaa ja osaa käydä potalla. Sisko on vain kaikessa parempi.

Esikoinen puolestaan on koko ikänsä saanut tarjoilla vanhemmilleen tuoreita elämyksiä. Koskaan aikaisemmin emme ole nähneet oman lapsemme yltävän sellaisiin suorituksiin.

Ne hienot edistysaskeleet, joista jaksoimme ylpeinä vaahdota päiväkaupalla esikoisen kohdalla, uhkaavat jäädä kuopuksella huomiotta. Yhtenä päivänä hän vain osasi hakea kaapista vaatteet ja pukea ne oikeaoppisesti päälleen. Ja se siitä.

Hän on joutunut koko elämänsä taistelemaan huomiosta, kun isompi ja taitavampi sisko on varastanut show’n. Jo elämänsä ensimmäisenä päivänä sisko keksi kaikenlaista viihdykettä, kun kävin hänen kanssaan katsomassa äitiä ja uutta tulokasta sairaalassa.

Mutta eivät ne pienemmänkään uudet jutut ole jääneet minulta huomaamatta. Olen minä pannut merkille, että nuorimmainen näyttää oppivan kaiken vähän siskoaan aikaisemmin.

Tietä raivaava esikoinen on yrittänyt ja erehtynyt. Nyt hän siirtää viisauksiaan pikkusiskolle, joka ottaa kaikessa mallia – ja oppii nopeasti. Hän haluaa oppia nopeasti; isosiskosta ei sovi jäädä jälkeen.

Tiesimme etukäteen, että näin pienellä ikäerolla sisaruksilla tulisi vielä kilpailu huomiosta.

Kuopuksen syntyessä meillä oli yksi täysin avuton ja yksi liki avuton lapsi. Vaippoja, ruokalappuja, kolmet lastenvaunut ja ties mitä.

Tiesimme kuitenkin myös, että heistä olisi toisilleen ennen pitkää seuraa.

Nyt ollaan päästy siihen ihanaan pisteeseen, että kummallakaan ei ole enää leikkikaverista uupeloa edes kotona. Toki neljävuotias on monissa asioissa aivan eri tasolla kuin kaksi- ja puolivuotias, mutta isosisko on jo sen verran iso, että osaa sopeuttaa leikit kuopuksellekin sopiviksi.

Mutta sitten taas: kaikkia tavaroita pitäisi olla joko kaksi tai ei yhtään. Jos yksi olisi pääsemässä äidin kanssa kaupungille tai isän kanssa puistoon, pitäisi toisenkin päästä. Kivahan se on porukalla tehdä kaikenlaista, mutta välillä jokaisen pitäisi saada olla myös kaiken huomion keskipisteenä.

Kuopus on oppinut pitämään puolensa. En epäile hetkeäkään, etteikö hän pärjäisi missä vain. Hän on niin sinnikäs jo voimakastahtoinen. Osin tämä on ehkä synnynnäistä, mutta väittäisin, että osin kyse on myös siitä, että hän on oppinut tekemään mielipiteensä selväksi, jotta se varmasti huomataan kaiken elämöinnin keskellä.

Esikoinen puolestaan on hyvin kärsivällinen ja avulias. Hän on tottunut jakamaan huomion ja opettamaan siskolleen niitä taitoja, joita joutui itse oppimaan kantapään kautta.

Jo nyt minä näen siskosten välillä sellaisen yhteyden, jonka arvelen kestävän. He kasvavat yhdessä omanlaisina persooninaan mutta toisiaan tukien. He joutuvat tekemään myönnytyksiä, mutta osaavat asettua toistensa asemiin niin, että tietävät joustamisen tarpeelliseksi.

Sisarusten pieni ikäero, vuosi tai kaksi vuotta, on alkuunsa raskas sekä lapsille että vanhemmille. Ensimmäinen on juuri ja juuri lakannut olemasta vauva, kun toinen syntyy. Muutama vuosi siinä menee, mutta sitten helpottaa.

Jos lapsia olisi enemmän, olisi tilanne varmasti erilainen. Kahden lapsen perheessä dynamiikka tuntuu kuitenkin minun kokemukseni mukaan pelaavan mainiosti ja lapsia hyödyttävällä tavalla, kun alkuvaikeuksista selviää.

Oma veljeni on minua yhdeksän vuotta vanhempi. Tutustuin häneen kunnolla vasta aikuisena. Tytöt ovat ennemmänkin kuin tuttuja pienestä pitäen.

Sillä on arvonsa.

*************

Jokaisen perhebloggaajan on käsiteltävä tätä aihetta ainakin yhdessä postauksessa. Google-haun perusteella asiasta on sanottu niin paljon, että siinäpä se nuorimmaisenkin lapsuus hurahtaisi, jos kaikki alkaisi lukemaan. Pistäkäähän kommentteihin linkkejä parhaisiin tätä aihetta koskeviin juttuihin.

Entä minkälaisia ovat omat kokemuksesi? Onko pieni ikäero hyvä vai onko parempi, että välissä on useita vuosia, jolloin jokainen saa paistatella huomion keskipisteenä?

Aiheesta internetissä:

MLL: Mustasukkaisuutta, kun perheeseen syntyy vauva
Google-haku: lasten ikäero blogi

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

 

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Omalla kohdalla en olisi jaksanut kahta ’tosi pientä’. Sellainen 4-5v on hyvä ikäero. Jos pää kestää ja jaksaa kasvattaa pienellä ikäerolla, niin tottakai. Ei yhtä enempää tehdä kaveriksi toiselle, vaan lapseksi perheeseen. Niin, ja tässä hoito-työ-koti-rumbassa aika harvalla niitä jokseenkin kasvatettuja pieniä lapsia on. Muksut saa tehdä mitä haluaa, kun ei jakseta kahden kanssa opastaa.. 🙂

Kahden kanssa nyt on vielä pärjännyt, mutta joskus olen miettinyt, että kuinkahan olisi käynyt, jos jälkimmäisellä kerralla olisikin tullut kaksoset.

Meillä on tytöt 6v ikäerolla, helmikuussa tulee joukon jatkoksi veli. Nuorempien ikäeroksi tulee 1v9kk. Paljon olen tätä asiaa pohtinut ja jos kerta kaikkien perhebloggaajien (vaikka olenkin enemmän sekabloggaaja) täytyy aihetta käsitellä, niin mikäjottei! 🙂 Näin pikaisesti sanoisin, että kaikessa on puolensa. Eniten olen viimeaikoina miettinyt ekaluokkalaista Isosiskoa, jonka elämässä muuttuu muutaman vuoden aikana melkein kaikki. Päiväkotimaailma jäi taakse, samoin elämä ainoana lapsena ja yllättäen kotona asuukin yhden pienen sijasta kaksi. Omat kasvukivut vielä kaupan päälle. Eipä ihme, että kantapäät paukkuu lattiaan useita kertoja päivässä eikä äiti tajua _mitääääään!_ 😉

Eipä sitä taida sellaista ihan täysin häiriötöntä hetkeä lapsuudessa olla, jolloin voisi jotenkin huomaamatta sujauttaa uuden perheenjäsenen ympyröihin. Ja jos olisikin vain yksi lapsi, niin ei se olisi hyvä sekään. Niin tai näin, niin aina siinä joku parka traumatisoituu.

http://www.suhdesoppa.fi/lapset-perhe/sisaruus-opettaa-oman-arvon/
Tuossa yksi linkki aiheeseen. Kolmen nyt jo aikuisen tyttären äitinä sanoisin, että tuo noin kahden vuoden ikäero on melko optimi. Siskot ovat olleet koko ajan läheisiä, seuraa on riittänyt silloinkin, kun kavereiden kanssa on ollut taukoa syystä tai toisesta. Se, mitä nuorempi ”ottaa kiinni” varhaisissa kehitysvaiheissa muuttuu iän myötä siihen, että esikoinen otta ”kolhut” vastaan ensimmäisenä. Itsenäistyminen, kuukautisten alkaminen, seurustelut jne. jne. Kuopus on aina kuopus ja saa huomiota sekä vanhemmiltaan että isolta siskoltaan eli ainakin tuplasti esikoiseen verrattuna. Kilpailu ja kiistely kuuluu kasvuun, sitä ei tulekaan estää.

Olipa siinä hyvää asiaa, kiitos!

Meillä ikäeroksi tuli 2v 8kk, mikä on ollut ihan hyvä. Molemmat on nukkuneet niin lyhyitä pätkiä suurimman osan vauvavuodesta, että olisin kuollut tai seonnut jos ei olis saanut välissä levätä. Lisäksi on mahtavaa, että 3v esikoinen pääsee jo kerhoon ja hänellä on omia puistokavereita ym eikä ole ollut pelkästään äidin huomiosta riippuvainen. Ja muutenkin esikoinen oli jo aika omatoiminen, oppinut kuivaksi ym ennen sisaruksen syntymää, mikä sopi meidän perheelle hyvin. Vauva on pian 9kk ja esikoinen innolla naurattaa veljeä, opettaa kiipeämään portaita ja ottaa usein mukaan leikkeihin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X